Olen pitkään yrittänyt etsiä kaunokirjallisuutta, jossa esiintyisi vammaisia keskushenkilöitä. Erityisen kiinnostunut olisin kaunokirjallisuudesta, jossa…

Posted

Hei!

Olen pitkään yrittänyt etsiä kaunokirjallisuutta, jossa esiintyisi vammaisia keskushenkilöitä. Erityisen kiinnostunut olisin kaunokirjallisuudesta, jossa henkilönä olisi cp-vammainen ihminen. Onko tällaista (kauno)kirjallisuutta olemassa? Omalla tiedonhaullani olen saanut ainakin aika laihoja tuloksia.

Answer

Answered
Last updated

Esimerkiksi sellaisilla hakusanoilla kuin vammaiset ja kehitysvammaiset löytyy jonkin verran kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Nimenomaisesti CP-vammaisia käsittelevien teosten määrä onkin jo huomattavasti vähäisempi. Tässä kuitenkin muutama; mukana on sekä nuorten- että aikuisten kirjoja:

Majgull Axelsson, Huhtikuun noita
Christy Brown, Jonnekin päivästä pois
Christy Brown, Vasen jalkani
Ruben Gallego, Valkoista mustalla
Tuula Kallioniemi, Rottaklaani
Ilona Karjalainen, Mirkka, erään ihmisen kuva
Christopher Nolan, Aika näyttää
Ivan Southall, Päästä pallo lentoon
Anya Ulinich, Petropolis

1 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Kannattaa kurkata myös: Haavisto Maija
Maijalta on ilmestynyt useita kirjoja, joissa eri tavalla vammautuneita / jotain sairautta kokevia on pää- ja sivuosissa. Suosittelen lämpimästi, myös CP-vammaisia löytyy. :)

Sadeaika kirjassa vammainen poika pääosassa, kirjoittaja Armas K Baltzar.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.