Kun jokin sävelmä soitetaan radiossa, tekijät saavat tekijänoikeuspalkkiota. Entä, kun vaikka elokuvassa näytetään selvästi esim jonkin vaatevalmistajan…

Posted

Kun jokin sävelmä soitetaan radiossa, tekijät saavat tekijänoikeuspalkkiota. Entä, kun vaikka elokuvassa näytetään selvästi esim jonkin vaatevalmistajan vaatetta, niin hyötyykö valmistaja muuten kuin, että vaate tulee tunnetummaksi. Jollei, miksei?

Answer

Answered
Last updated

Kun elokuvaan tai johonkin muuhun mediaan sijoitetaan tietoisesti jokin tuote, logo, mainos tai palvelu, puhutaan tuotesijoittelusta. Yritykset maksavat esimerkiksi elokuvan tekijöille tuotteen näkyvyyden, kuten tuotteen käytön ja esiintymisajan perusteella. Tuotesijoittelua voidaan korvata myös muilla tavoin, vaikkapa tarjoamalla markkinoitava auto kuvausryhmän käyttöön kuvausten ajaksi. Toisaalta myös elokuvan tuotanto hyötyy saadessaan realistista rekvisiittaa.

Suomessa 1.1.2015 voimaan tullut tietoyhteiskuntakaari sääntelee televisiotoiminnassa myös tuotesijoittelun periaatteita. Katsojille on selkeästi ilmoitettava, että ohjelmassa on tuotesijoittelua. 

Tuotantoyhtiö ja mainostava yritys laativat tarkan tuotesijoittelusopimuksen ja sen yksityiskohtia ei yleensä paljasteta tiedotusvälineille. Hyöty yritykselle tulee nimenomaan tuotteen näkyvyydestä. Hyvin kohdennettu tuotesijoittelu voi kasvattaa tuotteen menekkiä huomattavastikin. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuotesijoittelu

Mäkisalo Marjaana: Tuotesijoittelu elokuvissa  https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/51532/Makisalo_Marjaana.p…

Viestintäviraston ohje tuotesijoittelusta ilmoittamisesta ja sponsoritunnisteiden sisällöstä https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/regulation/Ohje-tuote…

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.