Haluaisin tietää merkitykset nimille Ada ja Veeti.

Posted

Haluaisin tietää merkitykset nimille Ada ja Veeti.

Answer

Answered
Last updated

Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Ada on hepreaksi jalokivikoru, Vanhassa testamentissa Kainin pojanpojan Lemekin ja patriarkka Jaakobin pojan Esaun vaimo, kirkkohistoriassa ranskalainen nunna ja naispyhimys Mansista 600-luvun lopulta. Suomen ruotsalaisessa almanakassa nimi oli 30.10. vuoteen 1999, siinä Ada lienee tulkittu alkuaan saksalaiseksi lyhentymäksi Adal, Adel-(aatelinen, jalosukuinen) alkuisista nimistä.Meillä Adaa on käytetty myös Adalmiinan ja Adolfiinan kutsumamuotona.
Vuoden 2000 suomalaiseen kalenteriin tuli muoto Aada 16.12, jolloin myös ruotsinkielisessä almanakassa Ada siirtyi tälle päivälle.

Veeti ja Veetu ovat Fredrikin ja Ferdinandin suomalaisia muunnoksia.
Fredrik taas on alkuaan germaanien rauhallinen hallitsija, rauhan valtias. Ferdinand on muinaissaksan ”urhea puolustaja”.
Suosittu nimi muunnoksineen monissa kielissä, esim. saksan Friedrich, Fritz, englannin Freddy, hollannin Frederik, espanjan Federico.
Veeti on tullut suomalaiseen almanakkaan vuonna 2005, nimipäivä on 3.4.(Lähteet: Riihonen, Eeva. Mikä lapselle nimeksi?, Vilkuna, Kustaa. Etunimet)

5 votes
Was this answer helpful?
Keywords
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

ihmettelen veeti-nimen suurta suosiota. nyt selvisi senkin alkuperä.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.