Minulla on kirja hukassa. En muista kirjan nimeä enkä tekijää. Tässä kirjasta vähän: Kirjan nimi on tyyliä "Rouva X:n vauhdikas päivä". Kirja kertoo ensinnäkin…

Posted

Minulla on kirja hukassa. En muista kirjan nimeä enkä tekijää. Tässä kirjasta vähän:
Kirjan nimi on tyyliä "Rouva X:n vauhdikas päivä". Kirja kertoo ensinnäkin sähkökitaraa soittelevasta isästä, joka jää vauvan kanssa kahden, kun äiti lähtee töihin. Lapsi huutaa kovasti, koska taitaa olla hampaita tulossa. Isä soittaa omalle äidilleen, joka lähtee jostain rämeen laidalta erilaisilla kulkupeleillä (mm.lentokoneella) apuun. Hän tuo hunajakakun mukanaan.
Homman avainsana on seuraava runonpätkä, jota isä laulaa lapselleen (se menee suunnilleen näin): Tuutilullaa lapsukainen, taidat saada hampaita/niitä tulee pitkä rivi uusia ja kauniita/älä kiltti enää huuda pidä suuta pienempää/kohta herkun hunajaisen mummi sulle kiidättää."
Haluiaisin lukea kirjan nuoremmalle lapselleni. Vanhemmalle luin joskus kaksi vuotta sitten.
Kiitos mahdollisesta vastauksesta.

Answer

Answered
Last updated

Kuvailemasi kuvakirja on Margaret Mahyn Kunnon isoäidin vauhdikas päivä. se on ilmestynyt Kustannus-Mäkelä Oy:n suomentamana vuonna 1993.

4 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Hei!
Mikähän on sellainen kirja, jonka tarinassa ihmiset elävät omassa erikoisessa yhteisössään normiyhteiskunnan ulkopuolella, ylhäällä New Yorkin katoilla?
En muista nimeä enkä tekijää, mutta kirja oli jännittävä ja tuli luettua parikin kertaa teini-ikäisenä. Luulen, että kirja on julkaistu 1980-luvulla.
Ärsyttävää, kun ei muista eikä osaa jäljittää ko. kirjaa!

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.