Mikä elokuva mahtaa olla kyse? Elokuvassa on ilmeisesti elämäänsä kyllästynyt rockmuusikko. En ole varma, onko hän juuri rockmuusikko, mutta jotain sen…

Posted

Mikä elokuva mahtaa olla kyse? Elokuvassa on ilmeisesti elämäänsä kyllästynyt rockmuusikko. En ole varma, onko hän juuri rockmuusikko, mutta jotain sen kaltaista musiikkia hän soittaa tai on soittanut. Hän on reilut 40-vuotias tai reilut 50-vuotias mies. Muistaakseni elokuvan esittelyssä kerrotaan, että yksi kohta elokuvassa (mahdollisesti elokuvan alussa) on kohtaus, jossa kyseinen muusikko menee taksin kyytiin ja kuskin kysyessä, että minne mennään, niin hän vastaa, että 15 vuotta taaksepäin tai jotain sen suuntaista.

Elokuvassa kyseinen mies tapaa naisen, joka on myös muusikko ja he rakastuvat. Samalla mies saa kadottamansa elämänhalun takaisin ja elokuvassa kerrotaan heidän rakkaudestaan. Elokuvan lopussa mies kuolee onnettomuudessa, mahdollisesti helikopterin tippuessa maahan hänen ollessaan sen kyydissä. Miehen kuoltua nainen laulaa itkien miehen esittämää ja mahdollisesti tekemää englanninkielestä kappaletta.

Ostin elokuvan 2000-luvun alussa vhs-kasettina, mutta muistaakseni elokuva valmistui jo joskus 1970-luvun lopulla. Elokuvassa miespääosan esittäjällä on partaa ja ainakin sen vhs-kasetin kannessa hän oli yläruumis paljaana painautuneena naispääosan esittäjän kanssa vastatusten kasvotusten. Olen pahallani, että en muista tästä elokuvasta tämän enempää, mutta juuri siksi en osaa etsiä sen nimeä netistä itse.

Answer

Answered
Last updated

Voisiko miesnäyttelijä olla Kris Kristofferson ja elokuva A Star is Born (Tähti on syttynyt) vuodelta 1976, http://www.rogerebert.com/reviews/a-star-is-born-1976 . Naispääosassa on Barbra Streisand.

1 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Hei! Onko yhtään vinkkiä mistä tämän elokuvan voisi löytää? Nimenomaa 1976 version? Olen etsinyt vuosia enkä löydä mistään. Kohtahan tästä tulee ensi-iltaan 4. versio.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.