Yhdysvaltain presidentinvaalissa kaikissa muissa osavaltiossa paitsi Mainessa ja Nebraskassa enemmän ääniä saanut saa taakseen kaikki osavaltion…

Posted

Yhdysvaltain presidentinvaalissa kaikissa muissa osavaltiossa paitsi Mainessa ja Nebraskassa enemmän ääniä saanut saa taakseen kaikki osavaltion valitsijamiehet.

Kun valitsijamiehet kokoontuvat (?) valitsemaan presidenttiä niin onko yksittäisellä valitsijamiehellä lain mukaan siinä tilanteessa vielä mahdollisuus vaihtaa puolta? Entä kokonaisella osavaltiolla?

Answer

Answered

Kysyin asiaa Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen oppiaineesta. Heidän käsityksensä on, että valitsijamiehellä on oikeus äänestää, miten hyväksi näkee. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska siinä ei olisi järkeä valitsijamiehen oman poliittisen tulevaisuuden vuoksi.

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Ns. uskottomia valitsijamiehiä (faithless electors) on Yhdysvaltain historiassa ollut paljonkin, muttei yksittäisissä vaaleissa koskaan niin paljon, että he olisivat ratkaisseet vaalin tuloksen.

Myös osavaltioiden asiaa koskeva lainsäädäntö vaihtelee paljon. Joissakin osavaltioissa "uskottomasti" äänestäminen on sallittu; joissakin se on kielletty, mutta siitä ei ole säädetty mitään seuraamusta; ja joissakin siitä voi saada jopa sakot.

https://en.wikipedia.org/wiki/Faithless_elector

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.