Olen kuullut, että Iisalmen Peltosalmella sijaitseva Ulmalantie oli joskus osa valtatietä 5. Mihin asti se oli osa sitä? Olen syntynyt 1986 ja ainakaan 90…

Posted

Olen kuullut, että Iisalmen Peltosalmella sijaitseva Ulmalantie oli joskus osa valtatietä 5. Mihin asti se oli osa sitä? Olen syntynyt 1986 ja ainakaan 90-luvun alussa, josta jo jotakin muistan, se ei enää ollut osa sitä ja nykyinen ohikulkutie valmistui 90-luvun lopussa. Muistan, että tie kulki ennen nykyisen ohitustien valmistumista tavallisena maantienä Iisalmen keskustaan, mutta nykyään tie kulkee kaupungin itäpuolelta ja on osittain nelikaistainen.

Answer

Answered
Last updated

Wikipedia-artikkelin mukaan Iisalmen ohikulkutie valmistui vuonna 1998. Ohikulkutie on osa valtatie nro 5:tä ja eurooppalaista E63:a. Vanha tielinja Peltosalmelta Iisalmen keskustaan kulkee pitkin Ulmalantietä ja Eteläntietä.

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Niin, siis ohikulkutie valmistui tosiaan vuonna 1998, mutta Ulmalantie on lakannut olemasta viitostien osa jo aikaisemmin, en tiedä tarkkaan, milloin, mutta luultavasti ennen vuotta 1986.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.