Milloin koulu alkoi Turussa vuonna 1974?

Posted

Minä aloitin oppikoulun 1974, ja sitä on kulunut 50 vuotta 2024. En ole löytänyt tietoa, milloin koulu alkoi 1974 Turussa. Muistan, että silloin hankin Kansallisen Kirjakaupan ostokortin oppikoulun materiaalin ostoon.

Answer

Answered
Last updated

Vuonna 1974 koulut alkoivat 19. elokuuta. Koulut ovat todennäköisesti alkaneet ympäri Suomen samana päivänä, sillä vuonna 1974 julkaistun Turun kaupungin kunnalliskalenterin mukaan "koulutyö aloitetaan kouluhallituksen määräämänä päivänä elokuussa ja päätetään toukokuun viimeisenä arkipäivänä". Aloituspäivämäärä selviää esimerkiksi Turun suomalaisen yhteiskoulun sekä Turun lyseon vanhoista toimintakertomuksista.

4 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Vuonna 1974 ei oppikouluja enää aloitettu YMPÄRI SUOMEN.

Oppikoulun iltalinjalla oli vähemmän koulupäiviä. Esimerkiksi omassa koulussani 1970-luvun alkupuolella aloitimme syyskuun ensimmäisenä arki-iltana; päivälinjalaisten aloituspäivä oli ollut aikaisemmin, elokuussa.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.