Miksi useat porvarilliset puolueet käyttävät tunnuksenaan ruiskaunokkia?

Posted

Miksi useat porvarilliset puolueet käyttävät tunnuksenaan ruiskaunokkia?

Answer

Answered
Last updated

Pentti Lempiäisen kirjasta Sano se kukkasin : kasvit vertauskuvina (1992) ilmenee, että ruiskaunokkiin, kuten moniin muihinkin kukkiin, on liitetty eri aikoina ja kulttuureissa monenlaista symboliikkaa ja tarinoita. Lempiäisen mukaan ruiskaunokki on kuvannut muun muassa rakkautta, herkkyyttä, keveyttä, maanpäällistä onnea ja toivetta vastarakkaudesta. Ruiskaunokkiin on yhdistetty kreikkalainen mytologian jumalatar Demeter ja sen myötä hedelmällisyys ja kasvu. Taivaan kuningattaren, Neitsyt Marian, puhtaus ja vaatimattomuus yhdistetään sinisen värin kautta ruiskaunokkiin. Kirjassa mainitaan myös, että ruiskaunokki on Saksan kansalliskukka ja Päijät-Hämeen maakuntakukka.

 

Wikipedia-artikkelin mukaan ruiskaunokki liitetään Preussin ja laajemmin Saksan historiaan kuninkaallisena pidetyn sinisen värinsä vuoksi. Artikkeli kertoo myös, että ruiskaunokki on Itävallassa saksalaisuusaatteen ja oikeistolaisen ajattelun tunnus. Perimmäistä syytä siihen, miksi kukka on valikoitunut monien porvarillisten puolueiden tunnukseksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ei selvinnyt löytämistäni lähteistä. Kenties tämän sinisen kukan on Suomessa ajateltu sopivan yhteen taivaan ja suomen lipun värien kanssa ja näin ilmaisevan kansallistunnetta.

 

https://en.wikipedia.org/wiki/Centaurea_cyanus#Folklore_and_symbolism

1 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.