Syntyessäni vuonna 1946 Helsingissä minulla oli kitahalkio. Mistä saan tiedon, milloin ja missä kitahalkio on leikattu/ korjattu?

Posted

Syntyessäni vuonna 1946 Helsingissä minulla oli kitahalkio. Mistä saan tiedon, milloin ja missä kitahalkio on leikattu/ korjattu?

Answer

Answered
Last updated

Huuli- ja suulakihalkioiden hoito on ollut Suomessa keskitetty.  Pitkään leikkauksia tehtiin vain Helsingissä, vuonna 1998 ne aloitettiin myös Oulussa. Ensimmäiset leikkaukset Suomessa tehtiin sodan aikana. Leikkauksia tehtiin silloin Mehiläisen sairaalassa, Punaisen Ristin Invalidisairaalassa sekä väliaikaisessa sairaalassa Unioninkadulla.  Vuonna 1948 Helsingin Katajannokalle perustettiin Suomen Punaisen Ristin Plastiikkasairaala, johon halkiolasten leikkaukset ja hoito keskitettiin. Vuonna 1975 yksikön nimi muutettiin Huuli- ja suulakihalkiokeskukseksi (Husuke), ja 1984 se siirtyi HYKS:n alaiseksi. Yksikkö toimi monessa eri paikassa, kunnes toiminta siirtyi vuonna 1993 Töölön sairaalaan. Samalla leikkauksiin ja niiden hoitoon liittyvät potilasarkistot siirrettiin Töölön sairaalan arkiston yhteyteen. 

Voit tilata itseäsi koskeva potilasasiakirjat sieltä  joko sähköisellä lomakkeella tai kirjallisesti. Sähköinen potilasasiakirjapyyntö edellyttää Suomi.fi-kirjautumista. 

Sähköinen potilastietopyyntö HUSISTA

Voit lähettää myös kirjallisen potilastietopyynnön suoraan Töölön sairaalan arkistoon:
Töölön sairaala, Arkisto
PL 421, 00029 HUS

Tietopyyntölomakkeen voi tulostaa sivulta:
https://www.hus.fi/potilaalle/opas-potilaalle/potilasasiakirjat#potilasasiakirjapyynn%C3%B6t

Lomakkeeseen kannattaa laittaa leikkauksen arvioitu aika niin tarkkaan kuin mahdollista sekä selittää, mistä leikkauksesta on kyse. 

Tarvittaessa voit soittaa Töölön sairaalan arkistoon ja kysellä tarpempia tietoja, p. 09 4711 (vaihde), palveluaika ma-pe klo 9-15.


Lähteitä:

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.