Roope Lipastin runo, jossa hän kertoo miten ihmisen jokainen elinvuosi ja -kymmen on ihmisen parasta aikaa. Humoristinen runo, mikä mahtaa olla?

Novellikokoelmassa Halkaisukirvesmies : elämä ja vähäisemmät teot, on sivuilla 208-209 kappale, jonka otsikko on Parhaat synttärit. Mahtaisiko olla proosaruno, en tiedä, en ehkä sanoisi runoksi, mutta muuten teksti vastaa kuvaustasi.

Se alkaa näin:

1 Ihmisen paras ikä on yksivuotiaana. Ei tarvitse välittää mistään, ja saa olla ihan oma itsensä. Jokaisena päivänä oppii enemmän kuin myöhemmin kokonaisena vuotena. Verottaja ei ole kiinnostunut...

Ja päättyy näin:

90 Yhdeksänkymmentä on yksi parhaista vuosikymmenistä. Silloin voi halutessaan vaikka kuolla ja on silti ehtinyt nähdä melkein kokonaisen vuosisadan. Jos jaksaa vielä vuosikymmenen...Sitten on sata ja voi aloittaa taas nollasta!