Toive koska on oikea nimipäivä, tietoa tullut, ett joko 29.12 tai 4.6 aika iso ero, yhden tiedon mukaan joskus helmikuussa, anyway, montako Toive-nimistä tällä…

Posted

Toive koska on oikea nimipäivä, tietoa tullut, ett joko 29.12 tai 4.6 aika iso ero, yhden tiedon mukaan joskus helmikuussa, anyway, montako Toive-nimistä tällä hetkellä on Suomessa ?

Answer

Answered

Almanakan ulkopuolelle jääviä etunimiä on paljon. Monille näistä on mahdollista osoittaa nimipäivä, niin kuin Pentti Lempiäisen 80-luvun lopulla laatima Nimipäivättömien nimipäiväkirja osoittaa. Kirjan nimipäivät ovat Lempiäisen valintoja, mutta hyvin perusteltuja ja selkein kriteerein tehtyjä, joten niitä voinee pitää niin lähellä "oikeita" kuin mahdollista.

Lempiäisen mukaan Toive, Toivi ja Toivikki, joista "Toivea ja Toivia käytetään sekä miehen että naisen nimenä, enemmän kuitenkin naisilla", ovat Toivon rinnakkaisnimiä ja sen mukaisesti hän sijoittaa ne nimipäivättömien kalenterissaan Toivon päivään 4. kesäkuuta.

Etunimenä Toive oli suosituimmillaan 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tämän jälkeen nimeä on useimpina vuosikymmeninä annettu niin vähän, että Digi- ja väestötietoviraston etunimipalvelu ei näytä nimien tarkkaa määrää ja sukupuolijakaumaa. 2000-luvun puolella nimen on saanut parisenkymmentä tyttöä ja muutama poika.

Lähteet ja kirjallisuutta: 
Pentti Lempiäinen, Nimipäivättömien nimipäiväkirja
Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja 
Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön 
Toive | Etunimihaku | Nimi­palvelu | Digi- ja väestötietovirasto (dvv.fi)

2 votes
Was this answer helpful?
Keywords
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

DVV:n julkaisemassa taulukossa toistuu "alle 5", joka voi tarkoittaa vain yhtä tai enintään neljää. Siten Toive on 1.1.2000 - 9.2.2024 rekisteröity pojannimenä 3 - 12 kertaa. Tyttö-sarakkeessa on tarkat luvut, jokaisella vuosikymmenellä ainakin viisi, yhteensä 24.

Lehtijutuista voi päätellä, että tutkiville journalisteille DVV on antanut tarkempiakin tietoja.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.