Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Missä Muumi-televisiosarjan jaksossa Muumipeikko sanoo, että "Miten voi olla jano vaikka on juonut koko yön"? Entä mitä Muumipeikko on kyseisessä jaksossa koko… 4110 Alunperin Muumin repliikki koko yön juomisen jälkeisestä janosta löytyy Tove Janssonin sarjakuvatarinasta Muumipeikko ja pyrstötähti (varhaisempi suomennos tarinasta ilmestyi nimellä Pyrstötähti). Tässä tarinassa nautitaan palmuviiniä. Samaa juomaa tarjoillaan myös kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti - joskin paljon kohtuullisemmin: Muumipappa kaataa lasilliset itselleen, Muumimammalle ja kotinsa menettäneelle Piisamirotalle. Televisiosarjaa ei valitettavasti ollut ulottuvillani. Tieto Pikku Myyn ja Nuuskamuikkusen sukulaisuudesta perustuu kirjaan Muumipapan urotyöt. Televisiosarjassa ei kirjallisista ja verkkolähteistä löytämieni mainintojen perusteella viitata tähän sukulaisuussuhteeseen lainkaan, joten on mahdollista, että sarjan…
Olisin menossa virkamies ruotsin kurssille (tulliala) ja kyselisinkin olisiko kirjastossa mitään teosta aiheeseen liittyen? 1421 Yleisteoksiksi ruotsin opiskeluun ja kertailuun voisivat sopia esimerkiksi Lahti&Miettinen: Ruotsin keskeinen kielioppi (Otava, uusin painos 1998) ja Miettinen&Murto: Ruotsin keskeinen sanasto (WSOY, uusin painos 2002). Aikuisille suunnattuja oppikirjasarjoja on myös useampia, esimerkiksi Hakkarainen: Hålligång (Otava, uusin painos 2012) ja kielioppikirjana Fiilin: Fullträff (Finn Lectura, uudistettu painos 2011), jota itse aikoinani luin yliopiston ruotsin opinnoissa. Katsaus yliopistojen verkkosivuille osoitti, että ns. virkamiesruotsin opetuksessa käytetään nykyisin paljon verkkomateriaaleja. Lisäksi opetuksessa käytetään omia monisteita, mutta myös lukion kirjoja. Verkkomateriaaleja ruotsin kielen opiskeluun on koottu…
Helmet-verkkosivut ovat toimineet huonosti (erittäin hitaasti) viimeaikoina ja kirjautuminen omille sivuilleni ei aina onnistu ollenkaan. Onko muilla ollut… 456 Helmetissä on valitettavasti toimintahäiriöitä. Joudut ikävä kyllä hoitamaan asiat puhelimitse tai kirjastossa käymällä, kunnes häiriöt lakkaavat.
Onko vielä jossain kirjastossa tuo Thowra, hopeaharja -kirja tai niitä lasten animaatioiksi tehtyjä VHS-kasetteja? 1321 Elyne Mitchellin teosta Thowra, hopeaharja ei näytä löytyvän Sotkamon kunnankirjastosta, ei myöskään etsimiäsi VHS-kasetteja. Sen sijaan monesta muusta kunnankirjastosta ympäri Suomen näyttäisi löytyvän sekä kirja että VHS-kasetit. Kannattaa siis kysyä kaukolainausmahdollisuutta omasta kirjastosta. Sotkamon kirjaston yhteystiedot löytyvät tästä linkistä: http://www.sotkamo.fi/index_kirjasto.asp?pid=7
Onko kenelläkään tietoa mistä saisi lainata/ostaa louis pergaud nimisen kirjailijan kirjaa suuri nappi(en)sota,siitä tehty vuonna 1962 elokuva oli hyvä,uudempi… 691 Suomen kansallisbibliografia Fennican mukaan kirjaa ei ole suomennettu.
Osallistuin Turun hautausmaalla opastettuun kävelyyn tunnettujen turkulaisten haudoille. Silmiini osui iso hautapaasi, jonka vasemmassa yläkulmassa luki Hilja… 2704 Kyllä, kyseessä on Volter Kilven vuonna 1927 kuolleen, syntyjään porilaisen, Hilja-vaimon hauta. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä hänet on haudattu Turkuun siksi, että pariskunta asui Turussa. He muuttivat Turkuun Helsingistä vuonna 1919. En tunne sen ajan käytäntöä, mutta todennäköisesti viime kädessä lähin omainen, tässä tapauksessa Volter Kilpi, on saanut päättä mille paikkakunnalle vainaja haudataan. Kysymykseen miksi hautakivi on jäänyt tyhjäksi, en onnistunut löytämään vastausta. Olisiko kivi vanhuuttaan kulunut? Volter Kilpi kuoli vuonna 1939 Turussa. Hänet on haudattu synnyinkuntansa Kustavin hautausmaalle. Lähteet: http://www.kansallisbiografia.fi (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran biografiakeskus, käytettävissä Vaski –…
Mistä löydän tietoa Kajaanin tunnelivoimalasta? Esim. milloin se on rakennettu jne. 1342 Kajaanin tunnelivoimalasta löytyy muutama lehtiartikkeli Kainuun sanomista. Lisäksi teoksesta Virtanen, Sakari: Yhtiöstä yksiköksi löytyy muutaman sivun artikkeli aiheesta. Viiteluettelo artikkeleista ja kirja löytyvät pääkirjaston neuvonnasta, mikäli haluat tulla tutustumaan niihin. Sanomalehdet täytyy sitten hakea erikseen, kun tiedetään, mitä niistä tarvitaan. Kaikki lehdet löytävät meiltä varastosta. Tunnelivoimalaa suunniteltiin 1990-luvun alussa ja ajotunnelin louhinta alkoi vuonna 1992. Varsinaisen voimalan rakentaminen alkoi vuonna 1994 ja valmistui vuonna 1995. Vesivoimalaitos tunnetaan myös nimellä Koivukoski III ja sen omistaa Kainuun Voima Oy.
Onko Urugualaista kirjailijaa Mario Benedettia kaannetty suomeksi? 1036 Kokonaisia teoksia Mario Benedettiltä ei ole suomennettu, mutta joitain yksittäisiä novelleja kyllä. Antologiassa Ihmisen tie : valikoima latinalaisen Amerikan kirjallisuutta (Love kirjat, 1983) on niitä kolme - Tähdet ja sinä, Mozartia kuunnellessa ja Exodus. Parnasso-lehdessä on julkaistu Rumien yö (1990:3) ja Miss Muistinmenetys (1996:4). Lisäksi kirjassa Latinalaisen Amerikan kulttuuri (Kirjastopalvelu, 1984) on essee Kirjailijan tehtävät maanpaossa.
Etsin kiinalaista, vuonna 1987 ilmestynyttä elokuvaa nimeltä "Punainen pelto". Se löytyy Helmetin tietokannasta videokasettina, mutta tarkempia… 819 HelMet-kirjastoista etsimäsi VHS-tallenne kiinalaisesta elokuvasta "Punainen pelto" ei valitettavasti enää ole lainattavissa. Suomen kirjastojen yhteisen Frank-monihaun mukaan videotallenne löytyy vielä joidenkin yleisten kirjastojen kokoelmista pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Jos sinulla on voimassa oleva HelMet-kirjastokortti, voit tehdä kaukolainapyynnön HelMet-verkkokirjastosta löytyvällä lomakkeella (ks. linkki alla). Voit tehdä tallenteesta kaukolainapyynnön myös käydessäsi kirjastossa. Kaukopalvelulaina kotimaasta maksaa neljä euroa. http://www.helmet.fi/fi-FI http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
Olen varannut ja saanut 3 kirjaa. En pysty lainata uudestaan titokoneesta. Se sanoo, että kaikki kirjat jo varattu. Minulla kirjat kotona ja haluaisin käytää… 683 Hei ! Helmet-kirjastojen käyttösäännöissä lukee, että laina-aikaa ei voi lisätä, jos aineistosta (kirjat yms) on varauksia. Eli teidän tapauksessanne pitää valitettavasti tyytyä neljään viikkoon. Kannattaa kyllä tarkistaa viimeisenä palautuspäivänä, josko varaukset olivat poistuneet, eli varaaja olisi saanut teoksen jonkun muun kirjaston kappaleen.
Missä voi järjestää mahdollisimman edullisesti (ilmaiseksi?) kokouksen sellaiselle yhdistykselle, jonka tapaamisissa käy 20-40 henkeä? Kyseeseen tulee… 731 Ainakin seuraavissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa on kokoustiloja vuokrattavana: Pasila, Kirjasto Kymppi, Itäkeskus, Vuosaari, Tikkurila, Entresse, Sello. Lisäksi Helsingin kulttuurikeskuksen hallinnoimissa taloissa (Vuotalo, Malmitalo, Kanneltalo) on kokoustiloja varsin edullisesti. http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut?service=Kokoustila
Jalkapallossa saksalainen joukkueen borussia mönchengladbach: in tehdessä maalin kotipelissään, mikä on biisin nimi ja tekijä? Niin sanottuna maalilaulu. Tällä… 1047 Kyseessä on versio Scooterin kappaleesta ’Maria (I Like It Loud)’.
Löytyykö Israelin valtion synnystä kaunokirjallista teosta, samaan tapaan kuin esim. Conn Igguldenin Keisari- ja Valloittaja-sarjat? 431 Ainakin seuraavissa teoksissa käsitellään Israelin valtion syntyä tai sen alkuvaiheita: Uris, Leon: Exodus Uris, Leon: Hadzi Wouk, Herman: The Hope Thoene, Bodie: Israel –kronikka, osat 1-6 Abulhawa, Susan: Jeninin aamut Magnus, Jörgen-Ulv: Täytetty lupaus
Löytyykö nuottia kappaleelle Vuosien jälkeen, säv. Jorma Kyrö. Tunnetuin esittäjä tanssiyhtye Channel four. 2884 Valitettavasti näyttää siltä, ettei tästä laulusta ole julkaistu nuottia. Ainakaan sellaista ei löydy kirjastojen kokoelmista eikä suomalaisen musiikin bibliografiasta eli Viola-tietokannasta. Heikki Poroila HelMet-musiikkivarasto
Minkä arvoinen on v.1956 markka ? 2675 Jos kyse on vuoden 1956 markan arvosta numismaattisessa mielessä, Suomen kolikot ja setelit n. 1400-2013 -luettelon mukaan ainoastaan virheettömillä, täysin leimakiiltoisilla 1 markan kolikoilla on keräilyarvoa (1-1,50 €). Markat, joiden vuosiluvun 9 ja 6 ovat pidennettyjä ja teräväkärkisiä, ovat euron arvoisia, kun taas ne, joissa on normaali vuosiluku, ovat arvoltaan 1,50. Kummankaan mallin kolikoita ei ole noteerattu lainkaan alemmissa kuntoluokissa. Mikäli kysymyksessä tarkoitetaan rahan arvoa, Tilastokeskuksen julkaisemalla rahanarvokertoimella voidaan muuntaa markat euroiksi (ja päinvastoin). http://www.stat.fi/til/khi/2012/khi_2012_2013-01-15_tau_001.html Kun halutun vuoden rahaa muunnetaan nykyrahaksi, rahasumma kerrotaan taulukon…
Millainen sää mahtoi olla Helsingissä 16.9.1963? Kirjoitan vaimoni 50 -vuotisjuhlapuhetta ja hän syntyi Helsingissä kyseisenä päivänä. Kiitos jo etukäteen… 909 Hei! Sää 16.9.1963 (lähde: Sanomalehti Keskisuomalainen, Ilmatieteenlaitoksen ennuste) "Odotettavissa Etelä- ja Keski-Suomessa heikkenevää länsituulta, vaihtelevaa pilvisyyttä, päivällä monin paikoin sadekuuroja, yöllä hallanvaara". Lämpötila Etelä- ja Keski-Suomessa 12-15 astetta, Pohjois-Suomessa 6-10 astetta. Seuraavan päivän lehdessä ei ollut mainintaan mistään poikkeuksellisesta sääoloissa. Toivottavasti saatte tuosta ainesta juhlapuheeseen. Hieno ajatus.
Kuka on tehnyt alkuperäiset sanat Ilkka Hemmingin kappaleeseen Kun tuuli nousee? Minulla on mielikuva, että se olisi J Jevtushenko, olen kuullut kyseisen… 1401 Kysyjän mielikuva on oikea, laulun "Kun tuuli nousee" käännös (Kari Tuomisaari) on tehty Jevgeni Jevtušenkon alkuperäistekstin pohjalta ja Arno Babadžanjanin sävelmään. Venäjäksi laulun nimi on Чёртово Колесо (Tšjortovo koleso eli Maailmanpyörä). Venäjällä laulua ovat esittäneet monetkin laulajat, mutta ainakin Muslim Magomajevin versio (löytyy esimerkiksi täältä: http://video.yandex.ru/search?text=%D0%A7%D1%91%D1%80%D1%82%D0%BE%D0%B2…) on ollut suosittu. Heikki Poroila HelMet-musiikkivarasto
Mistä saisin tilastotietoa Helsingin eri alueiden autottomien talouksien määrästä? Olen löytänyt yleistä tilastotietoa Helsingistä, mutta en tarkempaa, eri… 1511 Hei, Tilastokeskuksen Suomi postinumeroalueittain -palvelusta löytyy tieto postinumeroalueella olevista asuntokunnista auton käyttömahdollisuuden mukaan. Käyttömahdollisuus tarkoittaa että asuntokuntaan (talouteen) kuuluu yksi tai useampi auton omistaja tai haltija. Postinumeroalueella 00530 (Kallio) on auton käyttömahdollisuus 29,5 %:lla asuntokunnista. Suomi postinumeroalueittain on maksullinen palvelu, jota voi käyttää ilmaiseksi Tilastokirjastossa Helsingin Kalasatamassa tai Helsingin yliopiston kirjaston Kaisa-talossa sijaitsevassa Tilastotiedon palvelupisteessä. www.tilastokeskus.fi/info
Mikä hyönteinen voisi olla kyseessä kun hyönteinen on n. 1cm kokoinen ja muistuttaa hyttystä, mutta jolla on karvaiset "sulkamaiset" tuntokarvat edessä… 2072 "Sulkamaisista tuntokarvoista" tulee ensimmäisenä mieleen surviaissääskiin kuuluva Chironomus plumosus. Tämä suuressa osassa maata yleinen hyönteinen on 10-12 mm:n pituinen ja lajin koirailla on suuret höyhenmäiset tuntosarvet. http://www.biolib.cz/IMG/GAL/21867.jpg
Tönttujen jouluyö-nimisessä joululaulussa on kohta, jossa lauletaan: Pöydän päälle veitikkaiset rientää, veitikkaiset,syövat paistia ja juovat lientä, juovat… 2707 Tonttujen jouluyön tuntemattomaksi jääneen suomenkielisen tekstin laatijan sanavalintojen perusteita voi vain arvailla, mutta kun kyseessä on sentään joululaulu, rohkenisin ehdottaa, että ehdotetuista tulkinnoista viattomampi on parempi ja liemi pikemminkin paistin lientä kuin ilolientä. Lisäksi, vaikka laulun tontut tulevat hieman epäilyttävistä oloista sillan alta, jouluruokaa laulussa tarjoilee "kunnon väki", joten mistään juomingeista tuskin on kyse.