Monellako suomalaisella (yli 35 vuotiaalla) on akateeminen loppututkinto?Joko ylempi korkeakoulututkinto tai ylempi AMK-tutkinto?

Posted

Hei,Monellako suomalaisella (yli 35 vuotiaalla) on akateeminen loppututkinto?Joko ylempi korkeakoulututkinto tai ylempi AMK-tutkinto?

Answer

Answered
Last updated

Tilastokeskuksen tilastotietietokannan mukaan 35 vuotta täyttäneitä ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneita suomalaisia oli 235 317 vuonna 2008; vuoden 2009 tietoja ei ole vielä saatavilla. Tilastokeskuksen tiedoista ei valitettavasti käy ilmi, onko tuohon lukuun laskettu mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet vai ainoastaan yliopistossa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on kuitenkin ollut sen verran vähän aikaa käytössä, ettei sen puuttuminenkaan varmaan vääristäisi lukua kovin suuresti.

Tiedot saa esiin osoitteesta http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/kou/vkour/vkour_fi.asp löytyvästä tietokannasta perusasteen jälkeisiä tutkintoja suorittanut väestö koulutusasteen, maakunnan ja ikäryhmän mukaan 2007-2008. Taulukosta voi halutessaan tarkastella tilannetta eri ikäryhmissä tai eri puolilla Suomea.

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Vastaus v. 2010: "- - ei valitettavasti käy ilmi, onko tuohon lukuun laskettu mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet vai ainoastaan yliopistossa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet."
Onko nykyään mahdollista suorittaa "ylempi ammattikorkeakoulututkinto" yliopistossa?

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.