Olen 60-luvun lapsia. Sain lapsuusajan neuvolakorttini. Luin siitä, että minulle on määrätty muutaman vuoden ikäisenä kamferia. Syytä ei mainita. Mitenköhän…

Posted

Olen 60-luvun lapsia. Sain lapsuusajan neuvolakorttini. Luin siitä, että minulle on määrätty muutaman vuoden ikäisenä kamferia. Syytä ei mainita. Mitenköhän yleistä tuollainen on ollut ja miksi sitä on lapsille määrätty. Noin ylipäätään?

Answer

Answered

Kamferia on käytetty aikanaan monella eri tavalla. Todennäköisesti lapsen ollessa kyseessä sitä on käytetty helpottamaan korvasärkyä tai nuhaa. Kamferi-tipoilla kostutetuilla pumpulitupoilla helpotettiin korvasärkyä. Kamferi-salvaa käytettiin puolestaan helpottamaan hengitysta, jos lapsella oli nenä tukossa. 

Lähde:
Helsingin Sanomat (17.10.2005) - Ikivanha kamferi virkistää yhä (Marja Haapio)

3 votes
Was this answer helpful?
Keywords
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Neuvolakorttia en muista nähneeni koskaan, mutta kamferitippoja pikkupullossa sai apteekista vapaasti, sitä oli keittiön kaapissa kaiken aikaa ja sitä käytettiin koko perheelle monenlaisiin pieniinkin vaivoihin, meille lapsille esimerkiksi ns. mahanpuruihin, vatsakipuihin. Sokeripalaan muutama kamferitippa, ei maistunut pahalta.

Meillä sitä käytettiin itikanpuremiin ja vesirokkoihon kutinaan. Monipuolinen aine.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.