Ovatko nämä nykyisin uutisissa esiintyvät "palestiinalaiset" yksiselitteisesti arabeja vai jokin oma etninen tms. ryhmä? Mistä lähteestä tiedon löysitte?

Posted

Hei!

Ovatko nämä nykyisin uutisissa esiintyvät "palestiinalaiset" yksiselitteisesti arabeja vai jokin oma etninen tms. ryhmä? Mistä lähteestä tiedon löysitte?

Answer

Answered
Last updated

Otavan suuri ensyklopedia määrittelee palestiinalaiset näin:
Palestiinalaisiksi sanotaan arabeja, jotka asuvat tai joiden esivanhemmat ovat asuneeet entisen Palestiinan mandaattialueen rajojen sisällä.

Ja vielä Web-Factan (Wsoy) tietoja Palestiinasta:

”Palestiina, Raamatussa myös Kanaanin maa, alue Välimeren itärannikolla, kuuluu
nyk. pääosiltaan Israeliin, Jordaniaan, Libanoniin ja Syyriaan. Palestiina on vanhaa kulttuuriseutua, josta on kirjoituslöytöjä jo ajalta 2100 eKr. Egyptiläiset valloittivat Palestiinan 1500-luvulla eKr., ja vuoden 1200 eKr. jälkeen rannikolle tulivat filistealaiset ja sisämaahan israelilaiset. Vuodesta 135 jKr. maan historia liittyy osana Rooman ja Bysantin historiaan. Bysantin aikana asukkaitten pääosa oli arameaa puhuvia kristittyjä, kunnes 600-luvulta lähtien väestö alkoi arabialaistua. Palestiinaan suuntautuivat kristittyjen ristiretket, joiden aikana Jerusalem oli kristityillä 1099–1187. Osmanit valloittivat Palestiinan 1500-luvulla. Vuonna 1920 pääosasta aluetta tuli britt. mandaatti. YK esitti 1947 Palestiinan jakoa juutalaisten ja palestiinalaisten arabien kesken, mikä kuitenkaan ei onnistunut. Juutalaiset perustivat 1948 Israelin valtion ja ovat myöh. sodissa laajentaneet sitä. Israelista paenneet arabit puolestaan perustivat Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n, joka asein ja poliittisin keinoin on pyrkinyt luomaan palestiinalaisvaltion Israelin hankkimille alueille.”

Uskonnoltaan palestiinalaiset ovat muslimeja (enemmistö), druuseja ja kristittyjä. Palestiinalaisiksi luettavia on nykyisin noin 5 milj. henkeä.
Tilastotietoja palestiinalaisista löytyy myös verkosta:
http://www.pcbs.org/english/phc_97/populat.htm

5 votes
Was this answer helpful?
Keywords
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.