Mitä ongelmia on filosofisessa antirealismissa? Mitä vasta-argumentteja on olemassa?

Posted

Mitä ongelmia on filosofisessa antirealismissa? Mitä vasta-argumentteja on olemassa?

Answer

Answered
Last updated

Realismi filosofiassa tarkoittaa katsomusta, jonka mukaan on olemassa tietoisuudesta riippumaton ulkomaailma. Antirealismilla voidaan tarkoittaa monia erilaisia realismin vastaisia katsantokantoja filosofiassa, esimerkiksi nominalismia, fenomenalismia tai idealismia.

Nominalismi kieltää yleiskäsitteiden olemassaolon, eli nominalisti uskoo maailman koostuvan pelkistä yksilöistä. Ei ole olemassa esimerkiksi yleistä luokkaa "kissat", vaan pelkästään kissayksilöitä. Nominalismin ilmeisenä ongelmana on, että ihmiset kuitenkin mieltävät osan asioista keskenään samankaltaisiksi, ja näin ollen asiat väistämättä tulevat kuuluneiksi jonkinlaisten yleiskäsitteiden alaisuuteen. Voidaan argumentoida, ettei ajattelu ylipäätään ole mahdollista, ellei asioita tavalla tai toisella voida luokitella.

Fenomenalismi on käsitys, jonka mukaan fysikaaliset oliot eivät ole olemassa itsessään, vaan ainoastaan aika-avaruudessa aistein havaittuina ilmiöinä. Fenomenalismin keskeisenä vasta-argumenttina on se, että ihminen voi esimerkiksi aistiharhoja kokiessaan aistia myös kohteita, jotka eivät todellisuudessa ole olemassa. Fyysisiä kohteita ei siis ole järkevää määrittää pelkästään aistihavaintojen perusteella.

Idealismi voi tarkoittaa monia eri asioita. Yleensä sillä filosofiassa tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan todellisuus on olemassa vain mielessä tai jollakin tavalla mielen rajoittamana. Vasta-argumenttina voidaan esittää, että arkijärki osoittaa joidenkin asioiden olevan todellisia, olipa niitä ajateltu tai ei.

Lisätietoja:

Airaksinen, Timo: Lukion filosofia : Tieto ja maailman rajat (Otava 1995)
Filosofian sanakirja (WSOY 1999)
Lacey, A. R.: A dictionary of philosophy (Routledge 1993)
Salonen, Toivo: Filosofian sanat ja konseptit (Lapin yliopisto 2003)

Lisäksi Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu on hyvät suomenkieliset artikkelit useimmista antirealismiin liitetyistä käsitteistä.

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.