Mikä on sanan karistin etymologia? Myllypurossa on Karistimentie, ja ihmettelemme mitä se mahtaa tarkoittaa? Kiitos!

Posted

Mikä on sanan karistin etymologia?
Myllypurossa on Karistimentie, ja ihmettelemme mitä se mahtaa tarkoittaa?

Kiitos!

Answer

Answered
Last updated

Yleiskielestä karistin-sanaa ei löydy, mutta suomen kielen murteissa sillä on useitakin merkityksiä. Suomen murteiden sanakirjan (6. osa, 1999) mukaan karistin voi murteen mukaan olla "pyörivään myllynkiveen vastaava keppimäinen laite, joka siirtää tärisevän liikkeen jyvätuuttiin t. -kaukaloon ja aiheuttaa siten jyvien valumisen kiven silmään" tai se voi tarkoittaa liukuesteitä tai reen jarrulaitteita tai muuta esinettä johon karistetaan esim. kengistä roskat oven ulkopuolella. Se voi tarkoittaa myös teuraseläimen ristiselkää, sukkulan käämin akselipuikkoa tai käsikivien vääntötankoa. Sana esiintyy myös monissa yhdyssanoissa, mm. karistinkaukalo, karistinkivi, karistinluu, karistinpuu ja karistinrauta.

Varsin monimerkityksinen sana siis. Vaikea sanoa, mihin näistä merkityksistä se Helsingin Myllypurossa liittyy. Myllypuro on saanut nimensä Viikin peltojen laskuojan Skogsbäckin varrella olevan pienen myllyn, Grötkvarnin, mukaan (Lähde: Anne Valkonen, Myllypuro: kartanon takamaista monikulttuuriseksi kaupunginosaksi, 2005). Ehkä ensimmäinen, myllyyn liittyvä merkitys, on tässä tapauksessa oikea.

26 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

"Yleiskielestä karistin-sanaa ei löydy" !?
Tarkoitetaanko ehkä, että sitä ei ole modernissa Kielitoimiston sanakirjassa? Sinne on mahdutettu vain nykyisen yleiskielen keskeisin sanasto, joten sanan puuttuminen kirjasta ei tarkoita ettei sitä olisi kielessä.

Karistin on hakusanana Nykysuomen sanakirjassa, joka on vanhempi ja merkittävästi laajempi yleiskielen hakuteos. "Karistin" tulee sen mukaan verbistä "karistaa", ja esimerkeissä on "Karistin säätää jyvien valumisen myllyn kiven silmään" (siis kuten joissakin murteissakin).
https://www.kotus.fi/sanakirjat/muut_sanakirjat/nykysuomen_sanakirja_%2…

Helsingissäkin kadunnimiä käsittelee erityinen komitea tai toimikunta. Millaisen vastauksen kirjastonhoitaja sai ao. virastosta?

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.