Hyvä käytös on kaiken a ja o.Meille on tullut kiistaa,asiasta kumpi astuu hissiin ensin,mies vai nainen.Eli mitähän sanoo hyvän käytöksen kultaiset säännöt…

Posted

Hyvä käytös on kaiken a ja o.Meille on tullut kiistaa,asiasta kumpi astuu hissiin ensin,mies vai nainen.Eli mitähän sanoo hyvän käytöksen kultaiset säännöt,asiaan?

Answer

Answered
Last updated

Sirkka Lassilan kirjassa Uusi käytöksen kultainen kirja, ISBN 951016030X, kerrotaan sivulla 173 kuinka ollaan kohteliaana hississä. Muistutetaan, että vanhoina hyvinä aikoina herrasmies päästi naisen ulos hissistä poistumalla ensin itse käytävään ja palasi sitten takaisin. Todetaan, että nykyään sellainen ei ole enää tarkoituksenmukaista. Kirjan mukaan nykyään noudatetaan järkevyysperiaatetta naisen ja miehen ollessa yhdessä liikkeellä. Miehen tulee kuitenkin esim pyöröovissa ja rullaportaissa mennä edeltä ja huolehtia, että nainen selviää kunnialla perässä. Ilmeisesti hissiin astumista ei pidetä niin vaarallisena tilanteena, että miehen tulisi olla siinä erityisesti naisen tukena. Kyseinen kirja ei siis kehota astumaan hissiin tietyssä järjestyksessä vaikka siinä onkin kovin seikkaperäisiä ohjeita moneen muuhun tilanteeseen. Tietysti kehotetaan kuitenkin auttamaan hississä matkustavia henkilöitä, joilla on jostain syystä hankaluuksia liikkua.

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Yhtaikaa ulko-ovella. Kumpi ensin ? Ulos tulossa oleva vai sisään tuleva ?

Ulos tulossa oleva ensin.

Näin on neuvottu jo kauan: metron ja ratikan ovilla ensin ulos, sitten sisään.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.