Miten hokema "Ota kiinni mandariini" pitäisi tulkita? Käsketäänkö tässä ottamaan mandariini kiinni vai käskeekö joku minua ottamaan itsensä kiinni ja hän sanoo…

Voisi tietenkin pohtia sitä, onko tällaista lastenperinteeseen kuuluvaa riimirunoutta tarpeen ylipäänsä tulkita. Aihepiiriä tutkinut Leea Virtanen sanoo kirjassaan Antti pantti pakana : kouluikäisten nykyperinne, että yksi tällaisten hokemien funktioista on "karkottaa hiljaisuus ja nauttia riimittelyn ilosta -- se on huutoa huudon vuoksi ja riimiä riimin vuoksi". Pihojen runous on käyttörunoutta, jonka viehätys ilmeisesti on suurelta osin juuri rytmissä ja riimittelyssä – pelkkä kielellinen käsittäminen ei tee sitä ymmärrettäväksi, niin kuin Virtanen osuvasti huomauttaa.

"Lasten suullinen runous voidaan jakaa kahteen ryhmään: riimeihin, jotka kuuluvat leikkeihin, ja riimeihin, jotka ovat pikemmin eräänlaista ylellisyyttä, esim. sanahelinää, nonsense-loruja, sanojenvääntelyä, makaabereja, pilailevia ja säädyttömiä loruja. Se on yleensä perinnettä, jonka toistamiseen ei tarvita muuta syytä kuin että on kerran kuultu jonkun sitä toistavan, tai muuta syytä kuin äänneasun tuottama mielihyvä, tietoisuus siitä, että lausahdus on 'viimeinen huuto', juuri muotiin tullut – ja näin siitä huolimatta, että riimipari oli kenties vanha jo silloin kun lasten vanhemmat olivat nuoria." (Leea Virtanen, Antti pantti pakana, s. 139)