Pentti Lempiäisen kirjan "Nimipäivättömien nimipäiväkirja" (WSOY 1989) mukaan Jarna on suhteellisen uusi, vasta 60-luvulla yleistynyt nimi. Kirjoittajan mukaan nimi voi ttodellakin olla naispuolinen muunnos Jarno-nimestä, joka puolestaan on muunnelma nimestä Jeremia. Jeremia käännettynä tarkoittaa Jumala korottaa tai Jumala avaa sydämen.
Muistikuvanne Laineen perheestä on aivan oikea.Kalevi Kalemaan kirjoittamassa Edvin Laineen elämäkerrassa(KALEMAA, Kalevi: Edvin Laine : sisulla ja tunteella,WSOY, 2003,ISBN 951-0-28320-7) on tietoa tyttären nimestä.
Lainaus 1:" Mirjam oli varma, että hänen toinen lapsensa olisi poika, ja hän oli ristinyt sen mielessään Jarmoksi."
Perheeseen syntyikin tyttö eikä vanhemilla ollutkaan nimeä valmiina, jolloin…
Kirja on tilattu pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoihin, ja se on lainattavissa todennäköisesti parin viikon kuluessa. Tilannetta kannattaa seurata Helmet-verkkokirjastosta:
www.helmet.fi
Juuso on suomalais-skandinaavinen muoto nimestä Joosef. Kustaa Vilkunan Etunimet-teoksen mukaan Joosef tulee hepreasta ja merkitsee 'Jumala lisää'. Kansanvalistusseuran kalenterissa nimi esiintyi jo vuonna 1883. Tunnettuja kansainvälisiä muunnoksia Joosefista ovat saksan Joseph, italian Giuseppe, englannin Joe, espanjan Jose ja arabian Jussuf. Meillä Juuso-nimi on Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan ollut suosituin 1980-1999. https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Juuson nimipäivää vietetään 19.3. Muita alkuperäisen nimen suomalaisia muunnoksia ovat Jopi, Joppe, Juuseppi ja Seppi.
Lähde: Vilkuna, Kustaa: Etunimet, Otava, 1990
Vuoden 1898 1-pennisen arvo voi vaihdella yhdestä eurosta kahteenkymmeneen euroon riippuen kolikon kunnosta. Suurimpaan summaan rahan täytyy olla täysin virheetön ja täysin leimakiiltoinen. Lähde: Suomen rahat arviohintoineen 2005: Keräilijän opas (Julkaisija: Suomen Numismaattinen Yhdistys). Kirja on ei-kaupallisen tahon julkaisema luettelo eivätkä siinä mainitut hinnat ole osto-tai myyntihintoja vaan objektiivisia arvioita rahojen keräilyarvosta kirjoitusajankohtana.
Kysy kirjastonhoitajalta -arkistosta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx löytyy paljon tietoa rahojen arvoista. Kirjoita Etsi arkistosta kohtaan esimerkiksi: rahat
Ruotsin rahojen viitteellisiä hinta-arvioita löytyy esimerkiksi osoitteesta http://www.aktiesamlaren-bjb.se/numismatik/mynt/mynt/giva.htm
Sieltä löytyy tietoa myös ½ skillingin kolikosta vuodelta 1803. Toinen sivu, josta löytyy kyseisen kolikon hinta-arvio on http://www.tradera.com/1_2_skilling__1803_-auktion-59497636
Vanhan rahan arvoon vaikuttaa iän lisäksi monta eri tekijää; rahan kunto, materiaali, kaivertaja yms. Tietyn rahan arvoa voi tiedustella esimerkiksi Suomen numismaatikot ry:n sivuilta löytyvän keskustelupalstan kautta (osoitteessa http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/ ).
Lars O. Lagerqvist ja Ernst Nathorst-Böös ovat kirjoittaneet kirjan Mynt, sedlar och medaljer: ur numismatikens historia. 1981. Se löytyy Hämeenlinnan…
Yhtään täysin vapaasti käytettävää suomalaisten lehtien artikkeliviitetietokantaa ei taida olla. Tässä tietokantoja, joita voi käyttää esim. yleisten tai korkeakoulukirjastojen verkoissa. Lisätietoa tietokantojen käyttöoikeuksista löytyy linkin kautta:
- Aleksi, kotimaisten lehtien artikkeliviitetietokanta
http://www.btj.fi/?path=btj_aleksi
- Arto, kotimaisten lehtien artikkeliviitetietokanta
http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/linnea/arto.html
Vapaasti internetissä käytettäviä verkkolehtitietokantoja ovat ainakin nämä:
- http://www.ouka.fi/kirjasto/kokoelma/elehdet.html
- http://digi.lib.helsinki.fi/index.html
- http://www.lib.helsinki.fi/suoma/
Hei!
Suomen almanakassa Kiia, josta tavataan myös muoto Kia, otettiin v. 2000 rinnakkaismuodoksi Kristiinan päivälle 24.7.
Ruotsinkieliseen almanakkaamme nimi tuli samanaikaisesti muodossa Kia, juhlii myös 24.7. (ks. sivu http://www.genealogia.fi/nimet/nimi33as.htm ) Suomen ortodoksinen kalenteri viittaa Kiian kohdalla nimeen Kyriake, jolloin nimipäivä on 7.7.
Lähde:Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WS 1999
Oslon MM-kisojen 50 kilometrin hiihdosta löytyi tulokset vain 20. ensimmäiseksi tulleen kohdalta, 20. oli italialainen Gianfranco Polvara.
Kysymyksessä on varmaankin Arturo Kinch, hänestä löytyi jonkin verran tietoa internetistä. Hän perusti Costa Rican hiihtoliiton 1970-luvun lopulla ja on osallistunut lukuisiin talviolympialaisiin vuodesta 1980 alkaen. Hänen lajejaan ovat olleet syöksylasku, suurpujottelu ja murtomaahiihto. Sijoitukset ovat olleet heikonlaisia, esimerkiksi Torinossa hän sijoittui 15 kilometrin perinteisellä toiseksi viimeiseksi häviten voittajalle yli puoli tuntia.
Suomenkielistä tietoa ei löytynyt, mutta tässä muutamia englanninkielisiä linkkejä, joista löytyy tietoa Arturo Kinchistä ja tuloksista:
Oslon MM-kisojen 50…
Kyseistä lehden vuosikertaa (British Journal of Sports Medicine, Vol.31, 1997) on säilytetty Jyväskylän yliopiston kirjastossa paperimuotoisena. BJPM- lehden pdf-arkisto (ja siis mahdollisuus lukea lehden artikkeli verkosta) alkaa 1998. Voit tilata artikkelista jäljenteet oman kirjastosi kaukopalvelun välityksellä.
Marja on yhdestä tai useammasta yhtyneestä emilehdestä kehittyvä mehevä hedelmä.
Hedelmä syntyy kasvin emiön sikiäimestä; hedelmät suojaavat sikiäimen sisällä olevia siemenaiheista syntyneitä siemeniä ja edistävät myös kasvin leviämistä, koska eläimet syövät ja kuljettavat niitä.
Epähedelmä on kasvin hedelmä, jonka muodostumiseen osallistuu muita kukan emiön osia kuin sikiäin. Tavallisimmin kyseessä on kukkapohjus (esim. omena), mutta myös kukkalehtien tyviosat voivat tulla kyseeseen. Epähedelmä-nimitys on ehdotettu korvattavaksi käsitteellä pohjushedelmä, joka sekään ei ole täysin yksiselitteinen.
Lähteenä käytetty:
Biologian sanakirja / Rauno Tirri..[et al.]
Uud. laitoksen 1. p.
Helsingissä : Otava, 2001. 888 s. : kuv. ; 24 cm
ISBN 951-…
Yleisradion äänilevystön Fonon (http://www.fono.fi/) kautta löytyi Mervi Vaahteran esittämä laulu nimeltä Ei prinssejä ole. Äänitteellä on mukana Otto Donnerin yhtye. Laulu on Yleisradion äänitteellä numero 18. Sen enempiä tietoja laulusta ei löytynyt, eikä sitä ole kirjastojen kokoelmissa. Yleisradiosta voisi tiedustella äänitteestä:
http://www.yle.fi/faq/toiveet.shtml
Voit esim. käydä Helsinkgin kaupungin sivuilla
http://www.helsinki.fi/fi/index/taidejakulttuuri/elokuva.html
Voit myöskin googlata sanoilla elokuva ja paikannimi, kuten
elokuva ja Porvoo.
Kirjailija on nimeltään Sujata Massey ja hänen Japaniin sijoittuvissa kirjoissaan seikkailee antiikkikauppias ja amatöörietsivä Rei Shimura. Kirjoja on suomennettu tähän mennessä kahdeksan, ja niistä uusin on tämän vuoden huhtikuussa ilmestyvä Rei Shimura yakuzan jäljillä. Lisää tietoa kirjailijasta ja kirjoista löytyy kustantajan sivuilta osoitteessa http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=281&component=/PublishDB/Kirjail…
Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Mirva on Mirjamin kutsumamuoto. Mirjami taas on muunnos nimestä Mirjam, joka on hepreaksi näkijätär, herratar tai toisen tulkinnan mukaan kaivattu, odotettu. Minerva oli muinaisessa Roomassa viisauden, taiteen, tieteen, käsiteollisuuden ja toisinaan sotilaidenkin jumalatar. Moniria ei löytynyt nimikirjoista, mutta googlettamalla löytyi lista iranilaisista nimistä http://www.geocities.com/persian_names/girls.html . Monir tarkoittaa persiaksi loistavaa.
Hyviä tiedonlähteitä liikunta- ja urheilualalla ovat mm. Lahden ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston kirjastojen tietokannat, koska molemmissa oppilaitoksissa voi opiskella liikunta-alaa. Hakusanana kannattaa ehkä käyttää vain asiasanaa koripallo, ja käydä läpi löytyneitä nimekkeitä etsien niiden joukosta itselle parhaiten sopivat. Kovin tarkasti asiasanoittamalla saattaa moni hyödyllinen lähde jäädä löytymättä.
Lahden ammattikorkeakoulun Masto-tietokannasta löytyy esim. tämä:
- Koripallovammojen ennaltaehkäisy : koulutusprojekti juniorivalmentajille / Anu Kärkkäinen, Sanna Soikkeli (1998)
Masto: http://masto.amkit.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?PAGE=Exit&SEQ=2008031815314…
Jyväskylän yliopiston Jykdoc-tietokannan kautta uutta…
Valitettavasti en onnistunut löytämään tietoja näistä kirjailijoista netistä. Olen käynyt läpi erilaisia kirjallisuustietokantoja tuloksetta. Maria Autiosta löytyi lyhyt esittely Kariston sivuilta.
Koti on kota-sanasta muodostettu substantiivi. Sen on arveltu syntyneen vanhemmasta kota-muodosta siten, että se on irtautunut itsenäiseksi perusmuodoksi sanan monikollisista taivutusmuodoista, esim. mennä kotiin, olla kodissa jne.
Toisaalta on pidetty mahdollisena, että koti on kota-sanan johdos, jolloin se palautuisi muotoon ´kotei´ ´kotai´ (kodallinen asuinpaikka). Edellistä pidetään todennäköisemmin oikeana (Nykysuomen sanakirja 6: etymologinen sanakirja. WS 1987)
Koti-sana tosiaan taipuu hyvin epäsäännöllisesti. On olemassa esim. adjektiivit kotoisa ja kodikas.
Kotio ja kotia ovat murteellisia ilmauksia ja tarkoittavat kotiin.
Kotoa on sama kuin kodista.
Suomen kielen sanojen etymologiasta saa lisätietoja esim. seuraavista teoksista:…
Kirjastoveteraanien mukaan mitkään "pöpöt" eivät säily tai pysy hengissä kirjojen sivuilla. Kirjastoissa likaisia kirjoja puhdistetaankin vain vedellä ja miedolla puhdistusaineella.
Toisen vinkin mukaan kannattaa korkeintaan tuulettaa ja pyyhkiä kirjojen kannet.
Listätietoa kirjojen käsittelystä ja säilytyksestä:
http://kotisivu.dnainternet.net/joose/kirjankorjaus/kasittely.htm