Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Saksalaisille oli annettu heil-hitler-tervehdys näytettäväksi sillon kun hitler oli esiintynyt.Se näytettiin kädellä viistoon ylöspäin.Mistä tämä näyttäminen… 359 Ele kopioitiin Italian fasistipuolueen tervehdyksestä 1920-luvun alkupuolella. Siitä tuli kansallissosialistisen puolueen virallinen tervehdys vuonna 1926.Fasistit väittivät tervehdyksen olevan peräisin antiikin Rooman valtakunnasta. Väitteelle ei kuitenkaan ole löytynyt näyttöä. Ilmeisesti käsitys "roomalaisesta tervehdyksestä" syntyi ranskalaisen Jacques-Louis Davidin maalauksesta Horatiusten vala vuodelta 1784. Myöhemmin sitä käytettiin antiikin Roomaan sijoittuvissa näytelmissä ja elokuvissa. Benitio Mussolinin esikuvana pidetty nationalisti Gabriele D'Annunzio otti tervehdyksen käyttöön, kun hän valtasi joukkoineen Fiumen kaupungin vuonna 1919 ja julisti itsensä sen valtiaaksi. Hitler puolestaan ajatteli, että roomalaiset olivat…
Etsin lastenlaulua, joka esitettiin television uusien lastenlaulujen sävellyskilpailussa luultavasti joskus 1990-luvulla. Laulu kertoi hiirestä ja… 70 Televisiossa on 1990-luvulla esitetty Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailua, jota isännöi Salon kaupunki. Lasten laulukaupunki -sivustolta löytyvät kaikki kilpailun voittajat, mutta niiden joukossa olevat hiiri-laulut eivät kuulosta samalta. Kilpailun kappaleista on tehty tallenteita nimellä Salossa soi, joita on lainattavissa kirjastosta, https://vaski.finna.fi/Search/Results?lookfor=Salossa+soi&type=AllFields. Näyttää kuitenkin olevan niin, että kilpailun satoa on esitelty televisiossa aiemminkin kuin 1996, jolloin ilmeisesti ensimmäinen julkaisu on tehty Salossa soi. Uudet lastenlaulut 1996.Voisi kuitenkin olla mahdollista, että Laulukaupunki ry löytäisi omista arkistoistaan laulun. Yhteystiedot sinne löytyvät heidän sivultaan,…
Tiedättekö, onko olemassa jotakin kirjastoalaan liittyvää keskustelupalstaa tai esim. Facebook-ryhmää, jossa kirjastossa työskentelevät keskustelevat alaan… 104 Kirjastot.fi-sivulla oli pitkään oma ammatillinen keskustelufoorumi, mutta siitä luovuttiin vuonna 2023 keskustelualoitusten hiipuessa. Facebookissa, tai netissä muutenkaan, ei ole mitään yleisesti kirjastoammatillisten käyttämää keskustelufoorumia, mutta joitakin ryhmiä toki löytyy. Musiikkikirjastolaiset näyttää olevan näistä aktiivisin. Voit hakea lisää Facebookin ryhmiä kirjoittamalla hakukenttään "Kirjasto" ja valitsemalla hakutuloksista ryhmät. Hakutuloksen alkupuolella on paljon kirjallisuuteen keskittyviä ryhmiä, mutta kirjastoaiheisiakin löytyy alempaa. 
Pentti Saaritsa näyttää olevan nyt pinnalla... Osaatko sanoa, mistä kokoelmasta löytyy runo pääskysestä. Siinä ihmetellään ensin, kuinka pääsky lentää lähellä… 187 Runo löytyy Pentti Saaritsan kokoelmista Taivaan ja maan ero ( WSOY, 1985) ja Pohjakosketus : 30 vuotta runoa (WSOY, 1998). 
Saisitteko selville, missä kokoelmassa ja milloin tämä Risto Rasan runo on julkaistu? Minun paras kaverini yhteen aikaan oli tyttö. Me koetimme tavata niin… 294 Hei,Runo on nimeltään "Minun paras kaverini" ja se löytyy Risto Rasan runokokoelmasta Kulkurivarpunen (1973) sekä kootuista runoista Laulu ennen muuttomatkaa: Runot 1971-1980 (s. 58, Otava 1982 (Delfiinikirjat).
Luin 90-luvun lopulla kirjaa, joka koostui matkakertomuksista. Kertoja matkusti pitkin Eurooppaa ja kuvaili näkemiään kaupunkeja ja seutuja yksityiskohtaisesti… 89 Kyseessä voisi olla Lorenzo Camusson Eurooppalainen matkakirja 1492 (1992). Finna.fi: https://finna.fi/Record/outi.246612?sid=5052732825
Olen lähdössä 3- ja 6-vuotiaiden kanssa Ranskaan Normandiaan, ja olisi hauska viritellä teemaa alueeseen liittyvien kirjojen ja sarjakuvien avulla. Osaisitteko… 58 Hei,Helmet-verkkokirjastosta löydät Ranskaa käsittelevää aineistoa asettamalla hakukenttään maan nimen ja rajaamalla osastoksi lapset ja nuoret. Yleisellä haulla materiaalia löytyy melko paljon.Sinänsä Normandiasta löytyy paljon maailmansotien aikakautta ja tapahtumia luotaavaa luettavaa. Samoin Rooman ikeen alla kelttien heimojen vaiheista löytyy kirjallisuutta. Ikäspesifisti kuitenkin vain Normandiaa käsittelevää kirjaa tai sarjakuvaa ei juuri ole (pl. Asterixit). Kuitenkin koko Ranskaa kattavia kirjoja ja luettavaa löytyy ja niissä on joitain tietovälähdyksiä myös Normandiasta vrt. aikuisten matkakirjat. Noilla rajauksilla Helmetistä löytyy varmasti jotain virikkeellistä.Pari nostoa esimerkkeinä yleisesti lapsille suunnatuista…
Miten selitän 80 -v .isoäidilleni mikä on sovellus, reititin, mokkula ja modeemi? 78 Hei!Tässä selitykset:Sovellus: Sovellus on tietokoneeseen/kännykkään ladattava ohjelma tiettyyn tehtävään.Reititin: Se jakaa usealle tietokoneelle monen eri tietokoneen kesken yhteyksiä. Esim. firmassa ja koulussa jaetaan yhteyksiä.Modeemi: Modeemin avulla otetaan yhteys ulkoisiin tietoverkkoihin (netissä oleviin palveluihin, esim. google, eli pääsee tietoon käsiksi).Mokkula: Pieni modeemi, termi, jota käytetään puhekielessä. Yhteydet saadaan puhelinverkon kautta. Lähteet:https://sanastokeskus.fi/tsk/fi/termitalkoot/haku-266.html?page=get_id&id=ID387&vocabulary_code=TSKTThttps://sanastokeskus.fi/tsk/fi/termitalkoot/hakemistot-267.html?page=get_id&id=ID0121&vocabulary_code=TSKTThttps://www.mobiilipiste.fi/ajankohtaista/…
Mitä tarkoittaa kun tuotteissa (ruoka) luetellaan allergeenit? 111 Allergeeneiksi kutsutaan aineita, jotka voivat aiheuttaa allergia- tai yliherkkyysreaktioita. Ne ovat siis ruoan luonnollisia osia, jotka aiheuttavat ongelmia osalle ihmisistä, ja siksi elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä säätelevässä laissa määrätään niiden ilmoittaminen pakolliseksi.Tuoteselosteessa mainittavia allergeenejä ovat seuraavat:gluteenia sisältävät viljat eli vehnä, ruis, ohra, kaura ja niistä valmistetut tuotteetäyriäiset ja äyriäistuotteetmunat ja munatuotteetkalat ja kalatuotteetmaapähkinät ja maapähkinätuotteetsoijapavut ja soijapaputuotteetmaito ja maitotuotteet (laktoosi mukaan lukien)pähkinät ja pähkinätuotteetselleri ja sellerituotteetsinappi ja sinappituotteetseesaminsiemenet ja seesaminsiementuotteetrikkidioksidi ja…
Onko Suomen historiassa aiemmin ollut sellaista vaihetta, jolloin talous ei olisi kasvanut käytännössä ollenkaan 17 vuoteen? 122 Hei, tietoa Suomen kansantaloudesta helpointa on kysyä Tilastokeskuksesta. Kysyttäessä s-postilla on varminta määritellä, että mitä ajanjaksoa tarkoitatte.Helmet-kirjastosta löytyy tietoa kirjallisessa muodossa. Esimerkiksi emeritusprofessori Markku Kuisma on kirjoittanut aiheesta.Tästä löydät yhteystiedot Tilastokeskuksen neuvontapalveluun.https://stat.fi/fi/tietoa-meista/yhteystiedot/neuvonta-ja-tietopalveluSähköposti: info@stat.fi⁠Puhelin: p. 029 551 2220 
Milloin valmistettu S672576 Singer polkuompelukone. Ja mikä hinta tänä päivänä. 151 Hei,Vanhojen ompelukoneiden hinta muodostuu tarjonnan ja kysynnän myötä. Huuto.net -sivustolla on tällä hetkellä tarjolla poljettavia ompelukoneita hintapyynnöillä 35 eurosta 300 euroon. Tori.fi hintapyynnöt ovat pääosin 50 euron molemmin puolin ja muutamia liikkuu 100–200 eurossa. Siitä, että joku myyjä pyytää tavarasta jonkin hinnan, ei voi vielä tehdä johtopäätöstä, että se todella on pyydetyn hinnan arvoinen. Arvo syntyy vasta, kun joku haluaa tavaran ostaa ja maksaa siitä myyjän pyytämän hinnan. Lopulliseen vaihtoarvoon vaikuttavat enemmän myytävän esineen kunto, harvinaisuus ja yleinen haluttavuus. Jos myyjä tarjoaa tuotetta huutokaupassa, huutojen lopputulos yhdessä kaupassa ei tarkoita, että sama hinta saadaan.Käytännössä ainoa…
Osaatteko suositella helppolukuisia ruotsinkieliä kirjoja yläkoululaiselle ruotsinkielen kehittämiseen? 119 Kirjastossa on jonkin verran selkokielellä kirjoitettuja ruotsinkielisiä kirjoja, jotka toimivat hyvin kielen opiskelun tukena. Osa näistä kirjoista on suunnattu alakoululaisille, mutta myös nuorten kokoelmassa on muutama selkokirja. Yläkoululaiselle sopivaa luettavaa voi hyvin löytyä aikuisten kokoelmastakin; esimerkiksi joistain suosituista dekkareista on tällaisia selkokielisiä versioita. Kirjoja voi hakea verkkokirjastosta hakusanoilla "lättlästa böcker". 
Uuno Kailas on kirjoittanut runon, joka alkaa näin: Kesäpäivänä peräti hyvällä miellä... Sen yhteydessä mainitaan usein " vanha tarina uusin sanoin. Onko… 195 Hei,Vaikka Kailas olikin varsin kriittinen julkaistujen runojensa suhteen, tämä Säästäjä-lehdessä 1927 ilmestynyt "Muurahainen ja hyttynen" -runo lienee julkaistu sellaisenaan kuolemansa jälkeen ilmestyneessä Punajuova-kokoelmassa. Tuo "vanha tarina uusin sanoin" viitannee siihen, että kyseessä on versiointi Aisopoksen Muurahainen ja heinäsirkka -faabelista.
Piirretty lastenohjelma joka joskus näkynyt Yle Areenassa. 109 Kyseessä voisi olla sarja Jessi ja Janni - etevät etsiväkaksoset (Lexi & Lottie). Ks. sarjan tiedot Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-4362678Mikäli tämä ei ollut etsimäsi sarja, kannattaa kysyä asiaa vielä suoraan Yleisradiolta: https://asiakaspalvelu.yle.fi/csp?lang=fi 
Yritin etsiä kirjastosta tietoa mutta en löytänyt kunnon vastausta. Mistähän voin löytää retkeilyyn liittyviä varustevuokraamoja? https://retkilehti.fi… 54 Retkeilyyn liittyviä varustevuokraamoja löytää parhaiten hakemalla esimerkiksi Googlella käyttäen hakusanoja 'varustevuokraus retkeily'. Löytämänne listaus vuodelta 2021 on edelleen suurelta osin voimassa oleva, vain muutama linkki ei enää toiminut. Listauksen ulkopuolelta löytyy muun muassa seuraavat varustevuokraamot:https://polkunaturetours.com/varustevuokraus/https://www.haukkamaa-adventures.fi/varustevuokraushttps://www.vaekea.com/vuokraushttps://taigavire.fi/fi_FI/vuokravalineet  
Löytyykö K.Osaran kirjaa Vanerivenettä rakentamaan 75 Helmet-kirjastoissa K. Osaran Vanerivenettä rakentamaan kirjaa ei ole. Kirja on kuitenkin Kansalliskirjaston kokoelmissa ja sitä voi lukea Kansalliskirjaston erikoislukusalissa. Kirjan voi myös tilata lainattavaksi Helmet-kirjaston kaukopalvelun kautta.Kaukopalvelu | helmet.fi
Mikä romaani kertoo Yhdysvalloissa (mantereella)asuvasta Puerto-Ricolaisesta perheestä? 68 Kyseessä voisi olla Cecilia Samartinin romaani Mofongo (Bazar, 2016).
Näin ihka aidon hirvieläimen käyskentelevän Vantaan Pähkinärinteessä, taajama-alueella suurkaupunkiseudulla siis, tuossa yhtenä varhaisaamuna matkalla töihin… 141 Hei,Villieläimet tulevat nykyisin lähelle asutuksia helpon ruoan saannin takia. Vantaalla, lähellä Pähkinänrinnettä sijaitsee Gubbmossenin luonnonsuojelualue, joka voi selittää Pähkinärinteen alueella havaitut hirvet ja muut villieläimet.Lähteet: https://areena.yle.fi/1-60918137https://www.vantaa.fi/fi/palveluhakemisto/toimipiste/gubbmossenin-luonnonsuojelualue   
Löytyykö nuotteja lauluun: Halonen -Kansa: Elämäni laulukirja (sanat Tapani Kansa) 68 Sävellyksestä ei ole vieläkään julkaistu nuottia. Aikaisemmassa vastauksessa samaan kysymykseen ehdotetaan, että Kassu Haloselta itseltään voisi saada nuotit.
Mitä genreä edustaa Bob Jamesin kappale "Submarine"? 62 "Submarine" luokitellaan jazziksi, joskus tarkemmin fuusiojazziksi. Ohjelmoidut rytmit ja sämplet viittaavat myös hiphopin suuntaan. Itse asiassa sävellyksessä James sämplää aiempaa levytystään "Nautilus", jota monet hiphop-artistit ovat sämplänneet.Lähteet:Bob James – Nautilus | Releases | DiscogsUp for the Challenge: A Conversation with Bob James (Part Two) - PostGenreNautilus (instrumental) - Wikipedia