Minua on jo jonkin aikaa vaivannut, miksi joissakin, varsinkin raskaan liikenteen autoissa on rekisterikilven ympärillä keltaruskea reunus. Mistään en ole…

Posted

Minua on jo jonkin aikaa vaivannut, miksi joissakin, varsinkin raskaan liikenteen autoissa on rekisterikilven ympärillä keltaruskea reunus. Mistään en ole oikein saanut selvää. Uteliaisuuttani on lisännyt, että myös useissa paketti- ja jakeluautoissa, mutta ei kaikissa on niin ikään keltaruskea reunus rekisterikilven ympärillä. Niinpä kysyn kirjastonhoitajalta
1) Miksi keltaruskea reunus rekisterikilven ympärillä?
2) Kuka niitä myöntää ja mitä ne maksavat?
3) Mitä hyötyä niistä on kuljetusliikkeelle?
4) Antavatko ne jotain oikeuksia ja jos niin millaisia?
5) Liittyykö niihin jotain rajoituksia?

Answer

Answered

Oranssit kehykset kuorma- ja pakettiautojen rekisterikilpien ympärillä ovat merkki siitä, että ajoneuvolla harjoitetaan kaupallista tavaraliikennettä, ja että ajoneuvon haltijalla on liikennelupa. Liikennelupaa haetaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta. Liikenneluvan pakollisuus riippuu siitä, kuinka painavaa ajoneuvoa ammattimaisessa tarkoituksessa kuljettaa. 

Hakemusmaksu on 290 euroa. Liikennelupaan sisältyy monenlaisia yksityiskohtia ja velvoitteita, joista löytyy lisää tietoa Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n internetsivuilta: Liikennelupa - SKAL.

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.