Asiani koskee yhtä aikoinaan Forssa Oyn rakennuttamaa kylpy- ja pesulaitosta. Olen laatimassa rakennuksesta artikkelia paikalliseen kotiseutuhistoriaan…

Posted

Hei!

Asiani koskee yhtä aikoinaan Forssa Oyn rakennuttamaa kylpy- ja pesulaitosta. Olen laatimassa rakennuksesta artikkelia paikalliseen kotiseutuhistoriaan käsittelevään vuosikirjaan. Rakennus on myös itselleni henkilökohtaisesti merkittävä, sillä se on toiminut kotitalonani syntymästäni aina varhaisaikuisuuteen asti.

Kyseistä kiinteistöä alettu rakentaa 1889. Sittemmin rakennusta on remontoitu usempaankin otteeseen. Minulla on käytössäni alkuperäiset 1889 sekä vuonna 1955 ja 1990 toteutettujen remonttien rakennepiirustukset, Enää puuttuu vuonna 1933 tehdyn remontin piirustukset, jotka oli laatinut tamperelainen Paavo Tiitola. Piirustuksia ei löydy niin Forssan museon, Forssan kaupungin eikä myöskää Elinkeinoelämän keskusarkiston arkistoista.

Google haun perusteella Paavo Tiitoloita löytyy useampikin, mutta oletettavasti kyseisten muutostöiden takana on ollut arkkitehti Paavo Tiilola (s. 1899) joka on työskennellyt isänsä Heikki Tiitolan perustamassa rakennus- sittemmin arkkitehtitoimistossa.

Nyt siis kysynkin, mistä voisin vielä mahdollisesti tiedustella mahdollisia Paavo Tiitolan laatimia piirustuksia?

Hyvää kohta alkavaa vuotta 2026!

Answer

Answered

Hei!

Voit kokeilla vielä näitä:

0 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.