Suojeluskunnilla oli Suojeluskuntien marssi. Lisäksi paikallisilla suojeluskunnilla oli omia marssejaan. Esimerkiksi Padasjoen suojeluskunnan marssissa on…

Posted

Suojeluskunnilla oli Suojeluskuntien marssi. Lisäksi paikallisilla suojeluskunnilla oli omia marssejaan. Esimerkiksi Padasjoen suojeluskunnan marssissa on muistitiedon mukaan säkeitä: "Padasjoen urhot nuoret/seiskää kuin Kullasvuoret!/ Kivääriinne tarttukaatte,/voiton varman silloin saatte./ Arvidsonin synnyinpaikka/teiltä uhrin vaatii, vaikka/ hengenkin se tahtois siitä." Onko mitään painettua julkaisua tai laulukirjaa, jossa olisi näitä paikallisia suojeluskuntamarsseja, ja jossa olisi ainakin tämä Padasjoen suojeluskunnan marssi?

Answer

Answered
Last updated

Joitain suojeluskuntien marsseja löytyy laulukirjoista Talonpoikaisarmeijan lauluja (julk. 1970) ja Maamiehen laulukirja (1923), mutta Padasjoen suojeluskunnan marssia niistä ei löydy. Marssia ei myöskään selailemalla löytynyt kirjasta "Padasjoen suojeluskunta ja Lotta Svärd 1918-1944", jonka on kirjoittanut Hannu Särkiö ja julkaissut Padasjoen kunta vuonna 2000. Tarkistin myös Viola-tietokannan (https://finna.fi), sieltä löytyi tiedot joidenkin paikkakuntien suojeluskuntamarsseista, mutta valitettavasti ei tästä.

0 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Voit kysellä sotilaiden ja suojeluskuntien laulukirjoja Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta. 0299 800 on puhelinvaihde.
Toinen paikka, johon voisi ottaa yhteyttä, on puolustusvoimien nuottiarkisto, jonka sijaintia en tällä hetkellä tiedä, oli aikaisemmin Kaartin Soittokunnan yhteydessä. Ehkäpä puhelinkeskus tuolta samasta vaihdenumerosta löytää sen.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.