Missä sketsisarjassa oli luontoilta-sketsi? Sketsi alkoi sillä, että juontaja sanoi "hyvää iltaa luontoiltaa". Luonto-ohjelmaan soitti aina joku kansalainen…

Posted

Missä sketsisarjassa oli luontoilta-sketsi? Sketsi alkoi sillä, että juontaja sanoi "hyvää iltaa luontoiltaa". Luonto-ohjelmaan soitti aina joku kansalainen tiedustellakseen jostakin eläimestä. Kansalainen kuvaili näkemänsä eläimen hyvin tarkkaan ja asiantuntijat sitten koettivat arvuutella mikä eläin olisi kyseessä.
Joka kerta sketsi päättyi siihen, että kyseessä täytyi olla "näävä". "Kyllä se aivan varmasti on näävä"

Answer

Answered
Last updated

Ylen Elävässä arkistossa kerrotaan näin:
Pedro Hietanen ja Pirkka-Pekka Petelius tekivät vuosina 1986-99 Yleisradiolle hupailuja Yömyöhä-otsikon alla. Yömyöhä on Yleisradion pitkäikäinen sarja, jonka tunnettuja tekijöitä ovat mm. Peter von Bagh, M. A. Numminen ja Juha Siltanen. Peteliuksen ja Hietasen Yömyöhien muistetuinta antia olivat radion Luontoilta-ohjelmien parodiat.

Lintuharrastuksestaan tunnettu Petelius itse aloitti Luontoillan isäntänä tammikuussa 2008. Yömyöhän uusintoja kyseltiin vuosikausia, mutta koska lähetykset olivat suoria, ei niistä ollut tallenteita muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Erään keräilijän kasettinauhoitukset mahdollistivat kuitenkin ohjelmien uuden elämän. Vuonna 2004 EMI Finland alkoi julkaista Serpien kylässä -levysarjaa, jossa on ilmestynyt yhteensä 12 cd:llistä Yömyöhiä.

Serpien kylässä -sarjan ensimmäisen cd-levyn otsikkona on juuri tämä Luontoilta. Tästä ei valitettavasti kuitenkaan löytynyt kysymyksessä kuvailtua "näävä"-kohtaa. 

 

 

1 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Kyseessä on televisioitu sketsi, jossa PPP mm. mukana. Saattaa olla saman yömyöhän aikoihin tai jälkeen lähetetty ohjelma, mutta nimeä en muista.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.