Tarpianjoen Haihunkoski virtaa aivan Viialan keskustassa. Mikähän sAnan haihu alkuperä?

Posted

Tarpianjoen Haihunkoski virtaa aivan Viialan keskustassa.
Mikähän sAnan haihu alkuperä?

Answer

Answered
Last updated

”Suomalainen paikannimikirja” (Karttakeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007) ei valitettavasti tunne paikannimeä ”Haihunkoski”, enkä onnistunut muistakaan lähteistä löytämään tietoa sen alkuperästä. ”Suomen murteiden sanakirja” (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Valtion painatuskeskus, 1988) ei tunne sanaa ”haihu”, joten se ei liene ainakaan siinä muodossa käytössä murteissa. Esitän kuitenkin pari omaa epävarmaa ehdotusta, joilla voisi olla jotakin tekemistä nimen kanssa.

”Suomalainen paikannimikirja” mainitsee Tampereella sijaitsevan kaupunginosan Haihara, jonka nimessä on samankaltaisuutta tuon Viialassa sijaitsevan kosken kanssa. Maija Louhivaaran mukaan nimi olisi syntynyt sanasta ”haikka”, joka merkitsee ’kannasta’ tai ’pitkän niemen kapeampaa paikkaa’. Toisaalta Haihu oli myös ennen kylä Turussa, joten sillä voisi olla jotakin tekemistä nimen kanssa, vaikka paikat ovatkin etäällä toisistaan. Haihu on myös sukunimi, mutta senkään alkuperästä ei löytynyt tarkempia tietoja.

Toisaalta ”haihu” voisi liittyä verbiin ”haihtua”, sillä eräissä murteissa se voi taipua imperatiivimuodossa ja kielteisenä juuri tuohon muotoon (kirjakielen käsky ”haihdu” > murteiden ”haihu”, ”ei haihdu” > ”ei haihu”). Hyvin lähellä sitä on myös murteissa käytetty sana ”haiku”, joka merkitsee ’savua, katkua, usvaa’.

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.