Valitettavasti tätä videota ei tee lailliseksi se, että sitä on jaettu YouTubessa. Luvanvaraisia asioita on tällaisissa tapauksissa vähintään kahta eri lajia. Ensinnäkin on kysymys esittäjän oikeudesta päättää siitä, kuka saa taltioida ja jakaa julkisesti esittäjän esiintymisen. Yksityiseen käyttöön voi tehdä kaikenlaista, mutta julkaiseminen on eri asia, se ei ole enää yksityistä käyttöä. Jos kuvaaja ei ole saanut esittäjältä lupaa videointiin ja videon julkaisemiseen, kirjasto ei saa julkaista tätä videonpätkää. Asia on tältä osin syytä selvittää ennen kuin edetään.
Toinen luvanvaraisuus liittyy kirjastossa järjestetyssä konsertissa esitetyn musiikin mekanisointiin (videointi) ja levittämiseen yleisön keskuuteen. Kirjaston järjestämissä…
Hei,
Laatokan syvyyskarttaa voit tarkastella netissä Suomen Maantieteellisen Seuran sivuilla (http://www.geography.fi/11-suomenlahden-ja-laatokan-syvyyskartta-%E2%80…) ja fyysisenä kopiona Laatokan eri alueiden syvyydet selviävät Juha Taskisen kartasta Laatokan seitsemän merta (1998), joka on näköispainos vuodelta 1935.
FILI:n ylläpitämän Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokannan mukaan Tommy Tabermannin runoja sisältyy kahteen suomalaisen runouden käännösantologiaan, joista toinen on puolan- ja toinen venäjänkielinen (http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/lista.php?order=author&asc=1&lang=FIN).
Tietokannassa on tieto kokonaisista teoksista ja käännösantologioista, mutta ei mahdollisista kokoomateoksiin ja aikakausjulkaisuihin sisältyvistä yksittäisistä runoista. On siis mahdollista, että Tabermannin runoja on joskus käännetty japaniksi, mutta tietoa tällaisista julkaisuista on vaikea löytää.
Runoa ei näillä tiedoin ole löytynyt. Kysymys on ollut myös kirjastonhoitajien keskustelulistalla, eikä kukaan ole vastannut. Otamme yhteyttä jos runo löytyy.
HelMet kirjastojen sivulta löytyy Lukudiplomi, jonka kirjastolaiset ovat tehneet koululaisille eri ikääryhmiin sopiviksi. Tältä sivustolta voisi löytyä vinkkejä avaamalla otsikoita esim. Perhosia vatsassa, josta löytyvät kirjan tiedot ja sijainnit kirjastoissa kirjan kuvan avaamalla.
http://kirjasto.vantaa.fi/lukudiplomi/index.php?dipl=4
Myös Kirjasammon sivuilta voi etsiä mielenkiintoista luettavaa.
http://www.kirjasampo.fi/fi/node/5003#.Vh9Jq_PyXL8
Kirjaston HelMet sivulla on kirjastolaisten laatimia lukudiplomeja koululaisille,joista voisi saada hyviä vinkkejä. Kirjasta löytyy tiedot ja sijainnit Helmet kirjastoissa, kun napauttaa kirjan kuvaa.
http://kirjasto.vantaa.fi/lukudiplomi/index.php?dipl=1
Lukukeskus julkaisee myös lapsille suunnattuja kijallisuusaiheisia lehtiä Vinski sekä Lukufiilis. Lehdet ovat luettavissa kirjastoista ja ensi vuoden alusta vapaana katsottavina verkossa.
Ikävä kyllä vastausta ei löytynyt, vaikka kysyimme valtakunnallisella kirjastolaisten postituslistalla.
Toivottavasti joku palstaa seuraava tunnistaa kirjan!
Tämän A.V. Koskimiehen tekstin on säveltänyt myös Leevi Madetoja ja sen englanninkielisen käännöksen pitäisi löytyä levyn Madetoja, Leevi, säv. : Meet the composer : complete songs for male voice choir. Finlandia Records, p1997. tekstiliitteeestä nimellä The Land of Ten Mighty Streams. Levy on saatavissa Helsingin kaupunginkirjastosta. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1388632__Smeet%20the%20com…
Kyseessä lienee laulu nimeltä Tukkijätkä Santeri, joka alkaa sanoilla:
"Oli tukkijätkä Lapissa, Santeri nimeltään, ei ollut käynyt Helsingissä koskaan eläissään."
Laulu löytyy nuottivihosta Meksikon pikajuna : sekä 13 muuta ratkiriemullista kuplettia. Tekijätietoja ei valitettavasti löytynyt - nuottijulkaisun alkuun on tosin tekijäksi merkitty Reino Helismaa, jonka esittämä kappale saattaisi siis olla.
Nuotin voi tilata kaukolainaksi mm. Tampereen pääkirjastosta.
Colosseumin ulkoseinän lukuisat kolot ovat pääsiassa syntyneet aikojen kuluessa, kun kiviä yhdessä pitäneitä pronssisia tai rautaisia kiinnikkeitä on hakattu irti ja varastettu. Colosseum oli myös päällystetty marmorilla, ja osa koloista on varastettujen marmorilaattojen kiinnityspaikkoja.
https://tomaattijatrevi.wordpress.com/2014/01/10/colosseum-flaviusten-a…
https://fi.wikipedia.org/wiki/Colosseum
http://vihrealtakukkulalta.blogspot.fi/2014/03/colosseum-paketissa.html
Laulu on nimeltään Kotipiha, ja sen on säveltänyt Maiju Sirkiä. Laulun sanat on kirjoittanut V. A. Ojaniemi. Laulu alkaa: "Piha kotoinen paikka on rauhan". Toinen säkeistö alkaa: "Siellä illalla katselen kauas". Neljäs säkeistö alkaa: "Tuttu pihlaja nurkalta tuvan". Säkeistöjä on viisi.
Laulu löytyy nuotista Sirkiä, Maiju: Lasten lauluja : pianon tai harmonin säestyksellä (Valistus, 1949). Nuotissa on laulun sanat, melodianuotinnos ja kosketinsoitinsovitus, jonka on tehnyt Ahti Sonninen.
Hei,
Gdanskin kaupungista ei valitettavasti löydy suomeksi matkaoppaita HelMet.fi:stä.
Suomenkielisiä Puolan matkaoppaita on pääkaupunkiseudun kokoelmissa muun muassa
Päivi Erosen Puola : Itämeren rannoilta Tatran vuorille (http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1806128__Spuola%20matkaopp…), jossa Gdanskista on muutama sivu. Tätä opasta on sekä Sellossa että Myyrmäessä tällä hetkellä hyllyssä.
Lisäksi Ari Taipaleen Pitkin poikin Puolaa -oppaassa on kymmenisen sivua Gdanskista. Tätä kirjaa on tällä hetkellä Sellossa hyllyssä.
Kyseessä lienee Jorma Ollikaisen mainio kirja Kelokämppä. Lisätietoa löytyy tästä Wikipedian artikkelista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kelok%C3%A4mpp%C3%A4
Martti Haavion runossa "Hiirulaisen hieno maja oli vanha kenkäraja."
Kyseinen runo löytyy ainakin kirjoista Eläinrunojen kirja, Peukaloputti, Pikku Pegasos ja Pieni Aarreaitta III.
Myös Rodney Peppen kuvakirjassa Hiiriperhe rakentaa talon hiiriperhe tosiaan rakentaa vanhaan ruskeaan kenkään talon.
Pentti Lempiäisen ”Nimipäivättömien nimipäiväkirja” (WSOY, 1989) kertoo, että Zaidan päivä on 11.10. Nimipäivä perustuu siihen, että ”Zaida” ja sen rinnakkaismuoto ”Saida” lienevät lyhentymiä kreikkalaisesta nimestä ”Zenaida”, josta Venäjällä käytetään muotoa ”Zinaida” ja Suomessa ”Sinaida” Ortodoksisessa almanakassa niiden nimien nimipäivät ovat tuolloin 11.10.
Jos vainajalla ei ole elossa olevia sukulaisia, joilta tietoja voisi saada, tarvitaan sukuselvitys eli virkatodistus, johon on merkitty kyseisen henkilön vanhemmat. Jos vainaja on ollut kirjoilla Suomessa ja asuinpaikka (asuinpaikat) tiedossa, virkatodistuksen saa kyseisen paikkakunnan seurakunnasta tai maistraatista.
Jos tietoja ei löydy Suomen väestötietojärjestelmästä, kannattaisi kääntyä Ruotsin verotoimiston (Skatteverket) puoleen. Kyseinen taho kerää väestötietoja ja valvoo mm. perunkirjoituksia. Verotoimistoon voi ottaa yhteyttä sähköpostilla (kontakta oss ->mejla->ställ en fråga->välj område->personbevis). http://www.skatteverket.se
Muita mahdollisia tahoja voisivat olla Tukholman kaupunginarkisto http://www.…
Kyseessä on Aaro Hellaakosken runo Metamorfoosi, joka julkaistiin ensimmäisen kerran kokoelmassa Huojuvat keulat : runoja (WSOY, 1946). Metamorfoosi on luettavissa myös Hellaakosken runojen kokoelmasta Runot (WSOY), josta on julkaistu useita painoksia. Edellä mainittuja teoksia löytyy HelMet-kirjastojen kokoelmista.
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
http://www.helmet.fi/fi-FI
Heikki Asunnan runo Kevät sisältyy teokseen "Lausuntarunoja nuorelle väelle : lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa" (toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen, 1949). Teos on lainattavissa kotiseutunne kirjastoverkossa, joten voitte tilata kirjan omaan lähikirjastoonne.
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/