Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Kuinka kauan vaaleissa on ollut ennakkoäänestys systeemi? Ja onko varsinainen vaalipäivä ollut joskus kaksipäiväinen? 2418 Ennakkoäänestys otettiin käyttöön vuoden 1969 edustajainvaalilaissa. Eduskuntavaaleissa äänestettiin ennakkoon ensimmäisen kerran vuonna 1970. Presidentinvaaleissa päästiin ennakolta äänestämään ensi kertaa vuonna 1978. Kunnallisvaaleissa uudistus toteutettiin kunnallisvaalilaissa vuonna 1972 - sillä erotuksella, että ulkomailla tapahtuva ennakkoäänestys mahdollistui vasta vuonna 1998. Eduskuntavaalien vaalitoimitus säädettiin kaksipäiväiseksi vuoden 1906 vaalilaissa. Sen mukaan vaalit järjestettiin heinäkuun ensimmäisenä ja toisena päivänä kello 9-20. Jos jompikumpi päivä sattui pyhäpäiväksi, siirtyi vaalitoimitus seuraavaksi arkipäiväksi. Ajankohtaan ja äänestysaikaan puututtiin ensimmäisen kerran vasta sotien jälkeen. Vuoden 1952…
Miten tietokoneella kirjoitetaan kirjaimet Ñ ja Š ja muut vastaavanlaiset? Nuo, mitkä kirjoitin, on siis kopioitu muusta tekstistä. 4853 Jos tietokoneella kirjoittava käyttää esimerkiksi Wordin kaltaista tekstinsyöttöohjelmaa, erikoismerkit löytyvät komennoilla LISÄÄ ja MERKKI. Kun näpäyttää kohtaa ENEMMÄN MERKKEJÄ, pääsee selailemaan erittäin laajaa valikoimaa. Suhu-ässä löytyy valikon kohdasta LATINALAINEN, LAAJENNETTU-A. Kirjain ñ syntyy suoraan näppäimistöltä painamalla ensin ALTGr+~ (tildemerkki) ja sen jälkeen n-kirjainta. Samalla tekniikalla saa "laineen" monien muittenkin kirjainten päälle, esimerkiksi viron kielen õ-kirjaimeen. Heikki Poroila
Kuinka pitkä ja kuka on ollut maailman pisin mies ja pisin nainen? 2937 Suomenkielisen Wikipedian artikkelin mukaan maailman pisin koskaan elänyt ja mitattu mies oli vuonna 1940 kuollut Robert Wadlow. Hän oli 272 cm:n pituinen. Maailman pisin tunnettu ja mitattu nainen oli vuonna 1982 kuollut Zeng Jinlian. Hänen pituutensa oli 248,3 cm. Heikki Poroila  
Kuinka suuri osa mailman väestöräjähdyksestä ja nälkä- ja tauti kuolemista johtuu uskonnollistentahojen ehkäisynvastaisesta toiminnasta? 308 Kukaan ei voi tietää, mitkä lapset on siitetty uskonnollisen näkemyksen kannustamana, mitkä muista syistä. On myös mahdotonta sanoa, ketkä maailman miljoonista uusista ihmisistä olisivat juuri sen väestöräjähdyksen aiheuttajia. On kuitenkin loogisesti ilmeistä, että niissä maissa, joissa valtauskonto vastustaa ehkäisyä (kuten latinalaisessa Amerikassa roomalais-katolinen kirkko), uusia lapsia syntyisi todennäköisesti vähemmän, jos tällaista uskonnollista ohjetta ei olisi. Maailman nopeimmin kasvavat väestöt (Afrikka, Kiina, Intia jne) eivät kuitenkaan ole roomalais-katolisen uskonnon valta-alueita, joten näitten alueitten väestönkasvuun täytyy olla muita syitä. Lasten kuolemat nälkään ja tauteihin eivät sinänsä liity uskontojen…
Jos joku on ehdolla vaaleissa jonkin puolueen sitoutumattomana ehdokkaana, tarkoittaako tämä sitä, että ei ole sen puolueen jäsen, vai mitä? 367 Vaaleissa voi olla ehdokkaana olematta kyseisen puolueen virallinen jäsen. Tällaiset ehdokkaat käyttävät yleensä nimensä perässä merkintä "(sit.)". Usein, mutta eivät suinkaan aina esimerkiksi monet julkkikset ovat tällaisia sitoutumattomia ehdokkaita. Periaatteessa on myös mahdollista, että useat puolueisiin sitoutumattomat ehdokkaat solmivat teknisen vaaliliiton keskenään, jolloin kaikki ehdokkaat ovat sitoutumattomia. Heikki Poroila
Markan ja Viidenmarkan setelistä mistä löytyy se numero esim. 135,7 165 Pitäisi tietää, minkä vuoden seteleistä on kysymys, sillä sekä markan että viiden markan seteleitä on julkaistu monena eri vuonna. Jos kuitenkin oletamme, että kysyjä tarkoittaa vuonna 1963 käyttöön otettuja seteleitä, oli niissä setelin etupuolella sarjanumero allekirjoitusten molemmin puolin. Sama periaate on yleensä ollut vanhemmissakin seteleissä. Näissä vuoden 1963 pikkuseteleissä ei kääntöpuolella ole mitään muita numeroita kuin setelin arvoa osoittavat. Heikki Poroila
Teen digitaalisia kirjoja ja toiminnallisia aineistoja ryhmätoimintaan. Niitä käytetään esikoulusta palvelutaloihin. Kaikki on vapaasti jaossa ei-kaupalliseen… 142 Suomalaiset kirjastot eivät ole toistaiseksi ryhtyneet systemaattisesti lisäämään tietokantoihinsa vapaasti verkon kautta saatavana olevia julkaisuja paitsi niissä tapauksissa, joissa on olemassa myös paperimuotoinen julkaisu. Kirjastoilla ei myöskään ole vakiintunutta tapaa "mainostaa" tällaisia julkaisuja, koska tarjonta on varsin runsasta ja minkä tahansa itse kootun linkkilistan kokoaminen ja ylläpito olisi erittäin työlästä. Valitettavasti myös Kansalliskirjaston ylläpitämä Fennica-tietokanta sisältää pelkästään maksuttomana julkaistuja PDF-julkaisuja toistaiseksi vielä varsin vähän. Tilanne koetaan kirjastoissakin ongelmallisena, koska maksuttoman tarjonnan piirissä on paljon kansalaisille hyödyllistä aineistoa. Nopeasti ei asialle…
Voiko teiltä tilata lastenkirjan Viluinen Pingviini Walt Disney. Minkä hintainen? 207 Hei, valitettavasti ei voi tilata. Kysy kirjastonhoitajalta on tietopalvelu, ei kirjakauppa. Teos "Viluinen pingviini" on julkaistu ensimmäisen kerran jo 1975 ja on kirjastoissakin kovin harvinaiseksi jo käynyt. Vuoden 2002 painosta löytyy kuitenkin ja esimerkiksi Oulun kaupunginkirjastosta sitä voi pyytää kaukolainaksi oman kirjaston kautta. Antikvariaateilla ei sitä juuri nyt näytä olevan tarjolla, joten omaksi ostaminen voi viivästyä. Heikki Poroila
Voiko Helsingin alueella varata ja käyttää kirjaston tilaa pienen bandin harjoitustilana ? 590 Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista varattava soittotila on Espoon Ison omenan, Sellon ja Nöykkiön kirjastoissa, ja lisäksi Helsingissä Maunula-talossa. Myös keskustakirjasto Oodiin on tulossa soittostudio näillä näkymin maalis-huhtikuussa. Tiloja voi varata Varaamo-palvelun kautta: https://varaamo.hel.fi/ Tässä linkki Varaamon Kuvaa ja ääntä -hakuun, josta muun muassa soittotilat ja tarkemmat tiedot niistä löytyvät: https://varaamo.hel.fi/search?purpose=photo-and-audio
Tunteeko kukaan laulun alkuperää: Älä itke,kepukka tullee. Se tuo sulle kurpposet Silkkipohjat,kultareunat. Kahden markan arvoiset. Aika wanha Paul. 778 Tässä kollegan ehdotus, joka ei aivan ole muistamassasi muodossa, mutta lienee kuitenkin sama. Hän ehdottaa kansanlaulua nimeltä Älä itkelele,  jossa lauletaan näin:  "Älä itkelele, mamma tullelelee, tuo pikku tossut Topille. Silkkisaumaiset, nahkapohjaiset, kahdeksan markan arvoiset. Älä itkelele, pappa tullelelee, tuo tossut pikku jullillele. Pikipohjaiset, paksusaumaiset, kahdeksan markan arvoiset.” Kuten monien kansanlaulujen, tämänkin tekijä on tuntematon. Laulu löytyy esim. Kiekkumaralla - kansanlauluja lapsille -nuotista. Siinä kerrotaan myös: ”Kansanlauluja leimaa paikallisuus ja variaatio. Samasta laulusta on monia erilaisia toisintoja, kun laulu on kulkeutunut laulajalta toiselle ja maan toiselta laidalta toiselle…
Mikä olisi uusin (ja hyvä) eng. tai suom. versio Nobel-runoilija F. Mistralin Miréiosta? Miten saatavilla? Entä muista hänen teoksistaan suom. tai. eng.?… 192 Frederic Mistralin teoksia ei löydy suomennettuna https://www.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&look… . Yksittäisiä runoja voi löytyä eri kokoelmista, esimerkiksi teoksessa Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa on Mirelle II, runoelma. Teoksen sisältö https://www.keskikirjastot.fi/web/arena/results?p_p_state=normal&p_p_id… Englanninkielinen versio on luettavissa netissä http://www.gutenberg.org/files/56008/56008-h/56008-h.htm Elämäkertatietoa https://catalog.hathitrust.org/Record/001217689  Adlibriksessä kirja on myynnissä https://www.adlibris.com/fi/haku?q=mistral+frederic+1830-1914+mireio  
Kuinka monta suuriin ikäluokkiin (1945-1950) kuuluvista on elossa vuonna 2030 (arvio)? 170 Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuosina 1945−1950 syntyneitä eli 80−85-vuotiaita vuonna 2030 olisi Suomen väestössä 314 463 henkilöä. Tilastokeskus laatii noin kolmen vuoden välein väestöennusteen, jossa ennakoidaan myös väestön ikärakennetta. Ennusteen kotisivu on http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html ja sen tilastotaulukoihin pääset suoraan tästä linkistä: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaenn/?tablelist=true Vuonna 2018 laaditun ennusteen tiedot saat poimittua taulukosta 1. 001 -- Väestöennuste 2018: Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2018 - 2070, Koko maa. Tässä ohjeita, kuinka tietokantatauluista saa poimittua tietoja: Klikkaa taulukkolistasta taulukon nimeä tai linkkiä ’Valitse osataulukko…
Mitä kirjoja lapsille on kirjoitettu ilmastonmuutoksesta? 649 Ilmastonmuutoksesta ja ympäristönsuojelusta on kirjoitettu lapsille muun muassa seuraavat kirjat:   Goodings, Christina: Lapsen oma vihreä kirja Murphy, Glenn: Ilmastonmuutos: mitä minä voin tehdä? Nummi, Elina: Täti Vihreän ympäristöopas Oja, Terttu: Paavo ja Petra kotona ja retkellä: Miten toimin, että säästäisin luontoa? Walsh, Melanie: 10 askelta maapallomme auttamiseksi Wines, Jacquie: 101 tapaa pelastaa maapallo
Haussa lastenkirja jota olen lukenut 297 Kyseessä saattaisi olla Tammen kultaisissa kirjoissa ilmestynyt Arianen Kalle Kani, vaikka aivan kaikki annetut tuntomerkit eivät siihen täsmääkään. Kirjasta löytyy lisätietoa ja kansikuva esim. Kirjasammon sivuilta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9513038890.
Kuinka kauan kestää fysiologian opinnot esimerkiksi Helsingin yliopistossa? 656 Verkkopalvelu Ammattinetin mukaan fysiologiksi voi kouluttautua yliopistossa lääketieteellisessä, luonnontieteellisessä tai Jyväskylän liikuntatieteellisessä (liikuntafysiologia)  tiedekunnassa: http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/55_ammatti Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan fysiologian osaston sivuilla kerrotaan, että "fysiologian perusopetusta annetaan suomen- ja ruotsinkielellä lääketieteen ja hammaslääketieteen ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoille elinjärjestelmäkohtaisissa opetusjaksoissa yhdessä muiden oppiaineiden kanssa." https://www.helsinki.fi/fi/laaketieteellinen-tiedekunta/fysiologian-osasto Tutkinto on joko alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Tutkinnoilla on…
Löytyisikö mistään äänitettä laulusta nimeltä Minä, kuu ja kissa; säveltäjä Taneli Kuusisto, op 59 no. 4, sanat Elina Vaara. Nuotit minulla on, mutta en ole… 448 Laulu "Minä, kuu ja kissa" kuuluu Taneli Kuusiston laulusarjaan "Saunakamari, op59". Tästä laulusta ei ole julkaistu kaupallista äänitettä, mutta se löytyy Yleisradion äänitteiltä, ns. kantanauhoilta, jotka ovat Yleisradion käytössä. Näitä äänitteitä ei lainata, mutta Yleisradio voi käyttää niitä ohjelmissaan. Toisella Yleisradion äänitteellä on solistina mezzosopraano Eeva-Liisa Saarinen ja pianistina Ilmo Ranta (1984), toisella laulaa Urpu Nuottamo ja pianoa soittaa Tapani Valsta (1971). Vaikka Yleisradion Fono-tietokannassa on linkki Spotifyhin Eeva-Liisa Saarisen äänitteen tietojen kohdalla, tämä äänite ei ole kuunneltavissa Spotifyn kautta. Yleisradion Fono-tietokanta: http://www.fono.fi    
Riittääkö virkatodistus (esim. yhdessä vanhan ajokortin tai passin kanssa) uuden sukunimen päivittämiseen? Haluaisin vaihtaa nimen, mutta saan uuden ajokortin… 150 Hei, jos tarkoitat sukunimen vaihtamista kirjaston asiakasrekisteriin, onnistuu se Vanamo-kirjastoissa virkatodistuksen ja vanhan ajokortin/passin kanssa.
Pääsiäisen ajankohta 1285 Pääsiäisen ajankohdan määrittämiseen käytetyt laskusäännöt juontavat juurensa vuonna 325 pidettyyn Nikean kirkolliskokoukseen. Nikeassa tehtyjen päätösten pohjalta pääsiäispäiväksi vakiintui kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai, joka on aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta. Tosiasiassa sääntö, että ”pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai” ei kuitenkaan ole tarkka, koska pääsiäisen ajankohta määräytyy kirkollisten taulukoiden pohjalta eikä tähtitieteen perusteella. Taulukoissa kevätpäiväntasauksen oletetaan olevan aina 21. maaliskuuta, vaikka todellisuudessa päivämäärä jonkin verran…
Minkä arvoisia ( euroissa) nämä tuotteet ovat, jos laittaisin myyntiin? 3 kpl pääsylippua v. 1980 olympia-kisoihin, 1993 painettu 1000 ruplan seteli, 1996… 182 Kun kyse on tällaisista keräilykohteista, joilla ei ole lähtökohtaisesti mitään arvoa sinänsä (kuten vaikkapa kultakolikolla), niiden "arvo" eli myyntihinta riippuu kokonaan kysynnästä eli se selviää, jos joku on halukas niitä ostamaan. Sen saa selville vain laittamalla tuotteet myyntiin johonkin lähtöhintaan jollekin markkinapaikalle kuten tori.net tms. Ainoastaan tuolla 1000 ruplan setelillä voi olla jokin "listahinta", koska seteleitä kerätään laajasti ja niitä myös hinnoitellaan. En kyennyt itse löytämään netistä venäläisten setelien arvoista mitään tietoa, mutta joku ammattimainen kauppias voi sen tietää. Heikki Poroila
Mistä tulee sanonta "on kuin ihmisen mieli" ja mitä se tarkkalleen ottaen merkitsee? 2220 Sanonta kuuluu kokonaisuudessaan "Toimii kuin ihmisen mieli". (Vauva.fi tietää!) https://www.vauva.fi/keskustelu/1698763/ketju/voisiko_joku_selittaa_tamn_sanonnan Sanonta voisi tarkoittaa, että jokin toimii kuin ihmisen ajatukset/mieli eli hieman sekavasti ja arvaamattomasti, mutta sanonnalla tarkoitetaan yleensä juuri päinvastaista. Jokin toimii juuri mielesi mukaa eli "kuin ihmisen mieli". Asiaa ei tarvitse toimijalle selitellä, vaan se tapahtuu aivan automaattisesti "oikein" eli siten kuin sinä haluat. Esim. Koirasta: "Toimii kuin ihmisen mieli, mutta jaksaa koetella hermoja. Älykäs, reaktioherkkä, musta syliolento. Raivostuttavan rakas. Unikavereista parhain."  http://www.petsie.fi/pets/227523-valla-sekarotuinen Myös kone…