Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Milloin on julkaistu Aale Tynnin runo, joka alkaa: Sivelen armaita kasvojasi, poskesi pientä omenaa. 286 Runo Hymyily on Tynnin vuonna 1947 ilmestyneestä kokoelmasta Soiva metsä.
Mistä näen kirjastoissa vapaana lainattaviksi olevien lumikenkien kokonumerot? Ps voisiko alkaolevasn Teema-listaan lisätä vaihtoehdon Esinelainat? 232 Päättelin, että kyse on Helmet-tietokannasta. Kaikkien kirjastojen lumikenkien kokoja ei ole valitettavasti merkitty tietokantaan. Saatavuustietoja katsomalla näet, että esimerkiksi Etelä-Haagan, Jakomäen ja Pitäjänmäen kirjastojen lumikenkien tuumakoot on merkitty lumikenkien tietoihin. Joidenkin kirjastojen tiedoissa lukee, onko kyseessä aikuisten vai lasten kengät. Jos mitään tietoa ei ole, kannattaa soittaa kirjastoon. Helmet -- Lumikengät [Esine] Tarkoittiko jälkikirjoituksena oleva toive sitä, että esinelainoja käsittelevät kysymykset koottaisiin linkin alle samalla tavoin kuin Ukrainaa käsittelevät kysymykset nyt? Hyvä idea. Voin välittää toiveen. Linkkiä odotellessa, esinelainoja koskevat kysymykset voi hakea hakusanoilla…
Eräässä Aku Ankka -tarinassa puhutaan sarjakuvasta nimeltä Kapteeni Ällistys, jonka piirtäjä on nimeltään Maaron Urja. Perustuuko tuo johonkin oikeaan… 230 Kapteeni Ällistys voisi olla väännös nimestä Kapteeni Ihme tai vaihtoehtoinen suomennos sen englanninkieliselle alkuperäismuodolle Captain Marvel. Captain Marvel on suomenkielisissä yhteyksissä esiintynyt myös nimellä Kapteeni Marvel. Maaron ja Urja ovat molemmat sarjakuvasankarien suomenkielisiä nimiä: Maaron lienee lukijoille tutumpi Taika-Jiminä, Urja taas tunnetaan paremmin Mustanaamiona. Lähde: Heikki Kaukoranta & Jukka Kemppinen, Sarjakuvat
Miksi Suomessa kutsutaan grand- tai great-nephew:ta? 434 Veljen tai sisaren lapsenlapsille ei ole suomessa erillisiä nimityksiä. Kyseessä olisi siis joko veljen- tai sisarenpojan poika tai veljen- tai sisarentyttären poika. https://www.yourdictionary.com/grandnephew https://www.suomisanakirja.fi/englanti/grandnephew https://www.tuomas.salste.net/suku/sukulaiset.pdf
Voinko saada kirjastokortin etänä? Teillä on yksi e-kirja, jonka haluaisin lainata, mutta asun todella kaukana teistä, eikä minulla ole teille kirjastokorttia,… 330 Kyselemäsi kirja kuuluu Ratamo-kirjastojen yhteiseen kokoelmaan. Jos sinulla on kirjastokimpan kortti ja siihen liittyvä pin-koodi, pääset lainaamaan tai varaamaan e-kirjan. Kehittämistyön menetelmät | Ellibs Library .  Yleinen vastaus kysymykseesi on, että kirjastokorttia ei voi saada etänä. Kirjastokortin haltijoiden henkilöllisyys on tarkastettava. Sähköinen tunnistautuminen ei ole kirjastoissa mahdollista.   
Olen juuri ostanut ompelukonneen Singer, yksinkertainen malli. Mistä löydän opstajan, joka kädestä pitäen neuvoo sen käytön. 199 Monet ompelukoneliikkeet tarjoavat opastusta uuden koneen hankkijalle. Jos se ei onnistunut, voisit katsoa, onko työväenopistossa kurssia ompelukoneen käytöstä. https://ilmonet.fi/?lang=fi Jos olet yli 65 seniori, voit turvautua keikkaapuun. Sieltä saattaa löytyä ompeluosaajia. https://www.uusimaalaiset.fi/toiminta/keikka-apu-yli-65-vuotiaille-kotihoidon-asiakkaille/ Kenties myös Kässämartat voisivat auttaa. https://www.martat.fi/martat/tutustu-toimintaamme/vapaaehtoistoiminta/kassamartat/ Töölön kirjaston verstaassa voit tutustua Singerin käyttöön. Jos haluat opastusta, kannattaa soittaa ja varata aika. Varaamo Töölön kirjasto Helsingistä löytyy myös yksityisiä opastajia esim. Verstas 247 https://www.…
Juice Leskisen kappaleessa kulttuuri saapui Ähtäriin, mutta miksi juuri Ähtäriin? 935 Syy siihen, että Ähtäri päätyi esimerkkipaikkakunnaksi Juicen kulttuuripoliittiseen kannanottoon, lienee Juicen Grand Slam -yhtyeeseen 80-luvun alussa liittyneessä ähtäriläissyntyisessä basistissa Antti Tammilehdossa. "Hän -- esittää myöskin kitarasuorituksia. Totta kai Ähtärin pojalle pitää antaa tilaisuus loistaa." (Juice Leskinen kappaleesta Kulttuuri saapui Ähtäriin kirjassa Juice puhuu : kootut muistelmat. Vol II) "Kulttuuri saapui Ähtäriin lähti siitä, että mä tulin Rällämiin helsinkiläisenä muusikkona ja puolihuolimattomasti havaitsin, että nää Tampereen miehet ei ihan diggaa stadimeiningistä. Sillonhan sitä piti saatana pistää puheeseen vielä ylimääräistäkin murrelisää, ja siihen aikaan tiiviisti meidän kuvioissa pyöriny…
Agatha Christie. Olen käyttänyt Wikipediaa yrittäessäni löytää hänen suomennettuna teoksia. Nyt kuitenkin käsiini osui teos "Hercule Poirot ja huvimajan… 134 Hei   Suomen kansallisbibliografia Melinda löytyy osoitteesta MELINDA - Perushaku (kansalliskirjasto.fi)   Sieltä löytyy kaikki Suomessa painettu kirjallisuus. Lähetin sinun sähköpostiisi Melindassa tehdyn Christie-haun.    
Voiko kuuro, viittomakielellä kommunikoiva sairastua afasiaan? Miten se ilmenee? Mitä apuja ja tietoa tähän saatavilla? Jos ei voi sairastua, miksi? 310 Vastauksen tiedot saatu tutkija dosentti Päivi Rainólta. Kyllä – kuka tahansa voi sairastua afasiaan, aivoperäiseen kielihäiriöön, esim. aivoverenkiertohäiriön, aivoinfarktin tai muun aivovamman seurauksena. Kuurolla viittomakielisellä henkilöllä afasia ilmenee samalla tavoin kuin puhuttua kieltä käyttävillä – riippuen siitä, missä aivojen kohdassa vamma sijaitsee. Aivovamman sijainnin perusteella erityyppiset afasiat on myös nimetty. Lisää tietoja saa esim. Aivoliiton sivuilta https://www.aivoliitto.fi/aivoverenkiertohairio/sairastumisen-jalkeen/muutokset/kieli-puhehairiot/afasia/#ecd64f94 ). Se voi ilmetä sanojen (viittomien) löytämisen vaikeutena, epäröintinä, taukoina; normaalia lyhyempinä lauseina. Afasiaoireita ovat…
Pääsiäinen 1977 ja 1984 619 Vuonna 1977 pääsiäissunnuntai oli 10. huhtikuuta, 1984 22. huhtikuuta.
Onko Mika Waltarin julkaisematon käsikirjoitus Lauluja Saatanalle luettavissa jossain arkistossa ja/tai onko teoksen kaikki runot sisällytetty johonkin… 613 Salanimellä Untamo Raakki kustantajille tarjottu Lauluja Saatanalle on ilmeisesti olemassa vain käsikirjoituksena. Panu Rajalan seikkaperäisen Waltari-elämäkerran teosluettelon mukaan käsikirjoitus on Ritva Haavikon hallussa. "Joitakin hillitympiä runoja Waltari pelasti myöhempiin valikoimiin. Niitäkin hän yleensä loivensi", kirjoittaa Rajala. Varhaisimmat julkaistut Lauluja Saatanalle -runot ovat Työläisnuoriso-lehden numeroissa 16 ja 19 vuonna 1927 mukana olleet Ruumissaatto ja Hautausmaalla sekä Waltarin ja Olavi Paavolaisen ("Olavi Lauri") yhteiskokoelmaan Valtatiet (1928) päätynyt Pyramiidiuni (kehiteltynä siten, että sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat laajentuneet ja kolmas poistettu). Lisää Lauluja Saatanalle -…
Onko Eva Dahlgrenin Ängeln i rummetia suomennettu? 2482 Eva Dahlgrenin säveltämän ja sanoittaman kappaleen "Ängeln i rummet" suomenkielinen versio on nimeltään "Enkeli huoneessain". Suomenkielisen sanoituksen on tehnyt Jukka Välimaa. Laulu alkaa: "On toinen nainen sisälläin". Suomenkielisen version on levyttänyt Anita Pajunen vuonna 1993.   Yleisradion Fono-tietokanta: http://www.fono.fi Kansalliskirjaston hakupalvelu: https://kansalliskirjasto.finna.fi/  
Missä suomalaisessa elokuvassa joku nuori tyttö matkustaa junassa jonkun kulkurin kanssa? Muistan, että elokuvassa oli myös joku Antti-setä ja tytölle… 445 Näillä tuntomerkeillä kyseessä voisi olla Toivo Särkän vuonna 1958 ohjaama elokuva "Pieni luutatyttö". Lisätietoja elokuvasta Elonet-palvelusta, jossa se on myös vapaasti katsottavissa.  
Mikä on Suomen suurin lääkiksetön yliopisto? 154 Suomessa voi opiskella lääketiedettä viidessä eri kaupungissa; Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Näiden yliopistojen jälkeen suurin on Jyväskylän yliopisto, jossa ei lääketieteellistä tiedekuntaa ole.  Lähde: https://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Opiskelijat-ja-tutkinnot.aspx
Käsikirjoittiko Spede kaikki Uuno Turhapuro-elokuvat? 421 Uuno Turhapuro -elokuvat ovat Spede Pasasen ja Ere Kokkosen käsikirjoittamia. Elokuvat ja niiden käsikirjoittajat: https://fi.wikipedia.org/wiki/Uuno_Turhapuro
Ennen sotia suomalaiset osallistuivat työläisolympialaisiin. Emil Elo voitti 1925 4 km estehiihdon. Millaista oli tämä estehiihto? 206 Estehiihto -termiä ei oikein tunnuta käytettävän enää. Helge Nygrenin teoksessa Punainen olympia:  TUL kansainvälisen työläisurheilun vaiheissa 1920-1930-luvuilla (1969, s. 33) kerrotaan työväen ensimmäisistä talviolympialaisista Schreiberhaussa Saksassa 31.1.-2.2.1925.  Olosuhteista kerrotaan, että hiihtoradat olivat vaikeita, ne kiertelivät 700-1350 metriä merenpinnan yläpuolella. Suomalaiset hallitsivat hiihtoja. Nygren kertoo, että estehiihtoon vasta kisamaastossa tutustuneet Emil Elo ja Toivo Paavilainen ottivat tässä lajissa kaksoisvoiton. Laji oli ilmeisesti suomalaisille uusi, mutta muuta tästä lajista ei kerrota. Voisiko kyseessä ollakin estehiihtoratsastus? Tässä ruotsinkielisessä filmissä kerrotaan…
Mistä aapisesta löytyy O- kirjaimen kohdalta sivu missä on kuva Ollista ja teksti: Ollilla on laiva. Laivan nimi on Oiva. Ollilla on oiva laiva. 199 Kysymäsi aapinen on nimeltään Lasten oma aapinen. Tekijät ovat Somerkivi, Tynell ja Airola. O-kirjain sivun tekstit menevät näin : Ollin laiva Laivan nimi on Oiva. Oiva on Ollin laiva. Teksti menee näin kirjan 5. painoksessa, joka on ilmestynyt 1962.
Etsisin kirjaa tai kirja sarjaa (en ole varma mikä se on) nimeltä Fallout Equestria. Sitä ei varmaankaan mistään Suomen kirjastosta löydy, mutta kysyisin miten… 94 Fallout Equestria on Fallout ja My Little Pony -sarjoihin perustuva fanifiktio, joka on julkaistu myös painettuna kirjana. Kirjaa ei kuitenkaan ole saatavilla suomenkielisenä eikä Suomesta. Sen saatavuutta kaukolainaksi ulkomailta voit selvittää oman kirjastosi kaukopalvelusta. Helpoiten kuitenkin pystyt lukemaan sitä verkossa.   Lähteet https://en.wikipedia.org/wiki/Fallout:_Equestria https://falloutequestria.fandom.com/wiki/Fallout:_Equestria_(Print) Fallout Equestria: https://www.deviantart.com/jlryan/art/Fallout-Equestria-eReader-Officia…
HS ke 16.3 2022 50 vuotta sitten-osiossa julkaistiin äidinkielen kokeen aiheet v. 1972. Kirjoitin yo aineeni tuona keväänä aiheesta "Itsekkyys ja terve… 475 Torstaina 26.3.1972 kirjoitetussa ylioppilastutkinnon toisessa äidinkielenkokeessa yksi aiheista oli mainitsemasi Itsekkyys  ja terve itsetunto. 16.3. kirjoitettiin ensimmäinen tuon kevään ensimmäinen ylioppilasaine. HS/Aikakone
Elämmekö me simulaatiossa? 1051 Tiedeyhteisössä tämä niin kutsuttu simulaatioteoria ei ole teoreettisesta kiinnostavuudestaan huolimatta saanut juurikaan kannatusta. Teorian suurimpana ongelmana näyttää olevan paitsi se, ettei sitä voida todistaa, myös se tieteellisesti perusteltu otaksuma, ettei minkäänlaisen tietokoneen laskentateho kykenisi vastaamaan eksponentiaalisesti kasvavaan prosessoreiden, muistin ynnä muun tarpeeseen, joka näin vaativassa simulaatiossa väistämättä tulisi vastaan. Niinpä todellisuutemme simulointi näyttäisi olevan jo periaatteellisella tasolla mahdotonta. Simulaatioteoriaan uskomiseen ei ole esimerkiksi Harvardin yliopiston teoreettisen fyysikon Lisa Randallin mukaan mitään syytä. Hänen mukaansa todennäköisyys sille, että eläisimme…