Hei! Minulla oli varauksessa yli vuoden Vladimir Nabakovin Lolita, mutta tiedusteltuani varauksen tilaa minulle soitettiin, että Vaski kirjastosta ei löydy enää yhtään kappaletta (vaikka näytöllä luki "saatavilla" 2 kpl.). Unohdin siinä samalla kysyä, että eikö sitä voisi tilata. Eli olisiko mahdollista tilata tuo kirja Vaskiin? Periaatteessa en haluaisi ostaa omaksi, koska todennäköisesti luen sen vaan yhden kerran ja antikvaareissakin sidotut kappaleet ovat kalliita.
Answer
Varaus on lienee ollut tehtynä vuoden 2014 pokkaripainokseen. Tämän painoksen tietueessa ei ole enää yhtäkään nidettä jäljellä - mikä ei ole ihme, sillä pokkarit kärsivät kirjastokäytössä ja ovat nopeasti poistokunnossa. Nabokovin Lolitasta on saatavilla vanhempia painoksia, joista osaa näkyy olevan eri kunnissa myös hyllyssä. Teos on ollut ainakin Turun kirjaston puutelistalla jo pitkään: Jäljellä olevat kappaleet ovat jo paljon kiertäneitä, uusimpia (jo yli kymmenen vuoden takaisia) painoksia ei ole toimittajilta saatavilla, ja antikvariaateissa teosta on tarjolla kovin satunnaisesti. Lisäkappaleita kaivataan kipeästi, ja niitä tilataan, kun mahdollisuus siihen osuu kohdalle.
Lolitan muita painoksia verkkokirjastossa:
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.316782
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.686642
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.2614007
Add new comment