Minulle on saapunut muutama kirja ja cd. Eli jos joku muu henkilö noutaa, niin pitääkö olla valtakirja?

Posted

Minulle on saapunut muutama kirja ja cd. Eli jos joku muu henkilö noutaa, niin pitääkö olla valtakirja?

Answer

Answered
Last updated

Kirjastokortti on henkilökohtainen, mutta varauksia voi noutaa toisen puolesta.

Espoon kaupunginkirjaston käytäntöjen mukaan on kaksi vaihtoehtoista tapaa toimia:

1)Varausten noutaja lainaa varaukset omalle kirjastokortilleen. Noutajan ei siis välttämättä tarvitse ottaa mukaansa sen henkilön kirjastokorttia, joka alkujaan on varaukset tehnyt. Paperisia tai sähköpostitse tulleita noutoilmoituksiakaan ei tarvita. Hakijan pitää vain muistaa kenen nimellä varaukset hyllyssä odottavat. Lainatut varaukset poistetaan sitten varaajan tiedoista, jotta ne eivät palautuksen jälkeen lähde tulemaan samalle ihmiselle uudestaan.

2)Jos hakija lainaa varaukset varaajan kortille, tarvitsee hän mukaansa päivätyn ja allekirjoitetun valtakirjan. Paperi on vapaamuotoinen, mutta kertaluonteinen – ja siksi siinä pitää ehdottomasti mainita, mitä varten valtakirja on, esimerkiksi juuri tiettyjen varausten hakemiseksi valtakirjan antajan kortilla. Jos lähetät jonkun hakemaan varauksia puolestasi joskus toistekin, sinun täytyy aina laatia uusi valtakirja jokaiselle noutokerralle erikseen.

Mutta mikäli hakija lainaa aineiston omalle kortilleen, valtakirjaa ei tosiaankaan tarvita. Mahdolliset varausmaksut noutaja voi maksaa toisen puolesta tai vaihtoehtoisesti maksut lisätään varaajan tietoihin.

1 votes
Was this answer helpful?
Keywords
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Eli jos kaverin sattuu kertomaan, että hän on varannut jonkin kirjan ja se on tullut, niin minä voin käydä hakemassa sen... ja kaveri jää nuolemaan näppejään?

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.