Mikä on verbin "lojua" alkuperä?

Suomen etymologinen sanakirja kertoo sanan lojua alkuperästä "lojua (Kal; yl.) ’olla pitkällään, maata’ / ’faul liegen, umherliegen’, lojoa, lojoilla, lojottaa id., lojahtaa (KaakkSm) ’levähtää’, lojallaan, lojollaan ’pitkällään’, lojo (Gan 1787; paik. murt.) ’laiskuri, vetelys’, loi (Jusl 1745) id. ~ ka lojottoa ’lojua, loikoa’, lojallah ’pitkällään’ | vi loja (Wied) ’ryysyläinen’, ? loidus ’velttous’ (kuuluu joko tähän tai sanan loitia yhteyteen).

Deskr. pesyettä, jonka yhteyteen kuulunevat ainakin loikoa ja loitia, ehkä myös loiva jne. (ks. näitä). — Epäselvä on sanueen suhde sanaan nr loj ’veltto, hidas, saamaton’. "

Voit etsiä lisätietoja sanakirjan artikkeliin linkitetyistä tiedoisa. 
 

Suomen etymologinen sanakirja