Miksi Suomen vaakunassa on leijona, vaikkei se edes ole kotoperäinen eläin?

Posted

Miksi Suomen vaakunassa on leijona, vaikkei se edes ole kotoperäinen eläin?

Answer

Answered

Sisäministeriön sivuston mukaan Suomen vaakuna on esiintyy ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan 1580-luvulla valmistuneessa hautamonumentissa.  Vaakunaa käytettiin Ruotsin valtakunnan Pohjanlahden itäpuolisten alueiden tunnuksena vuoteen 1809 ja sen jälkeen keisarillisen Venäjän Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunana ja sittemmin itsenäisen Suomen vaakunana.

Helsingin Yliopiston sivustolla heraldikko Anton Eskola kertoo seuraavasti: "Ensimmäinen tunnettu Suomen vaakuna on Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä vuodelta 1580. Haudan on veistänyt flaamilainen William Boy, mikä tekisi leijonasta hänen oivalluksensa. Leijona viittaa Ruotsin vaakunassa olevaan Bjälbö-suvun vaakunan leijonaan, mutta luultavasti myös Flanderin kreivien vaakunaan, jossa on hyvin samantapainen leijona. Oletettavasti Boy päätti käyttää hyväksi havaittua mallia."

Lisää tietoa voi hakea vaikka Kimmo Kiljusen kirjasta Leijonasta siniristiin : Suomen liput ja historia (Into, 2018).

Viitattu 27.11.2023

8 votes
Was this answer helpful?
Keywords
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Leijonan kuva on kymmenien kaupunkien, maakuntien, läänien, osavaltioiden... vaakunoissa eri puolilla leijonatonta Eurooppaa.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.