Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Oli muuan Jooseppi kirvesmies, oli siellä missä me muutkin. Miten runo alkaa ja jatkuu, mikänimi, kuka kirjoittanut? 1341 Kyseessä on Yrjö Jylhän runo Pyhä yö kokoelmasta Kiirastuli (Otava, 1941). Runo on luettavissa myös lukuisista antologioista, esimerkiksi teoksesta Suomen runotar 1 (Kirjayhtymä, useita painoksia), Runo on vapaa : radiokuuntelijoiden suosikkirunot (Otava 1996). Saat runon sähköpostiisi.
Mitä muutoksia fyysisissä kirjoissa tapahtuu sitä mukaan kuin ne vanhenevat? 208 Eri aikoina valmistetuissa kirjoissa on erilaisia ikääntyviä osia. Hyvälaatuinen ns. lumppupaperi on erittäin kestävää, eivätkä sadatkaan vuodet välttämättä aiheuta muuta kuin yleistä kuivumista ja haurastumista. Eri aikoina on kirjoja kuitenkin valmistettu myös muista materiaaleista, joista erityisesti pula-aikojen halvat laadut saattavat hapertua murusiksi vuosikymmenissä. Ratkaisevaa kaikkien papereitten kestävyydelle on auringonvalon määrä, lämpö ja kosteus. Mitään näistä ei saisi olla liikaa. Ihanteelliset olosuhteet paperin kestävyydelle on tasaisen viileässä, pimeässä ja sopivan kosteassa ympäristössä. Paperin pH-arvon eli happamuuden on hyvä olla mahdollisimman neutraali. Paperista Wikipediassa. Myös painomusteet ikääntyvät…
Kuinka kauan suomen kielessä on käytetty sanaa "sessari", joka tarkoittaa esim. tapahtumaa ja tulee englannin sanasta "session"? 788 Yksittäisen sanan ensimmäistä käyttökertaa harvemmin pystytään varmistamaan, yleensä voidaan vain karkeasti todeta, ettei sitä ja sitä vuotta aikaisemmin ole löytynyt merkkejä. Itse en ole tätä ilmaisua "sessari" aiemmin kuullut, eikä sitä löydy myöskään Kielitoimiston verkkosanakirjasta, mutta kylläkin Urbaanisanakirjasta. Veikkaisin, että termi on puhdas 2000-luvun ilmaisu ja käytössä lähinnä nuorison keskuudessa. Googlaamalla tulee alle 30 000 osumaa, mikä myös viittaa siihen, että ilmaisu on varsin nuori. Heikki Poroila
Mitä tarkoittaa nimi Anni tai Elsa 851 Erisnimet harvemmin "tarkoittavat" mitään erityistä, ne ovat vain nimiä. Näistä kahdesta etunimestä voidaan sanoa, että Elsa on suomen kielessä käytetty lyhyt muoto nimestä "Elisabet", jonka juuret ovat heprean kielisessä ilmaisussa "Jumala on valani". Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nimellä "Elsa" tarkoitettaisiin normaalisti mitään tällaista, se on vain nimi, joka miellyttää osaa vanhemmista. Anni on puolestaan mukaelma yleisemmästä etunimestä "Anna" (muita ovat mm. Anne, Anu, Anneli, Annikka ja Annukka). Anni on otettu suomalaiseen almanakkaan vasta vuonna 1950. Nimi "Anna" on muunnos heprealaisesta armoa tai suosiota tarkoittavasta nimestä "Hannah", jonka suora vastine meillä on "Hanna". Heikki Poroila
Haluaisin saada musikaali- ja opperavideoita suoratoistona (ei DVD). Olen selannut nettiä löytääkseni tähän genreen erikoisuneen vuokraamoon, mutta en ole… 238 Monet suomalaiset yleiset kirjastot tarjoavat käyttäjilleen maksuttoman Naxos Music Video Libraryn, joka tarjoaa konsertteja, dokumentteja ja oopperaesityksiä suoratoistona. Kirkkonummella tätä ei ole, mutta se löytyy HelMet-kirjastosta. Saat HelMet-kirjastojen kortin asioimalla missä tahansa HeMmet-alueen kirjastojen toimipisteessä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen kanssa. HelMet-kirjastolla on isohko valikoima nuotteja, jotka kaikki löytyvät osoitteesta http://luettelo.helmet.fi. Jos sen kautta etsiminen tuntuu hankalalta, kannattaa pyytää henkilökunnalta apua. Maksuttomia online-nuotteja tarjoavat mm. kotimainen eConcerthouse Library, jota pidetään yllä Oulun amkissa ja kansainvälinen IMSLP Petrucci Music Library. Myös Sibelius-…
"Lip lap pyykkiä pestään vaan..."? 847 Kyseessä voisi hyvinkin olla laulu nimeltä Kaunis pesijätär (Les lavandières du Portugal). Se kertosäkeessä sanotaan: ”Siis klap ja klap, kun pyykkiä riittää vaan, niin klap ja klap, muun kyllä mä kuntoon saan.” Suomenkieliset sanat ovat Saukin käsialaa, ja sen sanat ja nuotit löytyvät esimerkiksi Suuren toivelaulukirjan osasta 9. Se on levytetty myös moneen kertaan.
Luin jonkin aikaa sitten lehtijutun saamelaisnaisten "haarakkaasta" noitahatusta, joka oli nimenomaan naisten päähine ja pitkään kielletty. Nyt en kuitenkaan… 560 Kyseinen noitahattu saattaisi olla ns. sarvilakki, johon liittyvää perinnetietoa taiteilija Outi Pieski ja arkeologi Eeva-Kristiina Harlin ovat viime vuosina tuoneet esille Yleltä löytyy useampikin saamelaisnaisten sarvilakkia käsittelevä juttu, joista perusteellisin on 'Saamelaisnaisten muinainen, mahdollisesti syntisenä kielletty sarvilakki halutaan jälleen käyttöön' parin vuoden takaa (https://yle.fi/uutiset/3-9743691) Helsingin Sanomissa samaista Pieskin ja Harlinin tutkimusta sarvilakkiperinteestä käsittelee esimerkiksi 25.9.2018 julkaistu 'Palkittu taiteilija Outi Pieski ottaa teoksillaan kantaa saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja nostaa esiin vanhaa käsityöperinnettä'.
Kenen tekemä runonpätkä on alla ja millainen runo on kokonaisuudessaan: Ah, karvas kallis nuoruus, myrskyn mennen on turha meren viemää vaikertaa. Kun haudat… 405 Kysymyksen säkeet ovat peräisin Elvi Sinervon runosta Jäähyväiset nuoruudelle. Se julkaistiin alun perin Sinervon vuonna 1950 ilmestyneessä kokoelmassa Oi lintu mustasiipi.
Harmaat silmät -kappaleen sanat ja nuotit. 425 Molemmat löytyvät mm. teoksesta Suuri toivelaulukirja 18.
Mistä oman yo-aineen saa luettavaksi? 713 Kannattaa kääntyä ylioppilastutkintolautakunnan puoleen. Sen sivuilla osoitteessa https://www.ylioppilastutkinto.fi/tietopalvelut/tutkimusluvat kerrotaan, että heidän arkistossaan on aineistoja vuodesta 1970 alkaen. Koesuorituksia tosin kerrotaan varastoitavan vain pieni satunnaisotos, mutta asiaa voi toki kysyä. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://www.ylioppilastutkinto.fi/yhteystiedot/kanslian-henkilokunta.
Missä julkisessa palvelussa voisi varmasti testata varmennekorttia siten, että paikalla olisivat lukulaite ja ohjelmisto? 524 Varmennekortin voi parhaiten testata sen julkisen palvelun avulla, joka on myöntänyt / toimittanut varmennekortinkin. Esimerkiksi väestörekisterikeskus tarjoaa maksutta mPollux Digisign Client -kortinlukijaohjelmiston myöntämiinsä henkilövarmenteisiin. Katso lisää https://vrk.fi/kortinlukijaohjelmisto
Miksi kutsutaan ominaisuutta, jos tahtomattaan sanoo vääriä sanoja? Jos piti sanoa "parvekkeen ovi" ja sanoo "patterin ovi" tai jos piti sanoa "luostari"… 6536 Tahatonta väärien sanojen sanomista nimitetään parafasiaksi. Jos sana alkaa oikealla kirjaimella tai tavulla, kyseessä on formaalinen parafasia. Siinä väärä sana liittyy kohdesanaan fonologisesti (kynä > kylä). Verbaalisessa parafasiassa sana korvautuu ymmärrettävällä sanalla, jonka merkitys ei sovi tilanteeseen (kynä > tuoli). Semanttisessa parafasiassa sana liittyy merkitykseltään kohdesanaan (kynä > vihko). Fonologisessa parafasiassa sana kattaa yli puolet kohdesanasta, mutta ei muodosta suomenkielistä sanaa (kynä > kymy). Foneemisessa parafasiassa sanan äännerakenne muuttuu artikuloinnin vaikeuden vuoksi (kynä > kyä). Ilmiön taustalla on tavallisesti aivovamma tai aivoverenkiertohäiriö. Lähde: Katja Tanninen, Sujuvan…
Olen lukenut lapsille joskus -80 luvulla satuhetkellä kuvakirjaa, jossa unessa lentelee hiirikoiralintu? tai vastaava. Löytyisikö näin hataralla tiedolla… 250 Etsitty kirja lienee Judith Kerrin Mouku pelkää pimeää. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9511074490
Minkä kokoisia asiakirjoja voi kopioida ja skannata värillisinä Espoon kirjastoissa? Voiko skannata A1 -kokoisia asiakirjoja? 229 A3 - , A4  sekä näitä pienempiä paperiarkkeja voi skannata kirjastoissamme. A1 -kokoinen arkki (594 × 841 mm) on liian suuri mahtuakseen tasolle.  
Mitkä ovat olleet kirjastoissa suosituimpia yläkoulu- ja lukioikäisille suunnattuja nuorten tietokirjoja viime vuosina? 446 Kirjastojen lainatuimmista kirjoista ei ole koottuna valtakunnallisia tilastoja. Useat kirjastot julkaisevat sivuillaan joko vuosittaisia tai tietyn aikavälin listauksia lainatuimmista ja varatuimmista teoksista. Niissä ei useimmiten ole eritelty lasten- ja nuorten tietokirjallisuutta. Kirjastoaineiston jaottelu kohderyhmän mukaan perustuu teosten sisällönkuvailuun ja myös niiden sijoitteluun kirjastossa. Yleensä kirjastoissa aineisto on jaoteltu aikuisten, nuorten aikuisten, nuorten tai lasten aineistoihin. Usein puhutaan osastoista, jotka sitten voivat sijaita fyysisesti kirjastossa eri hyllyalueilla. Yläkoulu- ja lukioikäisille suunnattu nuorten tietokirjallisuus sijoitetaan siis pääsääntöisesti nuorten- tai nuorten aikuisten…
Missä Rex Stoutin kirjassa henkilöhahmo Archie Goodwin sanoo tulleensa vanhaksi? 237 Vaikka vuodet vaihtuvat ja maailma muuttuu, Nero Wolfe ja Archie Goodwin eivät vanhene, niin kuin Thomas Gifford kirjoittaa Stoutin A family affair -kirjaan laatimassaan johdannossa (suom. Nero Wolfen viimeinen juttu). Marvin Kayen Nero Wolfe : the Archie Goodwin files toteaa Stoutin "jäädyttäneen" Archien pysyvästi noin 34-vuotiaaksi. Kaiken kaikkiaan Stoutin romaanisarjassa on äärimmäisen vähän viittauksia sen päähenkilöiden ikääntymiseen. Fer-de-lancessa (suom. Keihäskäärme) Archie huomauttaa leikkimielisesti Wolfen olevan tulossa vanhaksi. Ainoa Wolfe-kirjoja selaillessani vastaani tullut suora kommentti puhujan itsensä vanhaksi tulemisesta löytyy kirjasta Some buried Caesar (suom. Caesar on kuollut), eikä sekään ole…
Polku-sanan etymologia? 1044 Suomen sanojen alkuperä (osa 2; SKS ja Kotus, 1995) kertoo, että polku liittyy verbiin polkea. Se on esiintynyt suomen kirjakielessä sen alusta lähtien, ja sanalla on vastineita lukuisissa sukukielissä, joskin merkitys voi hiukan vaihdella. Koska tietoa sanan lainautumisesta ei ole, sitä voidaan pitää omaperäisenä sanana. Kirjastossa sähköisenä käytössä oleva MOT Synonyymisanakirja antaa sanalle polku synonyymit ura ja tie. Suomen sanojen alkuperä (osa 3; SKS ja Kotus, 2000) kertoo, että myös nämä sanat ovat esiintyneet suomen kirjakielessä alusta lähtien. Siten nekin voidaan laskea omaperäiseksi, koska tiedossa ei ole lainaustumista muista kielistä. Luultavasti sanoilla on ollut hiukan erilaisia merkityksiä, ja nykykielessähän tie…
Olen varannut kirjan Suomen ihmisten historia tekijänä mm. Teemu Keskisarja. Varauksessani on automaattinen merkintä, että ei tarvita 18.8.2019 jälkeen. Mitä… 615 Nämä automaattiset ei tarvita jälkeen -merkinnät saattavat tosiaan joskus aiheuttaa ongelmia, jos jonkin teoksen julkaisu viivästyy. Mikäli tällainen varausten vanhenemisongelma vain huomataan kirjastossa, varausten voimassaoloaikaa voidaan pidentää. Olen muuttanut varaustasi nyt niin, että se on voimassa vuoteen 2021 asti.  
Lukujuhlassa jaettavaan kirjaan pitäisi löytää jokin runo, jossa mainitaan lukemisesta/ lukemaanoppimisesta. 206 Suomussalmen kirjastolla oli aikanaan kirjanmerkki, johon oli painettu pätkä Hannele Huovin runosta "Kohta osaan."  Kirjanmerkki on nähtävissä Kirjastomuseon sivulla, kuvaa klikkaamalla saa näkyviin kokonaan:  http://www.kirjastomuseo.fi/fi/index.php/items/show/6068 Runo kokonaisuudessaan löytyy esimerkiksi teoksesta Hiiri mittaa maailmaa / Hannele Huovi & Elina Varta, Tammi 2019.
Sisinko jostakin lainattua elokuvan "Raivaajat"? Olen katsonut Hattulan kirjastosta lainatut "Maastamuuttajat" 1 ja 2. Kertoo ruotsalaisista uudisasukkaista… 529  Raivaajat (ruots. Nybyggarna) on Jan Troellin vuonna 1972 ohjaama elokuva. Vilhelm Mobergin teoksiin perustuva, siirtolaistarinaan keskittyvä elokuva on jatko-osa vuonna 1971 ensi-iltansa saaneelle Maastamuuttajat-elokuvalle.   Raivaajat on videotallenteena lainattavissa kaukolainana paikallisen kirjaston kautta Salon kirjaston kautta. Lähde: Hämeen Sanomat 13.02.2014 https://www.hameensanomat.fi/uutiset/tanaan-elokuvakerhon-kevat-jatkuu-… Finna https://finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B0%5D=%7Eformat_ext_str…