Millaisiin töihin sosionomin tutkinnolla tyypillisimmin sijoitutaan?

Posted

Millaisiin töihin sosionomin tutkinnolla tyypillisimmin sijoitutaan?

Answer

Answered
Last updated

Sosionomin tutkintonimikettä käytetään kahdesta eri tutkinnosta:

- nykyään nimikettä sosionomi (amk) käytetään sosiaali- ja terveysalan (ja aluksi myös kasvatusalan) ammattikorkeakoulututkinnosta.
- 1990-luvun alkupuolelle saakka sosionomi oli alempi yhteiskuntatieteellinen korkeakoulututkinto, joka suoritettiin yliopistossa. Vanhempi nimike tutkinnolle oli sosiaalihuoltajatutkinto. Näiden tutkintojen myöntäminen lopetettiin 1990-luvun alkuun mennessä.
On siis kaksi eri sosionomin tutkintoa, jotka antavat eri kelpoisuudet.
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosionomi)

Nykyisen sosionomin ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut toimii sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muissa hyvinvointipalveluissa niin julkisella kuin yksityisellä sektorillakin sekä kansalaisjärjestöjen palveluksessa. Tehtäväaloja ovat mm. varhaiskasvatus, nuorisotyö, lastensuojelu, päihde- ja kriisityötyö, mielenterveystyö, monikulttuurinen työ, työvoimapalvelut, kuntoutus sekä vanhus- ja vammaistyö. (http://www.oph.fi/koulutusoppaat/amkopinnot/fi/070303218.html)

Työministeriön ylläpitämän Ammattinetti-sivuston mukaan ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut sosionomi toimii mm. seuraavissa ammateissa: diakoniatyöntekijä, kehitysvammaisten ohjaaja, kuntoutusohjaaja, nuoriso-ohjaaja, nuorisosihteeri, perhepäivähoidon ohjaaja, sosiaalialan laitoksen johtaja ja sosiaaliohjaaja.
(http://www.ammattinetti.fi/c/portal/layout?p_l_id=1.1)

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Erinomaista, että vastaaja otti huomioon sekä nimikkeen varhaisemman käytön että vastaushetken tilanteen. Monen alan tutkintonimikkeet (ja joskus pohjakoulutusvaatimukset) ovat muuttuneet vuosikymmenten mittaan, mutta sitä eivät kommentoijat aina ota huomioon.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.