Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Tyttäremme on saamassa imeksi thelma anneli mikä on nimen merkitys ja mitä nimet tarkoittaa? 2871 Thelma ja nimen toinen muoto Telma ovat peräisin englantilaisen kirjailijan Marie Corellin romaanista Thelma vuodelta 1887. Corelli on ilmeisesti sepittänyt nimen kreikkalaisesta sanasta thelema, joka merkitsee "tahtoa". Anneli-nimelle on ainakin kaksi tulkintaa. Saksassa sitä on pidetty Anna-nimen muunnoksena. Toisen tulkinnan mukaan Anneli on ruotsalaisen yhdysnimen Anne-Louisen lyhentymä. (Lähde, Saarikalle ja Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, 2007) Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun (http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/) mukaan Thelma on tai on ollut nimenä alle 329 suomalaisella. Yleisimmillään nimi oli vuosina 1900-1913. Anneli-nimen on saanut 145 082 suomalaista. Eniten Anneleita syntyi vuosina 1940-1959.
Yksityistien perustaminen ja sen osakkaat. Onko pakko olla osakas 9021 Laissa yksityisistä teistä määritellään se, koska on perustettava tiekunta yksityistien rakentamiseen. Jos tien käyttäjiä on vain vähän, ja he ovat tienpidosta yksimielisiä, voidaan tieasioita hoitaa ilman tiekuntaa, mutta useimmiten tiekunta on perustettava. Tiekunnan perustajat ovat tieosakkaita. Me kirjastolaiset emme ole lakiasioiden asiantuntijoita, joten kannattaa selvittää asia perusteellisesti. Laki yksityisistä teistä löytyy Finlexin kautta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1962/19620358 Maanmittauslaitoksen sivuilta löytyy myös paljon hyödyllistä tietoa: http://www.maanmittauslaitos.fi/node/2387 http://www.maanmittauslaitos.fi/node/2548
Voiko Helmet verkkokirjastokortin saada, vaikka asuu eri paikkakunnalla kuin Helmet toimii? Jos onnistuu, niin miten voin saada tunnuksen verkokirjastoon? 2128 HelMet-kortin haltijan ei tarvitse asua Helsingissä, Espoossa, Vantaalla tai Kauniaisissa, mutta hänellä täytyy olla osoite Suomessa. Saadaksesi kortin sinun täytyy käydä henkilökohtaisesti jossain HelMet-kirjastossa (ks. kirjastojen yhteystiedot HelMet-palvelusivuston oikeasta laidasta kohdasta ”Löydä kirjastosi”). Varaa mukaan kuvallinen henkilötodistus, jossa on henkilötunnus. Saat kortin heti. Korttiin liitetään tietojesi rekisteröinnin yhteydessä valitsemasi tunnusluku. http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_j…
Onko Rauni Mollbergin ohjaamaa elokuvaa Aapeli: Siunattu hulluus, saatavana dvd:nä? 936 Elokuvaa ei ole dvd:nä. VHS-videokasettina se löytyy joistakin kirjastoista. Voit tehdä kaukopalvelupyynnön, oheisena on linkki Joensuun seutukirjaston sivulla olevaan pyyntölomakkeeseen, joka tulostuu kaukopalvelun s-postiin: http://www.joensuu.fi/kaukopalvelupyynto
Mikä on ruotsalaisen sananlaskun "Alltid vilar en oxe medan den andra drar" suomenkielinen vastine? 1007 Tietolähteistä ei löytynyt vastaavaa sananlaskua suomalaisista fraasisanakirjoista ja sananparsioppaista. Vastaava sananlasku suomeksi voi olla myös ihan muilla sanoilla kuin ruotsinkielisessä versiossa. Mutta vastavuoroisuudesta tässä luultavasti on kysymys. Sananlasku "Vuoroin vieraissa käydään" voisi olla lähellä merkitystä. Painettujen lähteiden lisäksi internetissä on tietokantoja, joista voi etsiä. Kotimaisten kielten keskuksen murrearkiston sananparsikokoelmat: http://kaino.kotus.fi/korpus/sp/meta/sp_coll_rdf.xml Matti Kuusen kansainvälinen sananlaskujen luettelo http://lauhakan.home.cern.ch/lauhakan/fin/cerpfin.html
Etsin erästä todella vaikeaa lastenohjelmaa 1990:lta tai 1980-luvun lopulta. Lastenohjelman tyyli oli todella erikoisen näköinen, ja jännästi piirretty… 1737 Olemme etsiskelleet tiedustelemaasi ohjelmaa Suomen yleisten kirjastojen yhteisen tietolistan avulla. Eräs vastaaja arvelee vastauksessaan näin: "Tuli mieleen Sinisen talon nalle (bear in the big blue house). Voisiko olla tämä? En muista onko siinä kissaa, mutta nalle ja kuu ja muita eläimiä. Kuulla on silmät ja suu ja se laulaa nallen kanssa. Youtubesta löytyy pätkiä: http://www.youtube.com/watch?v=ofmQXEB_Hvo " Muita vihjeitä emme saaneet. Toivottavasti Sinisen talon nalle on etsimäsi ohjelma.
Muistelen, että aikoinaan kirjastossa oli mahdollisuus saada ilmaisia lakineuvoja ajan varaamalla. Onko tällainen palvelu vielä käytettävissä? 476 Päijät-Hämeen asianajajat antavat maksutonta neuvontaa oikeudellisissa asioissa Lahden pääkirjaston Ellilä-huoneessa (2. kerros) tiistaisin klo 17-19. Ajanvarausta päivystykseen ei voi tehdä, vaan asianajajan puheille pääsee jonottamalla. Lisätietoja: http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/asianajajat.htm
Löytyisikö Oscar Wilden Balladi Readingin vankilasta -runoa suomeksi? Tarvitsisin siitä seuraavan kohdan: "Yet each man kills the thing he loves, by each let… 1710 Säkeistö kuuluu kokonaisuudessaan näin: "Yet each man kills the thing he loves By each let this be heard, Some do it with a bitter look, Some with a flattering word, The coward does it with a kiss, The brave man with a sword!" Yrjö Jylhä on suomentanut sen seuraavasti: "Sillä rakkaimpansa surmaa mies jok'ainoa päällä maan, joku sanoin kavalin tekee sen, joku myrkkyä katseessaan, sen pelkuri tekee suudelmin, mies uljas miekallaan."
Mistä Juutiset Iihin? Nykyisin Yli-Ii osa Oulua. 1459 Juutinen -sukunimeä on kysytty aikaisemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa. Vastaus löytyy arkistosta http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=a1707537-ceb3-443… . Tämän mukaan Juutiset tulevat Savon suunnalta. Lisätietoja Juutinen suvusta voi etsiä hakuohjelmilla, esimerkiksi Googlella hakusanoilla suku Juutinen. Tuloksissa on tämän vuoden syyskuussa päivitetty sivusto http://www.jurvansuu.net/juutinen_suku.htm . Luettelossa on muutamia iiläisiäkin. Internetin mukaan Juutisten suvusta on ilmestynyt teos Ylä-Savon Juutisia http://webbi.meili.fi/ipyosmoh/Juutiset Sukututkimusseuran hakuohjelmalla HisKi voi etsiä sukuja paikkakunnittain http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi . Myös mormonikirkon ylläpitämästä Family…
Hämäriä muistikuvia olisi Hesarissa kirjamessujen aikaan esitellystä mahdollisesti saksalaisen mieskirjailijan kirjoittamasta teoksesta jossa juoni… 969 Kyseessä on kaiketikin hollantilaisen Herman Kochin vuonna 2013 suomeksi julkaistu romaani Lääkäri (Zomerhuis met zwembad, 2011). Teoksesta voi lukea lisää alla olevista linkeistä. Lähteet: http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat_… http://www.siltalapublishing.fi/fi/kirjailijat/herman-koch http://www.siltalapublishing.fi/fi/kirja/kaannetty-kaunokirjallisuus/11… http://www.hs.fi/kulttuuri/a1382078747375 http://en.wikipedia.org/wiki/Herman_Koch
Löytyykö Teiltä nuotit Kari tapion lauluun kesä kuuskytviis? 1721 Nuottia lauluun ei löydy kirjastoista. Suomen kansallisdiskografia Violan (https://finna.fi mukaan sitä ei ole nuottina julkaistukaan. Kappale löytyy Helmet-kirjastoista (http://www.helmet.fi/fi-FI) esitettynä näiltä cd-levyiltä: - Viisitoista kesää : 32 suosikkia / Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni : 215 suurinta laulua ja harvinaista helmeä / Kari Tapio - Juna kulkee / Kari Tapio
Kyselin kuusen kävyistä pudonneista hyönteisistä aiemmin. Tuota noin, erotan kyllä siemenet hyönteisistä, jälkimmäisillä on mm. jalat, joilla ne liikkuvat… 765 Hyönteiskirjoja löytyy kyllä paljonkin. Muutamassa vanhemmassa teoksessa on selkeät piirroskuvat, joiden avulla tunnistaminen voi olla helppoakin: Hyönteisiä värikuvina (toim. Uunio Sailas) tai Ulvinen Arvi, Maamme pikkueläimiä.
-Miten tulee menetellä kun haluaa tarkistaa omat ja edesmenneiden sukulaistensa tilit jo kauan sitten lopetetuissa pankeissa? -Onko enää mahdollista todistaa… 894 Tässä tapauksessa kannattaa kääntyä oikeusaputoimiston puoleen.
Olen etsinyt sanoja lauluun, jota esitimme 50-luvulla. Sanat menivät jotenkin seuraavasti: Ol' kerran räätäli pikkuinen, hän päätti viettää häitä...Ol' hällä… 1004 Räätälin häät löytyy esimerkiksi seuraavista teoksista: Lauluaarteiden kirja (F-kustannus, 2012) Lasten toivelaulukirja (Fazer Musiikki, 1981) Tule leikkimään (Westerlund, 1964)
Mistä sadusta mahtaa olla kysymys, juoni menee suunnilleen näin: kuningas halusi olla onnellinen ja ajatteli, että jos hän löytäisi onnellisen miehen, niin hän… 1243 Kertomus onnellisen miehen paidasta on alunperin kansantarina. Se sisältyy yhteen venäläiskirjailija Leo Tolstoin kouluja varten laatimista lukemistoista, jotka sisälsivät mukaelmia eri maiden kansansaduista. Suomeen tarina on kulkeutunut mitä todennäköisimmin juuri Tolstoin ja maassamme hänen ajatuksiaan tunnetuksi tehneen Arvid Järnefeltin kautta, joka otti sen mukaan toimittamaansa kirjaan Lukemisen ja kirjoittamisen alkuopetus (Otava, 1905). Järnefelt ei tosin kirjassaan Tolstoita mainitse, mutta hänen Kuningas ja paita -versionsa perustuu selvästi samaan alkutekstiin kuin vuonna 1908 Jokamiehen ja joka naisen viikkolehdessä Tolstoin nimissä julkaistu samanniminen tarina. Jokamiehen ja joka naisen viikkolehden Kuningas ja paita löytyy…
Montako ihmistä Suomessa aloittaa lääkäriksi opiskelemisen vuodessa? Oisiko tästä tilastoa viimeiseltä parilta vuosikymmeneltä? 835 Hei, Opetushallituksen julkaisuista "Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2008 ja 2010" ja "Koulutuksen tilastollinen vuosikirja 2011" löytyy seuraava taulukko "Yliopistoihin hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet koulutusaloittain" vuosilta 2002/2003 - 2010/2011. Valitettavasti toivomaasi 20 vuoden vertailukelpoista aikasarjaa ei löytynyt. Koulutuksen tilastollinen vuosikirja 2012 ei ole ilmestynyt. Lääketieteellinen koulutusala, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet 2002/2003: 608 (paikan vastaanotti 607) 2003/2004: 639 (637) 2004/2005: 625 (624) 2005/2006: 634 (634) 2006/2007: 657 (653) 2007/2008: 623 (622) 2008/2009: 617 (617) 2009/2010: 619 (619) 2010/2011: 620 (619) Koulutuksen tilastollinen vuosikirja 2011 löytyy vapaasti…
Ruotsalaisten torttukohun innoittamana olen aprikoinut minkälainen maailmamme olisi nyt, jos natsit olisivat voittaneet sodan? Onko kirjallisuudessa esimerkejä… 576 Kun etsii asiasanalla "vaihtoehtohistoria" kirjaston tietokannasta löytyy pari tähän asiaan liittyvää kaunokirjallista teosta, esim, Philip K. Dick: Oraakkelin kirja sekä Robert Harris: Kolmannen valtakunnan salaisuus. Tietokirjojen puolella löytyy Entäs jos... lisää vaihtoehtoista Suomen historiaa.
Kuka on sanoittanut laulun Sporakuski? William Korwenkari esittää sen youtubessa, mutta kuka sen on sanoittanut. Laulaja itse vai Aarne Tenkanen vai Gösta… 1431 Laulun on sanoittanut Erkki Johannes Kauhanen, joka on mm. slangi.net-sivuston päätoimittaja: http://koti.mbnet.fi/joyhan/ Laulun sanat löytyvät kokonaisuudessaan mm. täältä: http://koti.mbnet.fi/joyhan/JZ12SPOR.html Suomen kansallisbibliografia Violan (https://finna.fi kautta löytyvät kappaleen muut tekijät. Sävelmä on alkuperäiseltä nimeltään City of New Orleans, ja sen on säveltänyt Steve Goodman. Kappale löytyy ainakin levyltä Stadin styget : uusia lauluja, eilisen ja tämän päivän Stadista, slangiksi, ja sen saa lainaan Helmet-kirjastoista: http://www.helmet.fi/fi-FI
Millä tavalla informaatio- ja medialukutaidot näkyvät kirjastonhoitajan työssä ja asiakaskohtaamisissa yleisissä kirjastoissa? Järjestetäänkö kävijöille tai… 1353 1. Paitsi, että kirjastotyö on muuttumassa ja osin jo muuttunutkin, myös asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet. Aikuisten keskuudessa voi selvästi havaita suuria hämmennyksen tunteita kun he huomaavat, että eivät juurikaan tunne lasten ja nuorten median käyttötapoja tai eivät itse koe selviytyvänsä uusien medialaitteiden käytössä. Tiedonhaun- ja hallinnantaidot ovat kaikissa ikäryhmissä kovasti yksipuolistuneet ja myös kirjastoammattilaisten omissa taidoissa voisi olla parantamisen varaa. Esimerkiksi kirjastoammattilaisten käyttämät opetusmallit ovat tukeutuneet pitkälti kirjallisiin lähteisiin ja näkökulma tiedonhankintaan on ollut hyvin teknologispainotteinen. Sosiaalisen median myötä myös tiedonhankinnan kanavat ovat muuttuneet. Tällä…
Työnantaja vaatii toimittamaan eräälle vakituiselle asiakasyritykselleen valokuvani. Asiakasyritys ei kuitenkaan kerro, mihin tarkoitukseen valokuvani… 926 Hei ! Jos kuulut ammattiliittoon niin jäsenetuna on usein lakimiesneuvonta. Toinen mahdollisuus on kysyä maksuttomasta asianajajapalvelusta. http://www.asianajajaliitto.fi/asianajotoiminta/asianajajapaivystys