Etsin tietoa sadusta, jonka muistan joskus aikoinaan lukeneeni. Satu saattoi olla suomalainen, en tosin ole varma. En muista nimeä enkä kirjailijaa, vain…

Posted

Etsin tietoa sadusta, jonka muistan joskus aikoinaan lukeneeni. Satu saattoi olla suomalainen, en tosin ole varma. En muista nimeä enkä kirjailijaa, vain juonen pääpiirteissään. Sadussa esiintyi poika, joka karkasi ilkeiltä vanhemmiltaan (jotka olivat jonkinmoisia velhoja tai noitia) ja haaksirikkoutui myrskyssä saarelle, joka katosi meren syvyyksiin ja ilmestyi taas pinnalle tietyin väliajoin. Saaren yllä lenteli aina lintuja, jotka olivat oikeasti noiduttuja lapsia. Poika itse joutui muuntautumaan linnuksi ja lentämään meren yli noitavanhempiensa luo kerätäkseen heiltä pari veripisaraa lumouksen murtamiseksi.

Olen etsimällä etsinyt tietoa internetistä, muttei ole onnistanut. Olisin todella kiitollinen, jos jostain selviäisi mikä kyseinen satu mahtaisi olla.

Tiedän, että sadun pohjalta on tehty joskus 80- tai 90-luvulla teatteriesitys, jossa esiintyi Heikki Kinnunen. Muuta en valitettavasti ole saanut selville.

Answer

Answered
Last updated

Satu on varmaankin Laura Sointeen Hukkasaaren salaisuus. Sadun pojan nimi on Palda, ja sen tapahtumat ovat kovasti muistamasi kaltaisia. Sitä on myös esitetty Helsingin kaupunginteatterissa.

Satu on alunperin ilmestynyt Sointeen kirjassa Varjojen linnan prinssit ja muita satuja vuonna 1918, mutta löytyy myös Sointeen kirjoista Satuja ja Seikkailusatuja. Näytelmänä se on julkaistu vuonna 1993.

Kirjaa on myös kirjastoissa, täältä löydät tiedot Helmetin kokoelmista:

http://www.helmet.fi/search~S9*fin/t?SEARCH=hukkasaaren&searchscope=9

Tiedot näytelmästä löytyvät Näytelmät.fi-sivuilta:

http://www.naytelmat.fi/index.php?view=playListShow&id=2500

5 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.