Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Etsin satua/kertomusta Pikku Pekasta. Satu alkaa jotenkin näin:"Tämä tarina jonka nyt kerron tässä, on kertomus Pekasta järkevästä. Hän itsepäinen oli kuin… 1813 Kysymäsi tarina on Oiva Paloheimon runo Auttamaton Pekka, joka on alunperin ilmestynyt Vaeltava laulaja -nimisessä kokoelmassa v:lta 1935. Nyt se löytyy mm. kokoomateoksesta Runot (WSOY 1981), joka sisältää valikoiman runoja Oiva Paloheimon eri teoksista ja esim. Keskikoulun lukukirja 1:stä (WSOY 1969).
Kaktusten nimet ja kuvat 1448 Hans Hechtin ”Kaktuskirja”, jonka 1. painos ilmestyi Tammen T-kirjat sarjassa jo vuonna 1982 ja 2. painos vuonna 1991, on edelleen hyvin käyttökelpoinen opas kaktusten tunnistamiseen ja hoitoon. Kirja on lainattavissa useassa kirjastossa pääkaupunkiseudulla. Sijainnin ja saatavuuden voit selvittää osoitteesta http://www.helmet.fi
Miksi kirjastoissa ei voisi olla n. 2 h nettikoneissa? 139 Tietokoneiden käyttöaika on rajattu yhteen tuntiin, jotta mahdollisimman moni saisi halutessaan koneen käyttöönsä. Joissakin kirjastoissa on myös kahden tunnin aikoja. Kahden tunnin ajat on yleensä tarkoitettu tekstinkäsittelyyn tai muuhun enemmän aikaa vaativaan työskentelyyn.
Mikä on SAP Easy Access-tietokone-ohjelma? Missä ja miksi sitä käytetään? Käytetäänkö sitä ympäri maailmaa ja kuka sen on keksinyt? 3927 SAP (Systeme, Anwendungen, Produkte in der Datenverarbeitung tai englanniksi Systems, Applications, Products in Data Processing) on yritysten käyttöön tarkoitettu integroitu tietojärjestelmä. SAP ohjelmisto tarjoaa työkalut eri toimintojen kuten esim. taloushallinnon, kirjanpidon, logistiikan, raportoinnin ja myynnin edistämisen hallintaan ja tehostamiseen yhden sovelluksen alaisuudessa. SAP AG pitää päämajaansa Saksassa, jossa se perustettiin 1972. SAP:n kehitti ja yrityksen perusti viisi IBM:n entistä ohjelmistosuunnittelijaa. Ensimmäinen integroitu ohjelmistopaketti SAP R/2 julkaistiin 1979 Saksan markkinoille, ja SAP R/3 1992. Sittemmin SAP ja sen integroidut liiketoimintaratkaisut ovat levinneet ympäri maailmaa. SAP on käytössä yli…
Etsin tietoa lastenkirjastotyön historiasta ja nykytilanteesta. 1488 Oulun seudun ammattikorkeakoulussa on tehty vuonna 2003 opinnäytetyö lastenkirjastotyöstä:Berg, Kaisu - Soikkeli, Elissa, Tutkimus lastenkirjastotyöstä Suomessa. Oulu, 2003.AMK-opinnäytetyö : Oulun seudun ammattikorkeakoulu, kaupan ja hallinnon yksikkö, kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma. Opinnäytteen lopussa on melko kattava lähdeluettelo aiheesta. Se löytyy Oulun Ammattikorkeakoulun kirjastosta. Lastenkirjastotyön nykynäkymiä esittelee myös Vuokko Blinnikan artikkeli ”Uudistuva lastenkirjastotyö” teoksessa Pieni suuri maailma : suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia (Tammi 2003, s. 148–152). Tuore opinnäytetyö Oulun yliopistossa on Lindström, Anni, Lasten- ja nuortenkokoelmien kehittäminen ja arviointi :…
Mikä romaani kertoisi suomalaisesta mentaliteetista? Voisi olla sekä historiallinen (esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla) että modernimpi. Teosten tulisi… 1962 Suomalainen mentaliteetti on paljolti moniheimoinen asia: pohjalaisuus poikkeaa esimerkiksi karjalaisuudesta melko lailla. Koska Väinö Linnan romaania Täällä Pohjantähden alla ei ole käännetty islanniksi, ehdottaisin sen sijaan Tuntematonta sotilasta. Se on ruotsiksi Okänd soldat, tanskaksi Den ukendte soldat, norjaksi Ukjent soldat ja islanniksi Opekkti hermadurinn. Tiedot ovat peräisin Sulo Haltsosen ja Rauni Purasen teoksesta Kaunokirjallisuutemme käännöksiä. Uudemmaksi suomalaiseksi kirjaksi valitsisin Arto Paasilinnan pohjoismaisille kielillekin käännetyn Jäniksen vuoden.Eikö päähenkilö Vatasen maallepaossa olekin jotakin perin suomalaista? Se on ruotsiksi, tanskaksi ja norjaksi Harens år. Islanniksi se on Ar hérans. Pohjoismaista…
Lapseni nimi on saska ja haluaisimme tietää onko sille nimipäivää esim. venäjän nimipäiväkalenterissa 2783 Pentti Lempiäisen teoksessa Suuri etunimikirja nimien Saska ja Sasu todetaan olevan nimen Sakari (tai Sakarias)kansanomaisia kutsumamuotoja. Näin ollen Saska voisi hyvin viettää nimipäivää Sakarin päivänä 14.1. Ortodoksisessa kalenterissa Sakarin ja Sakariaksen päivä on 8.2 ja 5.9.
Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet 3185 Kirjojen saatavuustiedot voit tarkistaa kirjastossa käytettävistä tietokannoista. Ahola, Jussi: Teollinen muotoilu / Jussi Ahola. Otakustantamo, 1983. ISBN 951-671-348-3. Anttila, Pirkko: Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet / Pirkko Anttila ; [valokuvat: Pirkko Ahoniemi ... et al.]. Porvoo Helsinki Juva : WSOY, 1993, 2. p. 1996. ISBN 951-0-18477-2. Häti-Korkeila, Marjatta: Tuotesuunnittelun perusteita / Marjatta Häti-Korkeia, Hannu Kähkönen. Porvoo Hki Juva : WSOY, 1985. ISBN 951-0-11340-9. Kangasluoma, Matti: Tutkimus- ja tuotekehityskäsikirja / Matti Kangasluoma. Hki : Infopress, 1979. ISBN 951-737-073-3. Karhu, P. Malmström, M. & Mannila, T. Hyvä sauma, tekstiilityön käsikirja. Otava, 1997. Kojonkoski-Rännäli, Seija: Työ…
Onko Rikhardinkadun kirjastossa Tanskan Aateliskalenteri ja voiko sita katsella internetin kautta. 1725 Tanskan aateliskalenteri ei valitettavasti ole saatavilla HelMetkirjastoista, mutta voisit käydä http://da.wikipedia.org/wiki/Danske_adelssl%E6gter sekä http://www.skislekt.no/Danmark.htm
Haen ruotsinkielen oppimiseen tarkoitettua materiaalia. Mielessä olisi sellainen cd-rom versio jossa olisi puhetta ruotsiksi sekä tekstit ruotsiksi ja… 1080 Voit etsiä kielikursseja Turun kaupunginkirjaston kokoelmista osoitteessa http://www.turku.fi/kirjasto/ Hae asiasanaparilla ruotsin kieli sekä hakutekijällä kielikurssi. Teosten luettelokortit antavat mm. tietoja tallennusmuodoista. Haulla löytyy esim. teokset Opi ruotsia (cd-rom) ja Varför inte! (cd-äänilevy).
Mustapää, P.:n ?? runo, alkaa: Me oltiin jätkiä kumpikin, käsin känsäisin... Mistä teoksesta löytyy? 2557 Runo on Viljo Kojon Muistoja menneiltä ajoilta. Runo löytyy esim. kirjasta Viljo Kojo: Viljo Kojon kauneimmat runot.
Onko saksankielistä(tai suomenkielistä) kirjaa, jossa kerrotaan millaiseksi koulu yleensä kuvataan lastenkirjoissa? 1128 Kirjaston etusivulta pääsee nopeasti PIKI-verkkokirjastoomme, jonka avulla voi hakea tietoa millaista kirjallisuutta kokoelmissamme on. Osoite on http://kirjasto.tampere.fi:8000/ Palvelun vasemmasta yläreunasta löytyy HAKU josta pääsee varsinaiseen hakutauluun. Siellä kannattaa valita pudotusvalikoista kohdat ASIASANA ja kirjoittaa toiselle riville koulu ja toiselle esimerkiksi kirjallisuudentutkimus (kannattaa kokeilla myös sanaa lastenkirjallisuus jne.) Hakua voi ja kannattaakin supistaa koskemaan vain Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmaa ja vielä rajata hakua ruksaamalla kohta tietokirjallisuus. Näin haettaessa löytyy mm. teos PALOSAARI, Liisa Koulu faktan ja fiktion rajamailla / Liisa Palosaari Rovaniemi : Lapin yliopisto, 2000 Jos…
Metallien LME-kauppa 359 En valitettavasti löydä tuon nimistä kirjaa tai artikkelia. Kokkolan kaupunginkirjastossa on mahdollista käyttää eri viitetietokantoja, jotka auttavat tiedonhaussa, lisätietoja: http://lib.kokkola.fi/tiedonhaku/kirjallisuustietokannat.asp . Tule käymään kirjastossa, henkilökunta opastaa tietokantojen käytössä.
Onkohan "pienistä" kirjallisuuspalkinnoista (=kansalliset tai erikoisalojen palkinnot) kokoavaa linkkilistaa? Nobelit ja bookerithan kyllä löytyvät. 891 Osoiteesta http://www.kirjastot.fi löytyy kohta kirjallisuus, sitä klikkaamalla vasemmasta sarakkeesta löytyy kohta Kirjallisuuspalkintoja.
Tarvitsisin tietoa lineaarimoottorin teoriasta. Yleistä tietoa. 653 Lineaarimoottoreista on kirjanen: Riku Heikkilä: Kevyeen kokoonpanoon soveltuvat lineaarimoottorit, Raportti : Tampereen teknillinen korkeakoulu, 2000, 25 s., 11 lehteä. Saatavissa esimerkiksi Oulun yliopiston kirjastosta http://oula.csc.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?DB=local&PAGE=First , josta löytyi myös muuta lineaarimoottoreihin liittyvää kirjallisuutta (tarkennettu haku sanoilla linear? and motor?) . Joissakin kirjastoissa esim. Oulun kaupunginkirjastossa on Ebsco-artikkelitietokanta (myös asiakkaille). Ebscossa on englanninkielisiä artikkeleita ja artikkeliviitteitä. Ebscosta tuli kymmeniä viitteitä linear motors -hakusanalla, mm. seuraaviin lehtiin Mechanical Engineering, Machine Design, Design news. Suomenkielisiä lehtiartikkeleita…
Mitä materiaalia; kirjallista tai audio-visuaalista olisi saatavailla varhaiseen lukemaan opettamiseen. 875 Lukemaan opettamiseen voisi saada vinkkejä esim. seuraavista kirjoista: Sarmavuori, Katri: "Alkuaskelet äidinkieleen ja kirjallisuuteen" Järvinen, Arja: "Tarinatiikeri : esiopetus : opaskirja" Huovi, Hannele: "Salainen maa : esiopetus" Sitten on olemassa cd-rom: "Eskari : suuri kilpailu" Tavutettuja lastenkirjojahan on myös saatavana.
Löytyisikö johtamiseen ja esimiestyöhön liittyvää ja näitä kuvaavaa kaunokirjallisuutta, ensisijaisesti suomen kielellä, myös ruotsi ja englanti käy. 1487 Mika Aaltonen on tarkastellut johtamista ja johtamisteorioihin liittyviä tarinoita ja myyttejä, joita löytyy Kalevalasta, Vänrikki Stoolin tarinoista, Seitsemästä veljeksestä ja Tuntemattomasta sotilaasta. (Suomalaisen johtamisen kuvia - Mika Aaltonen) http://hkkk.fi/lta/98/2/d2.html Eräissä poliisiromaaneissa on johtamisen ja esimiestyön kuvaus ja problematiikka vahvassa osassa. Esim. Lehtolainen, Leena : Veren Vimma. 2004.(Maria Kallio-sarja.) Mankell, Henning : Wallander-sarja. Tässä muita aihetta sivuavia teoksia: Sinkkonen, Lassi : Sumuruisku. 1968. Joenpelto, Eeva : Rikas ja kunniallinen. 1984. Nikoskelainen, Eeva : Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen. 1999. Nothomb, Amelie : Nöyrin palvelijanne. 2001.…
Haluaisin tietää, onko perusteita estää työnantajaa liittämästä työpaikan netti-kotisivuun työntekijän valokuvaa. Millä perustein voi sen estää? 5574 Henkilön oikeus omaan kuvaan on käsitteenä pääosin lailla säätelemätön. Vakiintuneen säännön mukaan henkilön kuvan käyttö mainonnassa edellyttää ao. henkilön lupaa. Oikeuskirjallisuudessa em. sääntö on usein laajennettu koskemaan kaikkea kaupallista toimintaa. Tämä tulkinta ei kuitenkaan ole ongelmaton, sillä mm. uutistoiminta, jossa kuvan käyttö on sallittu ilman lupaa, on useimmiten kaupallista toimintaa. Henkilön kuvan käytöstä työnantajan nettisivuilla ei ole olemassa oikeuskäytäntöä. Toisaalta kuvan liittäminen sivuille kertoo jotakin henkilön yksityiselämästä, ja siten sen ehkä voidaan katsoa kuuluvan ainakin jossain määrin yksityiselämän suojan ja henkilön itsemääräämisoikeuden piiriin. Kysymys on siis vaikeasta asiasta, johon ei…
Mistä internet-osoitteesta löytyy se irakilaisten ääri-islamistien sivusto, jolla nämä ilmoittavat mm. ottamiensa panttivankien surmaamisesta? 920 Tarkoittanet Aljazeera-tv-yhtiötä. Osoite heidän englanninkieliselle sivulleen on: http://english.aljazeera.net/HomePage . Kanava ei kylläkään ole irakilainen eikä missään nimessä fundamentalistinen. Se perustettiin v. 1996 Qatarissa korvaamaan BBC:n lopettamat arabiankieliset tv-lähetykset. Suomalaiset tiedotusalan ja kansainvälisen politiikan asiantuntijat vertaavat Aljazeeraa CNN:ään tai jopa BBC:hen. Ennen Irakin sotaa, jolloin kanava putkahti myös länsimaalaisten tietoisuuteen, Aljazeera oli saanut paljon vihamielistä kritiikkiä vanhoillisista arabimaista, koska se ensimmäisenä ryhtyi käsittelemään niissä esiintyviä epäkohtia ja vielä arabian kielellä. Kun suurten kriisien aikoina pyrkii objektiiviseen tiedonvälitykseen, joutuu…
Haluaisin opettaa 4-vuotiaalle lukemisesta kiinnostuneelle pojalleni lukemista. Opetuksen tueksi tarvitsisin materiaalia; cd:tä, videoita ja kirjoja. Ongelmani… 2653 Nykyisin on käytössä erilaisia lukemaan opettamisen menetelmiä. Esimerkiksi seuraavat kirjat esittelevät joitakin menetelmistä, joita on käytetty opetettaessa alle kouluikäisiä lapsia lukemaan: Doman, Glenn, Miten opetan pienen lapseni lukemaan, lempeä vallankumous. WSOY. 1991. Karvonen, Pirkko, Lukuleikkejä lapsille. Kirjayhtymä. 1993. Magga, Marja, Ymmärtäminen ja lukemaan opettaminen käytännössä. Laatusana. 1992. Sarmavuori, Katri, Mikael oppi lukemaan kotona - lapsen lukuprosessi kolmen vuoden iästä kuuden vuoden ikään Domanin menetelmää käyttäen. Äidinkielen opetustieteen seura ry:n tutkimuksia 11. 1995. Lisää yllä mainittujen kaltaisia, usein hyvin tieteellisiä esityksiä, löytyy esimerkiksi maakuntakirjastojen aineistotietokannoista…