Vöyriläinen yhtye KAJ voitti Ruotsin ehdokkuuden, oliko sama yhtye Suomen UMK ehdokkaana niiden hylättyjen joukossakaan?

Posted

Vöyriläinen yhtye KAJ voitti Ruotsin ehdokkuuden, oliko sama yhtye Suomen UMK ehdokkaana niiden hylättyjen joukossakaan?

Answer

Answered

KAJ-yhtyeen Axel Åhman on kertonut Ylen haastattelussa 28.11.2024, että osallistuminen Melodifestivalen-kilpailuun lähti liikkeelle kutsusta: "Karin Gunnarsson, kilpailun tuottaja, oli löytänyt meidät ja pyysi meitä hakemaan mukaan. Kirjoitimme biisin ja lähetimme sen, ja se valittiin kilpailuun." 

Ruotsalainen Expressen-lehti kysyi yhtyeeltä 22.2.2025 miksi he osallistuvat juuri Ruotsin Melodifestivaleniin. Yhtye vastasi, että he ovat aina kirjoittaneet kappaleensa ruotsiksi. Melodifestivalen on Pohjoismaiden suurin viihdeohjelma, joten kun sieltä soitetaan, kutsu otetaan vastaan. 

Suomen Uuden musiikin kilpailun (UMK) 2025 biisihakuun lähetettiin yhteensä 485 kappaletta, joista seitsemän kappaletta valittiin UMK:n finaaliin. Yle ei ole julkistanut listaa kaikista kilpailuun lähetetyistä kappaleista. UMK:n säännöissä sanotaan, että kilpailuun lähetetyllä demolla ei saa osallistua muiden maiden Eurovision Song Contest -karsintoihin. 

1 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Melodifestivalin tuottaja oli lukenut ruotsalaisesta sanomalehdestä yhtyettä esittelevän kirjoituksen, joka oli suomenruotsalaisen journalistin tekemä.

Vastauksen asiasanoituksen "Kaj", "Melodifestivalen" ja "Uuden musiikin kilpailu" eivät toimi linkkeinä - vaikka kilpailujen nimet sisältyvät asiasanaluetteloon.
Yhtyeen nimeä siellä ei vielä ole. Sitä paitsi se kirjoitetaan kokonaan versaalein KAJ (kirjasto kysyköön vaikka Språkinstitutetista).

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.