Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mikä on älylaitteen määritelmä? Käsittääkö termi muita laitteita kuin älypuhelimet ja tabletit? Usein näkee kirjoitettavan "tabletit ja ipadit". Miksei ipad… 1726 Nykysuomen sanakirjan (https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/%C3%A4lylaite) mukaan älylaite-nimitystä käytetään "elektronisista laitteista, jotka ovat langattomasti yhteydessä internetiin tai toisiin laitteisiin ja jotka pystyvät suorittamaan erilaisia tehtäviä itsenäisesti". Älylaitteeksi katsottavien laitteiden määrä on kasvanut suuresti teknologisen kehityksen myötä. Älypuhelimien lisäksi älylaitteita voivat olla esimerkiksi verkkoon yhdistetty jääkaappi tai varashälytin. Applen iPad on taulutietokone eli tabletti. Vaikuttaisi siltä, että ilmaisua "tabletit ja iPadit" käytetään usein käyttöjärjestelmäerojen korostamiseen. Applen tableteissa käyttöjärjestelmänä on iOS (tai iPadOS), muissa tableteissa taas…
Mitä varsinaisesti on praliini? 9456 Praliini on saanut nimensä ranskalaiselta marsalkka du Plessis-Praslinilta (1598–1675), jonka kokin Clement Lassagnen sanotaan keksineen sokerilla kuorruttamisen. Ranskassa praliini usein tarkoittaa pähkinöistä (lähinnä manteleista) ja karamellisoidusta sokerista tehtyä rouhetta, jota voi sirotella vaikka jäätelön tai jälkiruokien sekaan.  Praliinilla on myös muita merkityksiä. Belgialainen Jean Neuhaus II kehitteli 1910-luvulla täytesuklaan eli konvehdin, joita usein kutsutaan praliineiksi.  Etelä-Yhdysvalloissa praliini taas voi tarkoittaa pehmeää toffeeta muistuttavaa herkkua. Toisin kuin klassiseen ranskalaiseen praliiniin, tähän versioon tulee kermaa. Usein myös käytetään mantelin ja hasselpähkinän sijaan pekaanipähkinää…
Mistähän on Pietarin Smolna (ent. luostari) saanut nimensä? 550 Smolnan luostarin rakentaminen pantiin alulle Nevan mutkassa, missä Pietari I:n aikoina oli sijainnut ns. Smoljanoi eli Smolnyi dvor, laivaveistämöiden tarpeita palvellut tervahovi. Siitä kaikki myöhemmin pystytetyt rakennukset saivat yhteisen nimen Smolnyi ja koko ympäristöä alettiin sanoa Smolnyin kaupunginosaksi. Lähde: V. Schwarz, Leningrad : taiteellisia muistomerkkejä
Eikö sellainen olisi mahdollista että kun olen palauttamassa lainoja, kone ystävällisesti ilmoittaisi, että mene hyllyyn sejase, siellä on varaamasi laina?… 218 Useissa kirjastoissa on lainausautomaateissa myös "tarkista varauksesi" toiminto, joka ilmoittaa myös varausten sijainnin, kun näyttää kirjastokortin. Tarvittaessa henkilökunta voi myös auttaa varaussijainnin kanssa jos hankaluuksia ilmenee.  Se onkin mysteeri, miksi kotikunta näkyy ruotsiksi, en osaa siihen sanoa. 
Äitini etsii satua, jossa poika ratsastaa kolmella erivärisellä hevosella. En muista minkä maan kansansatu tämä on. Isosta kirjasta kuitenkin. En osaa etsiä… 422 Olisikohan kyseessä ehkä Asbjørnsenin ja Moen kertoma norjalainen kansansatu Lasivuoren prinsessa? Siinä Tuhkimus ratsastaa kolmella hevosella, joista yhdellä on kupariset, toisella hopeiset ja kolmannella kultaiset varusteet. Itse sadussa ei taideta mainita hevosten väriä, mutta kuvitukset esittävät ne usein eri värisinä. Lasivuoren prinsessa löytyy esimerkiksi seuraavista satukokoelmista: Satujen ihmemaa. 2, Norjalaisia kansansatuja. Kuvataide, 1956 Suuri satukirja. Valitut Palat, 1970 Olipa kerran : klassillisia satuja. Otava, 1974 [tässä mainittu ruotsalaiseksi kansansaduksi] Sadun maa. Valitut Palat, 1998
Onko julkaisua,missä olisi nuotti Soita hiljaa mun kitaraani kappaleeseen? 110 Valitettavasti Jarmo Jylhän kappaletta "Soita hiljaa kitaraani" ei ole julkaistu nuottina.  Suomalaista musiikkiaineistoa voi hakea Kansalliskirjaston hakupalvelusta https://kansalliskirjasto.finna.fi/, johon Viola-tietokanta on yhdistetty. Viola on Suomen kansallisdiskografia ja nuottiaineiston kansallisbibliografia.   
Minulla on sitkeä mielikuva siitä että jossain Risto Karlssonin kirjassa pääministerin kone kaapattiin ja Ismo Kajasto pelasti tilanteen. En kuitenkaan ole… 181 Karlssonin Siunatuissa seteleissä (WSOY, 1979) kaapataan lentokone. Kaapattujen joukossa ei kuitenkaan ole pääministeri, vaan presidentti. Ismo Kajasto selvittää  - presidentin sanoin -   "erittäin vaarallisen tilanteen esimerkillisen hienolla tavalla".
Onko Päijänteellä oleva Harasaari (koordinaatit 61 53.752 25 31.700 n. 3 km etelään Struven ketjun Oravivuoresta) kenties Struven ketjun apumittauspaikka… 430 Harasaari kuuluu Struven ketjuun. Katso merkintöjä kivessä. Kesäisin paikalle pääsee veneellä ja talvisin moottorikelkalla. Struven ketju on kymmenen maan läpi kulkeva kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Ketjun tarkoitus oli selvittää maapallon tarkka koko ja muoto. Se muodostui 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä nykyisten Norjan, Ruotsin, Suomen, Venäjän, Viron, Latvian, Liettuan, Valko-Venäjän, Moldovan ja Ukrainan alueella. Perustamisvaiheessa ketju kulki vain kahden maan eli Venäjän ja Ruotsin alueella. Mittaukset kestivät 40 vuotta ja ne saatiin päätökseen vuonna 1855. Ketjussa on yhteensä 265 pistettä, joista 34 parhaiten säilynyttä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkainta on valittu suojeltaviksi…
Koitan saada lainaksi Näkemiin vaan muru -sarjan 3. tuotantokautta, mutta tuntuu olevan liian haastavaa insinöörillekin :) Kaukolaina olisi kyseessä kun… 429 Hakupalvelu Finnan mukaan 3. tuotantokausi olisi vain Imatran kirjastossa: https://www.finna.fi/Record/heili.839918 Ala tietoa Akaan kirjaston palveluista, mm. kaukopalvelusta: https://www.akaa.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjastot/palvelut/
Tuli sattumalta mieleeni lapsena läntisellä Uudellamaalla oppimani lausahdus. Se on 'kaupunkilaistuneen' maalaistytön tokaisu, kun hän on käymässä… 385 "Hei Kollega kävi arkiston kortistojen äärellä ja löysi oheiset toisinnot: Ensimmäisestä löytyi neljä toisintoa: ”Missä nauriit kasvaa puussa taikka maassa” Uskela, 1909. (Varsinais-Suomi) ”(Kaupunkilaisen hienostumista pilkataan:) Ei enää tiär mis nakrik kasva puus vai maas vai katotem pääl.” Yläne, 1914. (Varsinais-Suomi) ”Miss nakrit kasvaa puuss’ vai maass’ vai kattoten pääll’?” Kokkola (Hämeenlinnan alakansakouluseminaari), 1943. (Etelä-Pohjanmaa) ”Miss nauriit kasvaa puuss’ vai maass’ vai kattoiten pääll’ko?” Huittinen (Hämeenlinnan alakansakouluseminaari), 1944. (Satakunta) Toisesta kaksi: ”Niin kauan kun me elämme täällä, pitää olla paita housujen päällä.” Laukaa, 1938 ”Nii kauvan kuin me eläm tääl pitäkää paita housujen pääl,…
Mikä on romaanin ja elokuvan Liian paksu perhoseksi tapahtuma-aika? 430 Sisko Istanmäen romaanin Liian paksu perhoseksi (1995) tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun alkupuolelle. Myös Heidi Könkään saman niminen elokuva vuodelta 1998 sijoittuu samaan ajanjaksoon. Tarkempaa vuosilukua tapahtumille ei mainita.   https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_26009 https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_741428
Onko mistään kirjastosta lainattavissa tai edes olemassa suomeksi Robert J. Sawyer kirjaa Flashforward? 281 Flashforwardia ei ole suomennettu, niin kuin ei muitakaan Sawyerin teoksia. Englanninkielisinä niitä on jonkin verran saatavissa kotimaisten kirjastojen kautta - suomeksi ei.
Jossain tv-ohjelmassa kuulin kauan sitten tarinan siitä, kuinka venäläiset munkit olivat tuoneet pajunvitsoista väännetyt kreikkalaisten kirjainten mallit… 257 Tarina ei ole historiallinen. Veljekset Pyhä Kyrillos ja Pyhä Methodios toivat kirjaimiston Kiovan Venäjälle 800-luvulla. Kyrillos ja Methodios olivat kotoisinThessalonikista, joka oli Konstantinopolin jälkeen Bysantin valtakunnan toiseksi tärkein kaupunki. Veljekset osasivat erinomaisesti vanhaa kreikkaa, joten on varsin epätodennäköistä, että heidän olisi pitänyt tallentaa kreikkalaiset aakkoset pajunvitsoin. Se totuus tarinassa tietysti piilee, että kyrilliset aakkoset ovat kehittyneet kreikkalaisista, https://www.kansalliskirjasto.fi/extra/verkkonayttelyt/kirjaimistot/kyr…
Tilastopalvelussa saa luvut kokonaislainauksista ja lainaukset yhteensä, mikä näiden luvun kahden ero on? 220 Kokonaislainaukseen sisältyy saadut kaukolainat, joita lainaus yhteensä -luvussa ei ole. Eli kokonaislainaus = lainaus yhteensä + saadut kaukolainat. Lukujen tulkintaan saa lisäapua yleisten kirjastojen tilastojen ohjeesta.
Tyttäreni tykkäsi kirjoista Yksi meistä valehtelee ja Yksi meistä on seuraava. Olisiko jotain samantyylisiä kirjoja, joita voisin hänelle suositella? 685 Alle on koottu joitakin suomen- ja englanninkielisiä esimerkkejä nuorille kirjoitetusta jännityskirjallisuudesta. Suomenkielisiä: Ahern, Cecelia: Viallinen (2018) ja Täydellinen (2018, Viallisen jatko-osa) Collins, Suzanne: Nälkäpeli-trilogia Simukka, Salla: Lumikki-trilogia Punainen kuin veri (2013) Valkoinen kuin lumi (2013) Musta kuin eebenpuu (2014) Shepard, Sara: Valehtelevat viettelijät -sarja Summers, Courtney: Sadie (2019)   Englanninkielisiä: Barr, Emily: The Girl Who Came Out of the Woods (2019) Johnson, Maureen: Truly Devious -sarja Truly Devious (2018) The Vanishing Stair (2019) The Hand on the Wall (2020) Lupton, Rosamund: Three hours (2020) McManus, Karen M. Two can keep a secret (2019) Miranda,…
Östersundomin kaappauksen jäljeltä Hensingissä on tienpätkä nimeltä Susiraja, keskellä maalaismaisemaa. Nimi tuskin on ajalta ennen sotia, mutta milloin… 586 Helsingin kaupunki teetti Lounais-Sipoon liitosalueesta vuonna 2009 sosiokulttuurisen selvityksen. Sen sivuilta löytyy maininta tästä kiinnostavasti nimetystä tiestä. Nimen alkuperää oli kysytty pitkäaikaiselta asukkaalta, jonka hankkimien tietojen perusteella liitosalueen Susiraja ei ole kovin vanhaa perua: "Susiraja tien nimenä on aika uusi, eli 1980-luvun alusta. Sipoon kunta halusi pikkuteille nimet, jolloin silloisen metsätien tiekunnan puheenjohtaja Arimo Tuominen ehdotti Susirajaa ja muu porukka hyväksyi ehdotuksen." Lounais-Sipoosta Helsinkiä – Maaseudusta kaupunkia: Sosiokulttuurinen selvitys liitosalueesta  https://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/yos_2009-1.pdf
Minkälaiset pitkäaikaissairaudet ovat kriittisimpiä suhteessa Covid19-virukseen? 307 Vakavan koronavirusinfektion vaaraa voivat lisätä ne perussairaudet, jotka merkittävästi huonontavat keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä. Näitä ovat esimerkiksi vaikea-asteinen sydänsairaus, huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus, diabetes johon liittyy elinvaurioita, krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta ja vastustuskykyä heikentävät taudit kuten aktiivisessa solunsalpaajahoidossa oleva syöpätauti. Riskiä lisää myös vastustuskykyä voimakkaasti heikentävä lääkitys, kuten esimerkiksi suuriannoksinen kortisonihoito. Muita tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä koronavirusinfektion riskiä terveydelle, ovat sairaalloinen ylipaino ja…
Etsin tietoa 1900-l. sota aikojen henkilöistä. Eli isoisoisäni oli Fellmannin punavankileirillä Lahdessa. Mitään muuta en asiasta tiedä. Mistä tietoa löytäisi… 225 Leireillä menehtyneistä löytyy monenlaisia tietoja esimerkiksi Sotasurmasampo 1914-1922 -palvelusta: https://sotasurmat.narc.fi/fi/ Toinen verkosta löytyvä aineisto on valtiorikosylioikeuden aktit, joita voi hakea Kansallisarkiston digitaaliarkistosta sukunimen perusteella: http://digi.narc.fi/digi/search.ka Leireiltä selvinneiden tietoja voi löytyä Sotavankilaitoksen arkistosta, jota säilytetään Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Sotavankilaitos Sotavankileirin vankikortisto on digitoitu ja haettavissa verkossa: http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?atun=111047.KA Henkilötietoja ajalta voi löytyä myös ajan sanomalehdistä, joista voi tehdä tekstihakuja Kansalliskirjaston digitaalisista…
V.1871, Pariisin kommuunin kukistamisen jälkeen telotettiin 147 kommunardia Perè Lachaisen hautausmaalla ns. kom-munardien muuria vasten. Mistä löydän … 320 Liittoutuneiden muuri Perè Lachaisen hautausmaalla on sekä teloitus- että hautapaikka: surmatut kommunardit haudattiin siihen, mihin he kaatuivat. Lähteet ja kirjallisuutta: Delia Gray-Durant, Paris Prosper Lissagaray, Parisin veripäivät eli Parisin kommunin historia v. 1871
Kysyisin, mitä on ruotsiksi tämä J. L. Runebergin runo: "Onhan selvää se vaan, että me vanhetaan. Sepä hilpeää on, eikä suru suunnaton, iloiten laulellaan."… 1447 On erittäin todennäköistä, ettei kyseinen teksti ole Runebergiä ollenkaan. Kysyin asiasta Svenska litteratursällskapetista eikä heidän Runeberg-asiantuntijansa tunnista kyseistä lainausta.    Miten tämä teksti on Runebergille päätynyt ja kuka on sen alkuperäinen keksijä, jäänee arvoitukseksi.