Milloin Suomessa muutettiin viikonpäivien numerointia siten, että sunnuntaista tuli viikon seitsemäs päivä, aikaisemman ensimmäisen päivän sijaan?

Posted

Milloin Suomessa muutettiin viikonpäivien numerointia siten, että sunnuntaista tuli viikon seitsemäs päivä, aikaisemman ensimmäisen päivän sijaan?

Answer

Answered
Last updated

Viikon aloituspäivää muutettiin vuonna 1973, jolloin maanantai vahvistettiin viikon ensimmäiseksi päiväksi.

"Kansainvälinen standardisoimisliitto ISO hyväksyi viikolle ja viikkonumeroinnille uudet standardit, jotka Helsingin yliopisto päätti ottaa käyttöön suomalaisissa kalentereissa vuoden 1973 alussa. Viikko tarkoittaa aina seitsemän päivän ajanjaksoa (kun aikaisemmin vuosi oli saattanut alkaa vaikkapa kaksi- vai viisipäiväisellä 'viikolla'). Viikon ensimmäinen päivä on aina maanantai." - Heikki Oja, Aikakirja 2013 (Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2013)

43 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Keskiviikko kuuluu olla nimensä mukaan keskellä viikkoa. Nyt torstai on keskellä viikkoa, ma ti ke TO pe la su.
Viikko alkaa sunnuntaista, tätä tukee historiakin. Su ma ti KE to pe la.
Keskiviikon molemmilla puolilla tulee olla kolme päivää.
Miksi kansainvälinen standardisoimisliitto ISO ei vaihtanut keskiviikkoa torstain paikalle ja torstaita keskiviikon paikalle?

Nyt minä tiedän milloin torstai on, kiitos.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.