Miksi isoa ja mukavaa ihmistä kuvataan sanalla nallekarhu? Kun nallekarhuthan ovat pienikokoisia pehmoleluja. Entä onko ihminen, jota sanotaan nallekarhuksi,…

Posted

Miksi isoa ja mukavaa ihmistä kuvataan sanalla nallekarhu? Kun nallekarhuthan ovat pienikokoisia pehmoleluja. Entä onko ihminen, jota sanotaan nallekarhuksi, käytännössä poikkeuksetta miespuolinen, vai voiko naispuolisestakin käyttää tätä sanaa?

Answer

Answered
Last updated

Karhu on suomalaisessa perinteessä saanut monenlaisia rooleja, joista osa on pelkoa tai kunnioitusta herättäviä, osa suojelevia. Kysyjän kuvaama "nallekarhu" liittyy jälkimmäiseen ja on lähinnä lasten perinnettä. Isosta ja oikeasti ihmiselle vaarallisesta pedosta on tehty pienikokoinen ja pehmeä, kankainen versio, johon on liitetty mukavia mielleyhtymiä. Tästä lasten pehmolelusta on sitten saatu kielikuva, jolla voidaan tarkoittaa pehmolelun lisäksi myös kilttiä, leppoisaa ihmistä, jota kenenkään ei tarvitse pelätä pehmonallea enempää.

En muista itse koskaan törmänneeni "nallekarhumaisuuden" käyttöön naispuolisten ihmisten kohdalla, mutta mitään periaatteellista estettä puhua "karhumuorimaisuudesta" samassa mielessä tuskin on. Tällaisissa asioissahan ei sääntöjä muutenkaan ole, vaan kieltä käytetään luovasti. Luonteen lisäksi "nallekarhumaisuudella" voidaan tarkoittaa myös ihan vain ihmisen suurta kokoa.

Heikki Poroila

0 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.