Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Jos henkilö etsintäkuulutetaan rikoksen vuoksi, kauanko tämä etsintäkuulutus on voimassa, ellei henkilöä tavoiteta? 3324 Etsintäkuulutus on voimassa rikoksen vanhentumiseen saakka, jolloin se peruutetaan. Eri rikoksilla on eripituiset vanhentumisajat - murha ei vanhene koskaan. - Rikosten vanhentumisesta löytyy tietoa rikoslain kahdeksannesta luvusta.
Miksi kellomainoksissa, siis lehtimainoksissa, kellojen viisarit ovat lähes aina asennossa 10.10? 1127 Suomen Kelloseppäliiton mukaan mainoksissa ym. vastaavissa kellojen viisarit ovat todella lähes poikkeuksetta asennossa 10.10. Tämä johtuu siitä, että sen katsotaan tuovan positiivisen vaikutelman - kello ikäänkuin hymyilee! Ja lisäksi kellotaulussa oleva kellon merkki tms. näkyy selvemmin.
Haluaisin tietoja säveltäjä Thomas Canningista. Elämäkerta, teokset. Mistähän löytyisi? 1107 Thomas Canningista on saatavilla erittäin vähän tietoa, eikä hänen sävellyksiään ole juuri levytetty lukuunottamatta teosta 'Fantasy on a hymn by Justin Morgan', joka löytyy Jyväskylän kaupunginkirjastonkin kokoelmista levyltä 'Into the light'(Telarc, 1997). Musiikin tärkeimmissäkään hakuteoksissa häntä ei mainita lainkaan, joten paras tiedonlähde tässä tapauksessa on internet. Canning syntyi v.1911 Brookvillessa (PA) ja kuoli Morgantownissa 4.10.1989. Hän opetti säveltämistä Länsi-Virginian yliopistossa. Vuodesta 1980 lähtien on vuosittain jaettu hänen nimeään kantava sävellyspalkinto (Thomas Canning Composition Award). Osoitteessa http://www.gtmf.org/programnotes/week5_02.pdf on enemmän tietoa Canningista. Hänen muista sävellyksistään…
Mikä on suomalaisten kirjastojen käyttamä luokittelu- ja/tai lajittelusysteemi? Kansainvälinen Deweyko? 2213 Suomen kirjastoissa on käytössä eri luokitusjärjestelmiä. Lähes kaikki suomalaiset yleiset kirjastot käyttävät Deweyn kymmenluokituksen luokitusjärjestelmää (http://ykl.kirjastot.fi/ ). Helsingin kaupunginkirjasto käyttää Deweyn kymmenluokitukseen pohjautuvaa järjestelmää (http://hklj.kirjastot.fi/ ). Suurin osa Suomen tieteellisistä kirjastoista käyttää Yleistä kymmenluokittelua, joka tunnetaan paremmin nimellä UDK. Luokituskaavio on julkaistu mm. Fennican (Suomen kansallisbibliografian) yhteydessä, http://www.lib.helsinki.fi/kirjastoala/fennica_udkkaavio.htm .
Etsin tietoa pyörätuoleista, Mutta en ole löytänyt mitään aiheesta ja ajttelin jospa voisit auttaa asiassa.Kiitos Etukäteen!! 811 Asiasanalla pyörätuolit löytyy Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta teos: Sähköpyörätuoli apuvälineenä, 1992, Sosiaali- ja terveyshallitus. Asiasanalla apuvälineet viitteitä saa huomattavasti enemmän, esim. Apuvälinekirja, 2003 (sisältää mm. artikkelin Liikkua: liikkumisen apuvälineiden tehtävät ja valinta). Oulun yliopiston kirjastosta http://oula.csc.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?DB=local&PAGE=First : Esteittä tasa-arvoon : kartoitus pyörätuolilla liikkuvan mahdollisuuksista asioida julkisissa palvelupisteissä Savonlinnassa ja Kerimäellä/Minna Ahonen...et al., Mikkelin ammattikorkeakoulu, 2001. Hieman uudempi julkaisu löytyi Fennicasta Suomen kansallisbibliografiasta: Jaana Kivilahti: Sopiva pyörätuoli, Suomen MS-liitto, 2003.…
Mistä löydän ohjeita karttojen ja pienpainatteiden luetteloinnista (kentät, erityistä huomioitavaa jne.) Mieluiten internet-sivu suomeksi tai vaihtoehtoisesti… 802 Yleisten kirjastojen luettelointisäännöistä on olemassa mm. - Suomalaiset luettelointisäännöt : monografioiden kuvailu, - Suomalaiset luettelointisäännöt : kartta-aineiston kuvailu. Lisää luettelointiin liittyvää kirjallisuutta löytyy esim. kirjastojen sivuilta luokkahaulla 02.323 (Oulun kaupunginkirjaston aineitotietokanta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=form2&sesid=1082719869 ). Btj Kirjastopalvelun sivulta selviävät myös luetteloinnissa käytettävät teokset http://www.btj.fi/koodit/luettelo10.htm . Helsingin yliopiston kirjaston sivuilla on joitakin FINMARC-formaatteja saatavana PDF-tiedostoina http://www.lib.helsinki.fi/kirjastoala/linnea/julkaisut.htm#formaatti .
Haluaisin tietoa kirjailijasta nimeltä Jane Ayres kirjaesitelmää varten. 2288 Jane Ayres tuntuu olevan kovin salaperäinen kirjoittaja, koska hänestä ei löydy tietoa sen enempää Internetistä kuin nuortenkirjailijahakemistoistakaan. Saattaa myös olla, että nimi on salanimi, jonka takana piilottelee useampikin kirjoittaja. Kirjastomme lasten ja nuortenosaston asiantuntevat kirjastonhoitajat kertoivat myös, ettei valitettavasti kaikista sarjakirjailijoista todellakaan ole olemassa suomenkielisiä lähteitä. Ulkomaisten kirjakauppojen ja kustantajien luetteloista (esim. www. amazon.com ja Global Books In Print) selvisi, että Ayresin englanninkieliset kirjat ovat loppuunmyytyjä eikä häneltä ole ilmestynyt vuosiin mitään uutta. Suomessa hänen kustantajansa on ollut Karisto eikä kustantajan sivuiltakaan löytynyt tietoja…
Kysymykseni liittyy etunimeen Miro. Kysyisinkin, onko teillä tietoa sanan alkuperästä tai merkityksestä. Olen yrittänyt etsiä googlella, mutta ilman tulosta… 964 Pentti Lempiäisen teoksessa Nimipäivättömien nimipäiväkirja (1989) mainitaan nimet Mirko ja Miro. Molempien nimien taustalla on teoksen mukaan slaavilainen ruhtinasnimi Miroslaw, jonka alkuosa merkitsee rauhaa ja jälkiosa mainetta, kunniaa, kuuluisuutta. Mirkoa pidetään myös muunnoksena pyhimysnimestä Emmerich (Emerik). Miro on saatu lyhenteenä Miroslawista. Miro mainitaan ortodoksisessa almanakassa 17.8. Teoksen mukaan läntisessä kristikunnassa Miro viittaa espanjalaiseen autuutettuun augustinolaismunkki Miroon, joka kuoli 1161 ja jonka muistopäivää vietetään 12.syyskuuta. Pentti Lempiäisen uudempi teos Suuri etunimikirja (1997) antaa nimestä Miro seuraavat tiedot: "Katolisessa kirkossa autuaaksi julistettu espanjalainen luostariveli (k.…
Löytyykö valikoimistanne selkokirjoja ikääntyneen väestön makuun? 805 Jyväskylän kaupunginkirjastosta löytyy selkokirjoja. Pääkirjastolla ne on sijoitettu omaan hyllyyn, jonka tarkan sijainnin voit käydessäsi kysäistä tietopalvelun henkilökunnalta. Aineistotietokannastamme osoitteessa http://jkl226.jkl.fi:8001/Intro?formid=form1 voit tutkailla selkokirjakokoelmaamme valitsemalla alasvetovalikosta kohdan asiasana ja kirjoittamalla siihen selkokirjat. Näin saat listattua sekä tieto- että kaunokirjallisuuden selkokirjat. Pelkän kaunokirjallisuuden saat haettua seuraavasti: valitse alasvetovalikosta kohta luokka ja kirjoita 84.2 SE
Miks ei myydä Jonna Tervomaan uutta levyä? 629 Jonna Tervomaan uusi levy "Halo" on tullut kauppoihin 16.4.2004 eli vajaa viikko sitten. Sitä, onko levyä tilattu lähikirjastoosi, sinun kannattaa kysyä suoraan sieltä. Tässä on linkki Jonna Tervomaan kotisivulle: http://www.jonnatervomaa.com/
Teen tiedonhakuharjoitusta koulussa, mutta en löydä tietoa ankasta. Siis eläimestä. Aleksi-lehtiviitetietokannassa ei ole kuin Aku Ankasta, eikä oikein… 927 Tietoa ankoista voit etsiä esimerkiksi Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=form2&sesid=985696816 asiasanalla ankka tai luokalla 67.44 (kotieläintalouden näkökulmasta). Jos et halua tulokseesi kaunokirjallista aineistoa, voit rajata haun koskemaan ainoastaan tietokirjallisuutta. Viitteitä ankoista kirjoitettuihin artikkeleihin löydät kotimaisten artikkeleiden viitetietokannoista Aleksista tai Artosta, joita voit käyttää kirjastossa. Etsi asiasanalla ankka. Tulokseksi pitäisi tulla tietoa Aku Ankan ohella myös tavallisista ankoista.
Haluaisin tietää kaikki Fredrika Runebergin teokset. Ilmestymisvuodet jne. 1491 Saat luettelon Fredrika Runebergilta julkaistuista teoksista Fennica-tietokannasta, josta löytyy kaikki Suomessa julkaistu tai suomalaisten kirjoittama kirjallisuus. Finna.fi:n Fennican hakutulos tekijänä Runeberg Fredrika https://kansalliskirjasto.finna.fi/kansalliskirjastofikka/Search/Result…
Haluaisin tietoa kirjailija Raija Kautusta. 1644 Historiallisten romaanien kirjailijasta Raija Kautusta ei todellakaan löydy paljon henkilöhistoriallista tietoutta, joten olet sikälikin mielenkiintoisen ja vaativan tehtävän edessä. Hänen kirjailijanlaadustaan ja tyylistään kuvata henkilöitään ja tapahtumia saa kuvan lukemalla teoksia ja tutkimalla niitä. Raija Kauttu on kirjoittanut myös yhden dekkarin "Varo vuoripolkua, Irene". Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta http://www.helmet.fi/ löytyvät romaanien julkaisuvuodet. Elämänkerrallista tietoa Raija Kautusta saa monipuolisesta muistokirjoituksesta (palsta on lehden alkupuolella), jonka Ilona Lehtinen ja Eila Kostamo ovat kirjoittaneet: Helsingin sanomat 10.8.2001 Kirjailija Raija Kauttu (1918-2001)- vaativasta lukijasta kehittyi…
Yritän löytää aineistoa Suomen tämänhetkisestä taloudellisesta tilanteesta ja siihen vaikuttaneista syistä (max. 10 viimeisen vuoden ajalta). Lisäksi etsin… 995 Voisit lähteä liikkeelle vaikkapa selailemalla Valtiovarainministeriön sivuja, joilta löytyy runsaasti aiheeseesi liittyvää tietoa. Sivut löytyvät osoitteesta http://www.vm.fi. Kannattaa tutkia myös Suomen pankin sivut osoitteessa http://www.bof.fi/ ja Tilastokeskuksen sivut osoitteessa http://www.stat.fi/tilastokirjasto/ Käyttökelpoinen kirja saattaisi olla Tilastokeskuksen julkaisema Suomen vuosisata. Sen sijaintitiedot voit tarkistaa HelMet-aineistotietokannasta osoitteesta http://www.helmet.fi Lisää aineistoa voit hakea kirjoittamalla HelMetin sanahakuruutuun esimerkiksi tilastot and trendit and suomi tai taloudellinen kehitys and suomi tai kansantalous and ennusteet and suomi. Hakutermejä löydät YSA:sta (Yleinen suomalainen…
Mistä saisin käsiini teoksen Päiväkotikiusaaminen (1996), kirjoittanut Johanna Järviluoma? 1429 Johanna Järviluoman kirjoittamaa opinnäytetyötä "Päiväkotikiusaaminen" voi pyytää kaukolainaksi Oulun Yliopiston kirjastosta. Käy tekemässä kaukolainatilaus lähimmässä kirjastossasi, kirjasto tilaa sen sinulle Oulusta. Aiheesta on pääkaupunkiseudulla saatavissa mm. seuraava kirja: Terhi Laitinen, Kiusaaminen päiväkodissa, Helsingin yliopisto, 1996; sijainti: Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteiden tiedekuntakirjasto. Päiväkotikiusaamisesta on tehty lukuisia tutkimuksia, jotka ovat saatavissa Suomen tieteellisistä kirjastoista eri puolilta Suomea. Näiden kirjojen saatavuutta voit tiedustella lähimmän kirjastosi Tietopalvelusta.
Tarvisin tietoa kirjailijasta nimeltä Annie Dalton.. 975 Tästä Enkeliakatemia-sarjan kirjoittajasta löytyy kovin vähän tietoa. WSOY kustantaa hänen teoksiaan suomeksi, mutta kustantajan sivulta löytyy vain sarjan osien luettelo. Neljäs osa: Vallan kahvassa on tulossa vielä tänä vuonna. Internetin osoitteessa http://www.bookfinder.us/review6/006008815X.html on hyvin lyhyesti tietoja kirjailijasta, selviää oikeastaan vain, että hän asuu Englannissa, on nykyisin kokopäiväinen kirjailija, mutta on aiemmin työskennellyt tarjoilijana, siivoojana ja tehdastyöläisenä.
Olen tekemässä koulussa tiedonhaun harjoitustehtävää kissoista. En löytänyt kovin hyvää tietoa näiltä sivuilta. Mistä löytäisin...? 707 Tietoa kissoista voit etsiä esimerkiksi Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=form2&sesid=985696816 asiasanalla kissa tai luokalla 67.452. Jos et halua tulokseesi kaunokirjallista aineistoa, voit rajata haun koskemaan ainoastaan tietokirjallisuutta. Internetissä pääset hyvin alkuun Makupalat-sivuston http://www.makupalat.fi/ kautta. Valitse Vapaa-aika. Lemmikkieläimet -> Kissat. Viitteitä kissoista kirjoitettuihin artikkeleihin löydät kotimaisten artikkeleiden viitetietokannoista Aleksista tai Artosta, joita voit käyttää kirjastossa. Etsi asiasanalla kissa.
Milloin kirjailija Aino Harmaja kuoli? Tiedosta kiitollinen. 1095 Tarkoitat varmaankin runoilija Saima Harmajaa. Aino Harmaja -nimistä kirjailijaa ei löydy. Saima Harmaja kuoli keuhkotautiin 23-vuotiaana 21.4.1937. Lisätietoja: http://www.karjalohja.fi/kirjailijat/harmaja.htm .
Olisin kysellyt kaksikielisyydestä kertovista kirjoista tms materiaalista. 1222 Suomen opetushallitus on koonnut sivustolleen kaksikielisyystutkimuksia: http://www.edu.fi/pageLast.asp?path=498,526,25679,25681 Birminghamin yliopistolla on laaja kaksikielisyystietokanta: http://www.edu.bham.ac.uk/bilingualism/database/dbase.htm Suomen tieteellisten kirjastojen yhteisestä Linda-tietokannasta löytyy hakusanalla kaksikielisyys runsaasti viitteitä. Valtaosa kirjoista käsittelee muita kieliä kuin kieliparia suomi-englanti, mutta niiden tietoja voi ehkä soveltaa. En tiedä missä kysyjän lähikirjasto on, mutta sieltä voi kysyä pääsyä ko. tietokantaan, joka ei ole vapaasti Internetissä. Valikoima hakutuloksesta: Riikka Ketonen: Early bilingual lexical development : a study of three Finnish-English bilingual children. Pro gradu –…
Kuinka monta kirjaa Raija Kauttu on tehnyt? 2008 Kansallisbibliografia Fennicasta käy ilmi, että Raija Kauttu on kirjoittanut seuraavat kirjat, yht. 9 kpl: 1. Jatkoteokset: - Sankkalan kartanon rouvat,1971 - Sankkalan perijätär, 1972 - Haudegien taru, 1980 - Haudegien kirous, 1981 2. Yksittäiset teokset: - Nouda hänet Leontes, 1973 - Ulrika, 1974 - Charlotta Idnäsin häät, 1975 - Varo vuoripolkua, Irene, 1976 - Munkinkirkon noita, 1978