Missä kotimaisessa elokuvassa viitattiin inkeriläisorpojen luovuttamiseen Neuvostoliittoon tammikuussa 1945? Elokuva oli Teuvo Tuliolle tyypillistä melodraamaa…

Posted

Missä kotimaisessa elokuvassa viitattiin inkeriläisorpojen luovuttamiseen Neuvostoliittoon tammikuussa 1945? Elokuva oli Teuvo Tuliolle tyypillistä melodraamaa ja luullakseni sen synkimpänä hetkenä seinälle piirtyi ikkunasta ristin muotoinen varjo. Lapsen riistäminen kasvattivanhemmiltaan oli ehkä vain sivujuoni, mutta elokuvan esittäminen varmasti aikanaan neuvostovastaista.

Answer

Answered

Tuntomerkkien perusteella kyseessä voisi olla Hannu Lemisen vuonna 1956 ohjaama elokuva "Ratkaisun päivät".

Elokuva on vapaasti katsottavissa Elonetissä, mistä löytyy myös lisätietoja niin sisältöselosteen kuin elokuvatarkastuksesta kertovien taustojenkin muodossa.

0 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Valitettavasti ei ole sama elokuva. "Ratkaisun päivät" on inkeriläispakolaisen käsikirjoittama, mutta huomattavasti valoisampi sävyltään, eikä viittaa orpolasten palauttamiseen. Etsimäni elokuva on synkempi ja luultavasti hieman vanhempi, ajalta 1945-1951.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.