Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Olen lainannut Malmin kirjastosta Culture Cafe Book -kirjan ja lainauskuitin mukaan eräpäivä on 3.3.2010. Voiko tämä pitää paikkansa, että eräpäivä on niin… 292 Lainaamasi nide on Kallion kirjaston kirja. Kallion kirjasto on parhaillaan remontissa ja tämän takia Kallion aineistoon tulee pitkät laina-ajat. Eräpäivä on siis aivan oikein. Antoisia lukuhetkiä.
Mikä on paras paistinpannu ja paras kattila käytettäväksi muuratulla puuliedellä? 3381 Marttaliitosta kerrottiin, että ruuanlaitto puuliedellä ei vaadi kattiloilta tai paistinpannuilta mitään erityistä. Hyvät teräskattilat ovat parhaita. Tärkeää lähinnä on, etteivät kattilan tai paistinpannun kahvat kuumene helposti.
Haluaisn tietää mitä sukunimi Siik tarkoittaa ja mistä se on peräisin. Kaiken tiedon. :) 2213 Hei, sukunimesi onkin aika harvinainen,Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan sukunimeä Siik on tällä hetkellä käytössä seuraavasti: Nykyisenä nimenä suomalaisilla: yhteensä 221 miehillä 109 naisilla 112 Suomessa 189 ulkomailla 32 Siik tulee ruotsinkielen sanasta sik joka tarjoittaa siikaa. Siika-alkuisia suku- ja paikannimiähän on Suomessa runsaasti, mutta sinun nimesi on siis alkuperäisessä muodossaan. Meillä on valitettavasti lähes kaikki nimikirjat kirjastosta lainassa, joten en saanut ihmeemmin tietoa kirjallisia lähteistä. Pitjo Mikkosen kirjassa Sukunimet ei ole nimestä mitään, johtuu varmaan se harvinaisuudesta/vierasperäisyydestä. Netissä on sukututkimusharrastajien sivustoja, joilla nimi vilahtaa. Tässä eräs esimerkki: "…
Löytyykö nuottia Erkki Ahosen Kanjonilauluun? 225 Valitettavasti ei löydy.
Onko Helsingin kirjastoon tilattu jo uutuuskirjaa Hilkka Olkinuora: Surun vuosi? 835 Kirjaa on tilattu ainakin Kallion, Malmin, Oulunkylän, Kontulan ja Töölön kirjastoihin. Näistä kirjastoista sen voi tilata myöhemmin omaan lähikirjastoon. Oletettavasti teos on lainattavissa jo muutaman viikon sisällä.
Miten saan tietoa siitä miten paljon jotakin kirjaa on lainattu kunakin vuonna? Ja saako selville vain kyseisen kirjaston vai onko olemassa jokin… 341 Näemme omasta kirjastojärjestelmästämme kuinka paljon kutakin kirjaa on lainattu ja tämän alueen Piki-järjestelmä näyttää tilanteen melkein koko Pirkanmaan alueella, mutta ei ole olemassa mitään yhteisrekisteriä, joka näyttäisi lainaustilanteen koko maassa.
Onko sir Francis Baconin esseetä The Truth suomennettu? Jos on, voisinko saada suomennoksesta lauseen, joka vastaa alkuteoksen kohtaa "What is the truth", said… 1117 Baconin The truth -essee löytyy Totuudesta-nimisenä valikoimasta Francis Baconin filosofiset mietelmät (Weilin, 1910). Elof Kristiansonin suomentamana kysymyksen sitaatti kuuluu seuraavasti: "Mikä on totuus, sanoi Pilatus ivaten eikä jäänyt odottamaan vastausta." Sama katkelma löytyy kokoelman Sitaatit ja lentävät lauseet (Otava, 1992) Sitaatit-osiosta Jarkko Laineen suomentamana: "Mikä on totuus, sanoi pilkkaava Pilatus eikä jäänyt odottamaan vastausta."
Haluaisin tietää, minä vuosina on ilmestynyt Suomen aateliskalenteri. 2418 Suomen Ritarihuone -sivuston mukaan "Suomen Ritarihuone on vuodesta 1858 lähtien julkaissut Suomen Ritaristoa ja Aatelia käsittelevän kalenterin Suomen Ritariston ja Aateliston kalenteri, jota yleisesti kutsutaan Aateliskalenteriksi". Pääosin julkaisu on matrikkeli, joka ilmestyy joka kolmas vuosi. Kalenterin alkuperäinen nimi on "Finlands ridderskaps och adels kalender". Aiemmin julkaisu oli ruotsinkielinen, mutta nykyisin se on kaksikielinen. Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aateliskalenteri http://www.riddarhuset.fi/fin/suomenaatelisto/aateliskalenteri/
Mistä berliininmunkki on saanut nimensä? Miten se liittyy Berliiniin? 36892 Jaakko Raholan ruokasanaston mukaan vaaleanpunaisella sokerikuorrutuksella varustetun berliininmunkin alkuperä löytyy Berliinistä. Saksaksi ja varsinkin Berliinissä se on berliner Pfannkuchen, 'berliiniläinen pannukakku' eli lyhyesti vain Berliner. Se ei välttämättä ole päällystetty sokerilasitteella, vaan voi myös olla sokeroitu kuten meillä munkit yleensä. Lähde: http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/m.html#munk
Eurooppalaisten pukeutuminen 1678 Kysymyksesi on todella laaja. Haetko tietoa pukeutumisesta kautta aikojen vai nykyaikana? Jokaisessa Euroopan maassa on myös omat tapansa ja syynsä pukeutua omalla tavallaan. Opetushallituksen ja Yleisradion etälukion sivuilta löytyy jonkin verran tietoa läntisen Euroopan pukeutumisen muodeista eri aikoina: http://www02.oph.fi/etalukio/yhteiskuntaoppi/eurooppa/arvoja-muoti.html Suomalaisista vanhoista kansanpuvuista saat perustietoa vaikka täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansanpuku Pohjoisen Euroopan muinaisesta pukeutumisesta tietoa esim. täältä: http://hopeavirta.greywolves.org/index.php?id=59 Hyviä ja perusteellisia kirjalähteitä ovat vaikkapa nämä: - Waatteen wiesti ja wiettelys eli pukeutumisen historiaa kivikaudelta nykyaikaan…
Mistä löytäisin artikkeleita kehitysvammaisten seksuaalisuudesta? 550 Arto-tietokannasta löytyy useita artikkeleita aiheesta. Hakukriteereinä voi käyttää kehitysvammaiset ja seksuaalisuus. Kehitysvammaliiton julkaisemassa Ketju-lehdessä on artikkeleita mm. aiheista Ikäihmisen seksuaalisuus haaste työntekijälle (Ketju 1/2001) ja Raskaaksi vai ei (Ketju 2/2002). Englanninkielisiä artikkeleita aiheesta on julkaistu mm. Journal of Intellectual Disability Research -lehdessä, esim. Sexuality and personal relationships for people with an intellectual disability. Part I: service-user perspectives Journal of Intellectual Disability Research Volume 53, Issue 11, Date: November 2009, Pages: 905-912 E. Healy, B. E. McGuire, D. S. Evans, S. N. Carley Verneri-palveluverkossa on (vammaisten) seksuaalisuuteen liittyvää…
Kuka olisi kirjoittanut runon (voi olla myös lastenkirjallisuutta) sirkustirehtööristä? 845 Ainakin Jarkko Laine on runoillut sirkustirehtööristä. Hänen (lasten)runonsa Sirkustirehtööri sanoi löytyy esimerkiksi antologiasta Pikku Pegasos : 400 kauneinta lastenrunoa (Otava, 1980). Samoin Kirsi Kunnakselta löytyy sirkustirehtööriaiheinen runo Peruutettu ohjelma n:o 20 kokoelmasta Sirkusjuttuja (WSOY, 1985).
Jos henkilö asuu Hollannissa, onko oikein sanoa, että hän on alankomaalainen - vai pitäisikö tyytyä sanomaan, että hän on hollantilainen? 1402 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla osoitteessa http://www.kotus.fi/?s=2377 on tieto, että kumpaakin sanaa voi käyttää asukkaan nimityksenä tai kansalaisuutena.
Kysyisin, minkälaista tutkimusta ja kuinka paljon on tehty aiheesta: Lapsen jumalarepresentaatiot eli lapsen jumalakäsitys. 2317 Yliopistokirjastojen yhteisestä kokoelmatietokannasta, Lindasta löytyy aiheesta tehtyjä kirjoja ja opinnäytteitä. Lindasta kannattaa hakea esimerkiksi perushakua tai tarkennettua hakua käyttäen hakusanoilla jumalakäsitykset and lapset. Verkkosanastosta http://vesa.lib.helsinki.fi/ysa/index.html voit etsiä lisää asiasanoja, joilla voit hakea aiheeseen liittyvää aineistoa. Opinnäytetöitä on tehty esimerkiksi aiheista Kuudesluokkalaisten jumalakuvia (tekijänä Laura Kivijärvi), 4-5-vuotiaiden lasten käsityksiä Jumalasta (tekijöinä Satu Laine ja Hanna Salkinoja), 4-8-vuotiaiden lasten käsityksiä Jumalasta (tekijänä Sari Kurki), Viides- ja kuudesluokkalaisten jumalakuvasta ja siihen vaikuttavista taustatekijöistä (tekijänä Kati Uusi-Hakala). On…
Löytyykö Helsingin Kirjasto 10 englannin kielistä musiikkia tai dvd lapsille? Onko siellä lasten osasto? 1299 Kirjasto 10:ssä ei ole lastenosastoa eikä sen kokoelmiin kuulu lasten musiikkia tai elokuvia. Tarkemmin kirjasto 10:n aineistosta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjasto10/aineisto/.
Olisin pyytänyt apua tutkimustyön aloittamiselle. Mistä löytäisin ikääntyvien maahanmuuttajien integroitumiseen liittyvää tutkimusaineistoa tai kirjoja,josta… 2324 Vanhustyön keskusliitton projektien ja ikäMAMU-toiminnan yhteydessä on julkaistu useita ikääntyviä maahanmuuttajia käsitteleviä teoksia, joista osa on luettavissa myös verkossa, ks. http://www.vanhustyonkeskusliitto.fi/fin/jarjestotoiminta/ikaantyvat_ma… Muita Vanhustyön keskusliiton julkaisuja aiheesta ovat mm.: Kuusi, Ulla: Ikääntyvät maahanmuuttajat Suomessa : Mamu-projektin loppuraportti, 2000. Salokangas, Tuula: Ikääntyvän maahanmuuttajan kotoutuminen, 1999. Jaakkola, Eila: Vanhuus vieraalla maalla, 2003. Kärkkäinen, Tanja: Maahanmuuttajavanhukset ja suomen kieli : haastattelututkimus inkerinsuomalaisten, bosnialaisten ja vietnamilaisten vanhusten kielenoppimismotivaatiosta, sosiaalisista verkostoista ja etnolingvistisestä…
Etsitään runoa, joka on voittanut (tai tullut palkintosijalle) Työväen Sivistysliiton runokilpailussa 6-10 vuotta sitten. Runossa äiti muistelee jaksamistaan… 1224 Turun kaupunginkirjastosta löytyi kaksi Työväen sivistysliiton julkaisemaa runokirjaa. Toinen on Viivat ja pisteet ja toinen Susanna Huikarin ja Tarja Käsmän Surun kosketus. Kirja on selkokielinen. Runokirjassa puhutaan kuolemasta ja sen aihettamista tuntemuksista. Äitiydestä tai lapsesta ei puhuta. Työväen sivistysliitto järjestää runokilpailuitansa piirikunnittain. He näyttävät myös julkaisevan runoja piirikunnittain. Turun piirikunnan postiosoite on http://www.tslturku.fi/ sieltä voisi kysyä.
Hejsan, Mistä löydän kätevimmin Aftonbladetin ja Iltasanomien tämän vuoden numerot kätevimmin? 1432 Kätevimmin Aftonbladetin ja Ilta-Sanomien artikkelit löytyvät tietokannoista. Aftonbladet sisältyy Mediearkivet -tietokantaan ja Ilta-Sanomat Helsingin Sanomien Arkisto-hakuun. Molemmat toimivat hakusanaperiaattella. Rajauksen voi tehdä päivämäärän mukaan. Molemmissa palveluissa on useampia lehtinimikkeitä, mutta haun voi rajata vain haluttuihin nimikkeisiin. HS:n Arkisto on käytössä Helsingin kaupunginkirjaston virkailijapäätteiltä. Käytöstä lisää sivulla http://www.lib.hel.fi/Page/df5541ef-6ce5-4c78-af65-b5c3e0b982e4.aspx Mediearkivet on käytössä Helsingin kaupunginkirjaston asiakastyöasemilta. Painettu Ilta-Sanomat kuuluu Pasilan kirjaston kokoelmiin, joka paperilehtinä tai vanhemmat numerot mikrofilmijäljenteinä. Tarkista myös…
Millä vuorella 1600-luvulla suoritettiin helsinkiläisten mestaukset? 2002 Tähtitorninvuoren rinteellä on sijainnut häpeäpaalu ja mestauspaikka. Paikka tunnetaan nykyisin nimellä Tähtitornin mäki. Siellä on Engelin suunnittelema observatorio. Lähde: Nokea ja pilvenhattaroita: helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa. Julk. Helsingin kaupunginmuseo.1999.
Palautin kirjani perjantaina ennen klo 17:sta, Lauttasaaren kirjaston palautusluukkuun, koska kirjasto oli kiinni. Kirjaston olisi pitänyt olla auki klo 18… 1027 Perjantaina oli kirjastoissa poikkeavat aukioloajat, koska oli Pyhäinpäivänaatto. Kirjastot olivat auki kuten lauantaisin. Lauttasaaren kirjastokin oli näinollen sulkenut ovensa aikaisemmin kuin tavallisena perjantaina. Ovessa olisi pitänyt olla aukioloaikatiedote. kts. kirjaston erityisaukioloajat