Onko saatavana ohjeita (lomakkeita) perunkirjoituksen tekoa varten. Mitä lain mukaan perunkirjoituksessa pitää selvittää ja kuka sen voi tehdä?

Posted

Onko saatavana ohjeita (lomakkeita) perunkirjoituksen tekoa varten.
Mitä lain mukaan perunkirjoituksessa pitää selvittää ja kuka sen voi tehdä?

Answer

Answered
Last updated

Kirjakaupasta voi ostaa valmiita lomakkeita perunkirjoituksen tekoa varten. Myös asiakirjamalleja sisältävissä kirjoissa samoin kuin perunkirjoitusoppaissa on valmiita malleja.
Lain mukaan perunkirjoitus on toimitettava jokaisen Suomessa kuolinhetkellään vakituisesti asuneen
henkilön jälkeen.
Kirjassa Puronen, Pertti: Näin teen perukirjan itse (Kauppakaari, 1999) mainitaan että perunkirjoituksen
toimittamisvelvollisuus on ensisijaisesti sillä kuolinpesän osakkaista, jonka hoidossa pesä on (eloonjää-
neellä puolisolla, vainajan perillisillä tai testamentinsaajilla).
Teoksen mukaan ns. tavallisen pesän perukirjan pystyy maallikkokin tekemään itse. Sen sijaan "jos pe-
sään kuuluu yritysvarallisuutta tai se on huomattavan laaja, tai perinnönjättäjältä on jäänyt erilaisia jälkisäädöksiä (testamentteja), joku pesän osakkaista on alaikäinen tai muusta syystä vajaavaltainen tai
pesän osakkaat ovat riitaisia, tehtävä on syytä antaa ammatilaisen tehtäväksi".
Tarkemmat ohjeet perunkirjoituksen sisällöstä löytyvät mm. kirjoista:
Puronen, Pertti: Näin teen perukirjan itse (Kauppakaari, 1999)
Aarnio, Aulis: Perunkirjoitusopas (Lakimiesliiton Kustannus, 1997)
Kodin lakitieto 2 : asiakirjamalleja (WSOY, 1999)
Asiakirjamalleja. - 7.uud.p (Kauppakaari, 1998)
Norri, Matti: Perintö ja testamentti : käytännön käsikirja (Kautelaari, 1994)

41 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.