Kitaristi Ile Rantamäki kertoi joskus keväällä radioasema Groove FM:n haastattelussa saaneensa joskus innoituksen eräästä levystä. Levyllä oli perinteistä…

Posted

Kitaristi Ile Rantamäki kertoi joskus keväällä radioasema Groove FM:n haastattelussa saaneensa joskus innoituksen eräästä levystä. Levyllä oli perinteistä suomalaista musiikkia (ilmeisesti kansanlauluja, Merikantoa tms.) jazz-muottiin sovitettuna.
Tarkistin tuolloin tilanteen libplussasta ja levy löytyikin LP-muodossa, muistaakseni Tikkurilasta. Kyseessä oli kaiketi vanha tietue, sillä kappaletietoja en löytänyt.
Nyt olen epäonnekseni unohtanut levyn nimen enkä löydä tietuetta, joten en kykene tilaamaan levyä. Olisiko Teillä aavistustakaan minkä nimisestä levystä on kyse?

Answer

Answered
Last updated

Kaikkia 70-luvulla julkaistuja levyjä ei valitettavasti voi etsiä asiasanoilla. Vuodesta 1993 lähtien on äänitteet luetteloitu Plussa-tietokantaan asiasanoituksella ja kappaletiedoilla varustettuna, mutta sitä vanhemmat äänitteet löytyvät yleensä vain hakemalla joko äänitteen nimellä tai tekijän/esittäjän nimellä.
Jos yhtään muistat, kuka on levyn tekijä tai esittäjä tai muistat jotain levyn nimestä, voit vähäisilläkin tiedoilla etsiä levyä Plussa-tietokannasta tai kysyä uudestaan etätietopalvelusta tai suoraan kirjastosta. Voit myös soittaa Vantaan pääkirjaston musiikkiosastolle, jossa on laajat suomalaisen musiikin vinyylilevykokoelmat ja tiedustella levyä sieltä. Puhelinnumero Tikkurilan musiikkiosastolle on 09-83923583. Voit yrittää löytää levyn myös Suomen äänitearkiston kautta, jota voit selata internetosoitteessa http://www.yle.fi/aanilevysto/firs/.

0 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.