Mitkä ovat tärkeimmät etapit Suomen kirjastolaitoksen kehityksessä? Ensimmäinen kirjakokoelma, jota voidaan pitää kirjastona? Ensimmäinen lainakirjasto?…

Posted

Hei!

Mitkä ovat tärkeimmät etapit Suomen kirjastolaitoksen kehityksessä? Ensimmäinen kirjakokoelma, jota voidaan pitää kirjastona? Ensimmäinen lainakirjasto? Nykymuotoisen vapaasti kansalaisten käytössä olevan kirjaston syntyaika?

Answer

Answered
Last updated

Suomen varhaisimmat kirjakokoelmat olivat luostarikirjastoja ja kirkkojen kirjakokoelmia. Turun Akatemian kirjasto perustettiin vuonna 1640.

Jonkinlaisia sivistyneistön lukuseuroja toimi Suomessa jo 1600-luvulla. Lukuseurat yleistyivät 1700-luvun lopulla. Suomen ensimmäinen lainakirjasto syntyi Vaasaan vuonna 1794, kun Vaasan Luku-seuran kirjasto ryhtyi lainaamaan kirjoja kaikille kaupunkilaisille, ei pelkästään lukuseuran jäsenille.

Tähän asti kaikki Suomen kirjastot olivat ruotsinkielisiä eikä suuri suomekielinen rahvas näistä kirjastoista hyötynyt.

Kansallisen heräämisen aikaan hieman ennen 1800-luvun puoliväliä ylioppilat ja sivistyneistö ryhtyivät perustamaan kirjastoja tavalliselle suomenkieliselle kansalle. 1900-luvun alussa kansankirjastot muutettiin Amerikasta saapuneiden aateiden vaikutuksesta vähitellen kaikille kansankerroksille suunnatuiksi yleisiksi kirjastoiksi.

Lisää tietoa alla olevista linkeistä:

Lähteet:
http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/0viestinta/informaatiot…
http://www.vaasa.fi/WebRoot/380444/Vaasa2010SubpageKirjasto.aspx?id=104…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansankirjasto
http://www.pori.fi/kirjasto/toimipaikat/ahlaistenkirjasto/ahlaistenkirj…

Lisätietoa aiheesta mm. Ilkka Mäkisen toimittamasta kirjasta: Suomen yleisten kirjastojen historia (BTJ 2009)
http://www.helmet.fi/record=b1907248~S9*fin

3 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Vastaaja toteaa, että ensimmäinen lainakirjasto oli Vaasassa (1794-), ja huomauttaa sitten että suuri suomenkielinen rahvas ei hyötynyt kirjastoista. Eikös Vaasassa ollut ruotsinkielinen enemmistö vielä viime vuosisadan alkaessa? Ympäristön rannikkokunnat sekä etelä- että pohjoissuuntaan olivat vielä vahvemmin ruotsinkielisten talonpoikien ja kalastajien asuttamia (jos olen väärässä, niin mikä on toisenlaisen tiedon lähdeteos?).

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.