Mistä Robbie Williamsin Rock Dj biisi kertoo ?

Posted

Mistä Robbie Williamsin Rock Dj biisi kertoo ?

Answer

Answered
Last updated

Williams on maininnut, että hän olisi saanut inspiraatiota lauluun laulaja Ian Duryn kuolemasta. Toisaalla hän on sanonut, että teksti syntyi viidessätoista minuutissa lähinnä lainaamalla vanhoja rap-sanoituksia ja ettei hän tiedä itsekään, mitä kappale tarkoittaa.

SongFacts-sivustolla tulkitaan, että laulun kertoja yrittää räppäämällä tehdä vaikutuksen naispuoliseen tiskijukkaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Tulkinta luultavasti pohjaa lähinnä kappaleen kohua aiheuttaneeseen videoon eikä itse tekstiin.

SongMeanings-sivustolla huomautetaan, että teksti koostuu lähinnä selvistä seksuaalisista kiertoilmauksista, alkaen verbistä "rock". Kommentoija tulkitsee tekstin kuvaavan orgioita backstagella ja Williamsin valittavan, kuinka hänen odotetaan järjestävän bändilleen ja taustajoukoilleen naisia joka ilta ilman, että hän saa vastineeksi edes kiitosta. Toinen kommentoija ehdottaa, että laulussa kyse on myös huumeiden käytöstä. "Rock" viittaisi kokaiiniin, jota kertoja ei voi vastustaa, koska se pitää "pystyssä koko yön".

Freaky Trigger -sivusto puhuukin kappaleen monitulkintaisuudesta. Kappale on vain rehentelevää hölynpölyä, joka sopii Williamsin nenäkkääseen ja karismaattiseen lavapersoonaan. Toisaalta kappaleessa Williams myös halveksuisi joko itseään tai koko julkisuuskoneistoa ympärillään korostamalla, että koko esitys on kyynisesti laskelmoitu antamaan yleisölle sitä, mitä se hänestä haluaa.

0 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.